25.4.2011

Antti Leikas: Melominen

"Sitten Jaakkola painaa otsansa Kukkoahon olkapäälle ja kertoo että korppi osaa laskea seitsemään, se on enemmän kuin mihin hän itse juuri nyt pystyy.”


Antti Leikaksen esikoisromaanissa Melominen (Siltala, 2011) univajeesta kärsivä yhteyspäällikkö Jaakkola torkahtelee läpi työpäivän, mutta hänen mielensä kulkeutuu mielenkiintoisiin sfääreihin. Kirja on jaettu kahteen osaan, ensimmäisessä kuvataan erään toimiston päivärytmiä ja jälkimmäisessä puolestaan Jaakkolan perhearkea. Kirja on yhdenpäivänromaani, jossa aluksi kellonaika vaihtuu tarkasti kymmenen minuutin välein, toisessa osassa puolestaan vaihtelua on enemmän. Ennen alkua kuitenkin varoitellaan: ”Kaikki kirjassa esiintyvät kellonajat ovat kuvitteellisia”. Tätä voi käyttää myös vihjeenä tarinan aikatasoja avattaessa. Yö ja päivä menevät sekaisin.

Melomisen tyyli muistuttaa Petri Tammisen lauseen lakonisuutta, ja huumori syntyy arjen outouden ja normaaliuden leikkauspisteestä. Konttorinaturalismi naurattaa, koska siinä tuntuu olevan jotain hyvin tuttua, vaikkei toimistotyöstä olisikaan muuta kokemusta kuin The Officen katsominen. Toimiston päivä koostuu aamupalavereista, pullakahvitteluista, lounastauosta, sähköpostien lähettelystä, jatkuvasta hälinästä ja keskeytyksistä. Tehokkuudesta puhutaan, kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa firmassa, mutta käytännössä työaika kuluu työpaikkakepposiin ja juoruiluun. Leikas arvottaa mielenkiintoisesti kotityöt ja konttorin arjen päälaelleen. Kotona on valvottava vastasyntyneen lapsen kanssa, työpaikka puolestaan näyttäytyy aikuisten leikkikehänä.

Jaakkolan työkavereilla on kaikilla jokin komealta kuulostava titteli ja he ovat kaikki jonkin alan päälliköitä. Minua nauratti kovasti tämä, sillä minusta tuntuukin että monien työtä on pintasiloteltu näyttävällä tittelillä. Koskaan ei kuitenkaan selviä, mitä tuotteita toimistossa myydään. Kirjan mielenkiintoisin piirre on kuitenkin siinä, että toimiston arjen kuvaus katkeaa alinomaa Jaakkolan torkahteluun. Kursivoiduissa tajunnanvirtamaisesti kulkevissa unissa käsitellään muun muassa myrkkysammakkoja, korpin älykkyyden tutkimista, ilmastonmuutosta, yleistä filosofointia. Unessa luontoa koskevat pohdiskelut liittyvät arkielämän tapahtumiin, ja työyhteisön tavat rinnastuvat eläimiin. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen ja se kantoi hyvin tämän mittaisessa teoksessa. Pitemmälle vietynä, saman toisto olisi voinut käydä puuduttavaksi.

Melomista voi tulkita aika monelta kantilta ja Jaakkolan unikuviin sisältyy aika paljon yhteiskuntakritiikkiä. Pidin silti myös itse tarinasta ja perheen arjen näyttämisen romanttisena, vaikka se olikin puuduttavaa ja kaoottista sähellystä. Ei silti missään nimessä masentavaa tai rappiollista. Erityismaininta hienosta kannesta ja monta kysymystä herättäneistä pisaroista pitkin kirjaa.

Antti Leikas: Melominen
Siltala, 2011
Sivuja: 190

7 kommenttia :

  1. Sinäkin tunnut pitäneen, hienoa! Kirjoitin tästä silloin heti tuoreeltaan, ja aihe on kiinnostanut blogikurkkailijoita melkoisesti. Minuakin hymyilyttivät nuo hienot tittelit, jotka tunkevat joka paikkaan. Siivoojasta on tullut siistijän kautta laitoshuoltaja, vaikka homma perimmältään on sama. Ajatus kai on, että ihmiset sokaistuvat tittelistään ja tyytyvät palkankoritustilanteisssa edelleen rippeisiin. Mitä ajattelit kirjan lopusta? Oliko kaikki ollutkin vain unta? :)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostuin tästä jo silloin, kun kirja arvioitiin Hesarissa. Täytyy siis joskus saada käsiini. :) Melominen on aivan mahtava nimi kirjalle!

    VastaaPoista
  3. Kirsi, minusta kyseessä ei ollut uni, vaan yksinkertaisesti 2.osa tapahtui ennen 1.osaa. Siihen viittasi moni asia, mutta en kehtaa enempää paljastella päättelyitäni. :)

    Katja, Mie aluksi karsastin tätä kirjaa, koska ajattelin etten varmastikaan pidä ja vielä pitkin lukemista luin vastakarvaan, mutta lopulta pidin paljon.

    VastaaPoista
  4. Heti kun mainitsit Tammisen ajattelin että tämä voisikin olla minun kirjani, Tammisen lauserytmiikasta kun pidän itse paljon. :)

    Hauska arvio (myrkkysammakoita!?), ja ihana nimi ja kansi kirjalla!

    VastaaPoista
  5. Minusta tämä oli vallan mainio kirja, nauroin monta kertaa ääneen! Vauva-arki oli älyttömän osuvasti kerrottu, osuvasti ja hauskan ja lempeän ironisesti. Erityisesti nauratti se, kun päähenkilö puhui sankarikokista, samastuin siihen täydellisesti. :D

    VastaaPoista
  6. Linnea, toivottvasti luet tämän pian. Odotan Katjankin arviota teoksesta, sillä tein hänen kanssaan vaihtarit. Minulle Turkka Hautalan Paluu ja hänelle tämä teos.

    Seija, Ihana kun löysit arvioni, minusta tämä kirja oli todella hyvä ja uskon jopa, että se on yksi hesarin esikoiskirjafinalisteista. Voittajasuosikki minulla on jo. ;)

    VastaaPoista
  7. Ai niin, minulla kun ei ole vielä vauvaa, niin en tiedä kuinka osuvasti kerrottu se tässä teoksessa oli, mutta luotan sanaasi. :) Huih.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!