7.3.2011

Tuula-Liina Varis: Vaimoni

"Tässä on vaimoni Pippa, hän potee elefanttitautia ja kroonista apatiaa."

Tuula-Liina Variksen teos Vaimoni (Wsoy, 2004) oli todella mielenkiintoisesti rakennettu, jännityskertomuksen muotoon, mutta loppu jätti minut kylmäksi. Se oli vähän liian "saippuaoopperamainen" minun makuuni. Oli nautinnollista lukea teos miehen näkökulmasta, miten tuska ja epätoivo lisääntyivät tarinan edetessä, kun miehen syvästi halveksima vaimo päättää lähteä kotoa sanaakaan sanomatta. Vaimoni sai  Suomen Dekkariseuran Vuoden Johtolanka -palkinnon vuonna 2005, mutta en kyllä lukemani perusteella osaisi tätä "puhtaana" dekkarina pitää.

"Mies on menestyvä journalisti, jonka elämässä sujuu kaikki muu paitsi avioliitto. Valtavan lihava vaimo on miehen elämän salattu häpeä. Avioliiton lyhyen onnen on katkaissut vammaisena syntynyt, varhain kuollut lapsi. Mies pakenee tragediaa uraelämään, vaimo hukuttaa surunsa syömiseen."

Vaikka mies oli sikamainen vaimolleen, "sympatiseesarin" koko tarinan ajan miestä ja hänen koettelemuksiaan. Ollessaan roskalehden päätoimittaja ja kiinteästi kiinni pintaliitoelämässä, hän oli harhautunut uskomaan, että kaikille ihmisille vain pinta on tärkeää. Hän häpesi kuollakseen lihavaa vaimoaan ja tämä häpeä yhdistettynä avioliittoon, jossa ei lapsen kuoleman jälkeen osattu enää kommunikoida, sai  miehen toivomaan eroa ja vaimon katoamista. Sinä päivänä kun näin tapahtuu, jäljelle jää kuitenkin kaipaus ja epätoivo.

Vaimoa kuvataan miehen näkökulmasta ja siten hänestä piirtyy lukijalle säälittävä ja epätoivoinen kuva. Tuntuu, että alussa on jopa helppo ymmärtää miestä ja hänen haluaan paeta toimimatonta avioliittoa työhönsä. Olen lukenut enemmän teoksia, joissa pettäminen ja suhteen päättyminen kuvataan naisen kautta, Vaimoni miesnäkökulma toimii ilahduttavan hyvin. Kirjan yksi mielenkiintoisimpia teemoja on ulkonäkökeskeisyys, onko avioliitossa tärkeintä vain toimiva ulkokuori vai kahden ihmisen välinen yhteys, huolimatta siitä, miltä se ulkopuolisesta näyttää.

Varikselta lukemani suosikkikirjani on Kilpikonna ja olkimarsalkka, fiktiivinen tarina hänen omasta epäonnistuneesta liitostaan Pentti Saarikosken kanssa.

Tuula-Liina Varis: Vaimoni
Wsoy, 2004
Sivuja: 378










Hups: Vanha arvioni nousikin nyt uutena bloggauksen pienen otsikkopäivityksen myötä.

12 kommenttia :

  1. Kilpikonna ja olkimarsalkka on eräs omistakin kirjasuosikeistani. Oli kiva, että kirjoitit tästä. Olen ajatellut lukevani Vaimoni, mutta olin jo unohtanut tämän kirjan olemassaolon. Ehkä siis palaan joskus tämän merkeissä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katja kommentista. :) Mulla tosiaan kävi niin, että aloin muokkaamaan muutamasta vanhasta arviosta tuota otsikkoa ja poistin liian henkilökohtaisia tunnustuksia. En tosin tämän kirjan kohdalta, mutta Riitta Jalosen Kuvittele itsellesi mies -arvio sisälsi liikaa tunnustuksia :D Poistin tekstin vahingossa kokonaan ja sitten kirjoitin uudelleen. :P

    Olen välillä vähän liiankin kätevä näiden ohjelmien kanssa.

    VastaaPoista
  3. Vaikka Vaimoni saikin Dekkariseuran palkinnon, ei se todellakaan ole "puhdas" dekkari. Seura jakelee palkintoaan varsin avarakatseisesti. Mielestäni tässä kirjassa käytetään tiettyjä dekkarikirjallisuuden keinoja tunnelman lataamiseen. Aika kutkuttavaa on mm. kohta, jossa poliisit kaivavat ylös kukkapenkkejä puutarhassa. Tämähän on aika tyypillinen dekkarikohtaus. Miesparka on huolissaan (?) kadonneesta vaimostaan, ja poliisi epäileekin häntä vaimon murhasta. Tosin muistaakseni lukijakaan ei voinut olla ihan varma, oliko mies syyllinen vai ei? Tämä oli ensimmäinen Variksen kirja, jonka luin. Sittemmin olen lukenut muutakin, ja pidän hänen nasevasta tyylistään. Olkimarsalkka on vielä listalla (joka vain pitenee...)

    VastaaPoista
  4. Dekkarimaisuus rakentuu mielestäni juuri tuon epäluotettavan kertojan varaan. Lukija ei todellakaan tiedä, että mitä oikeasti on tapahtunut ja onko mies syyllinen vaimonsa katoamiseen. Tosi jännittävä, harmittelin vain aikanani tuota loppua.
    Tämä oli myös minun ensimmäinen "Varis". Harmi, etten tuosta Olkimarsalkasta aikanani tehnyt bloggausta.

    VastaaPoista
  5. Ihan kiva idea oikeastaan laittaa vanhat bloggaukset näin kiertoon ;)

    VastaaPoista
  6. Hahhaaa. Säikähdin, että se aiheuttaa paheksuntaa, mutta toisaalta en halunnut kokonaan unohtaa niitä. Olipa silti aika erikoista kirjoittaa kirjasta, jonka on lukenut jo tovi sitten.

    Kirjat eivät vanhene, mutta yhtenäistin otsikoita ja poistin liian uskaliaita tunnustuksia, joita kirjat olivat herättäneet bloggaukseni alkuaikoina.

    VastaaPoista
  7. Kertoo kirjailijan monipuolisuudesta, että naisena pystyy kirjottaimaan uskottavasti miehen kantaa avioerosta ja rakkaudesta. :)
    Olisi hauska tietää, tuntuisiko tämä myös miehistä uskottavalta.
    Noh, tärkeintä on kuitenkin miellyttävä lukukokemus. Kiitos uudestaan blogauksesta. :)

    p.s. Kiitos kommentista, Hanna!

    VastaaPoista
  8. Kiinnostava arvio taas! Minäkin olen lukenut Vaimoni, enkä ollenkaan ajatellut lukevani dekkaria. Onneksi, sillä epäluuloisena en olisi ehkä tarttunut edes taitavan Tuula-Liina Variksen dekkariin. ;)

    Vaimoni oli mielestäni hyvä, mutta ei jättänyt sen kummempaa jälkeä, vaikka ajatuksia nostattikin. Sen sijaan Kilpikonna ja Olkimarsalkka on todella hyvä minustakin!

    VastaaPoista
  9. Henni, kiitos kiitoksista. :D

    Jenni, Minusta Variksen omaelämäkerrallisissa teksteissä on jotain samaa kuin Märta Tikkasen teoksissa. Avioliitto alkoholisoituneen taiteilija/kirjailijan kanssa ehkä synnyttää samankaltaisia selviytymiskeinoja.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen tuo Varis-Tikkanen-vertaus, mutta saattaa hyvin olla totta! Joka tapauksessa kumpikin ihailtavan taitavia, omaäänisiä ja elämääymmärtäviä (ja nähneitä) naisia.

    VastaaPoista
  11. Hyvä tieto tuo, siis otsikkoako ei saa päivittää ellei halua että juttu julkaistuu ikäänkuin uutena? Mulla on pakkomielteenä korjailla omia tekstejäni jälkeenpäin ja olen vähän pelännyt sitä, että jos painan julkaise-nappia uudelleen, tosiaan julkaisisin uudellen saman jutun. Ei näin kai ole käynyt, mutta en olekaan koskaan korjannut otsikkoa.

    Ja toisaalta, kiitos vaan vinkistä. Mulla on ollut jo kauan hakusessa romaaneja otsikolla "kauneudesta" yhteen työjutuun, tämä tuntuisi sopivan. Ja on muutenkin mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  12. Voi otsikon korjata, mutta yritin tehdä tuota alaotsikkoa ja sotkin html-koodia ja teksti meni sekaisin. Yritin yhdenmukaistaa blogiani tässä hiihtolomani alussa. :D

    Halusin tosiaan myös poistaa sieltä muutamasta arviosta lapsuksia ja liian henkilökohtaisia asioita. Menivät tekstit niin uusiksi, niin päätin että julkaisen kolme vanhaa kirjoitusta nyt kolmena perättäisenä päivänä. Tuskin kukaan siitä hermostuu, kirjoitin yhden lähestulkoon kokonaan uusiksi muistista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!