20.6.2011

Tove Jansson: Muumit - sarjakuvaklassikot IV

Muumit sarjakuvaklassikot IV
Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IV
Kustantaja: Wsoy, 2011
Sivuja: 111
Suomentanut: Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen (1990) 
Genre: Rakastettavan pohdiskelevaa sarjakuvaa
Arvio: Täydet viisi kultaista häntää!

Kirjoitin aiemmin talvella tunnustuksen Muumi-faniudesta ja nyt sarjakuvaklassikot ovat saaneet jatkoa. Olen keräillyt vanhoja klassikkosarjakuvia nimenomaan näinä uusina Wsoyn painoksina, joissa lopussa on Muumitutkijan Sirke Happosen kommentit albumin sarjakuvista. Kesäkuun alussa ilmestyi neljäs osa ja luin sen harkitun nautiskellen. Muumit kuuluvat suveen.

Erityisesti kiinnitin nyt lukiessani huomiota ihaniin ruutuja jakaviin persoonallisiin "viivoihin". Tove Jansson on taitavasti jakanut eri ruutuja erilaisilla esineillä, jotka sopivat kyseiseen strippiin.


Suosikkitarinani tästä albumista on Muumi ja velvollisuudentunto (1958), jossa Muumien elämänarvot asettuvat radikaalisti vastakkain muun ympäristön kanssa. Muumitaloon saapuu joku virkamies puhumaan velvollisuudentunnosta, työstä ja elämännautintojen kieltäymyksistä. Muumit herättävät pahennusta, koska he nukkuvat keskellä päivää ja tekevät asioita kuunnellen omia mielihalujaan. Täydellisessä maailmassa tämä olisi mahdollista myös muillekin kuin Muumeille. Aamuihmisten ja iltaihmisten arvottaminen näkyy tarinassa hyvin ja sopii mielestäni tähänkin aikaan. "Aikainen lintu madon nappaa" -ajatus tuntuu syyllistävän monia ihmisiä, varsinkin itseäni. Kuulun kesäisin aamuvirkkuihin, talvella -torkkuihin.


Tästä tarinasta sain myös uuden moton itselleni, joka sopii erinomaisesti tähän kesään: "Ajatella, että saa huvin työksi!"

Muumipeikko

Viimeisenä oleva sarjakuva muuttui jotenkin surulliseksi tarinaksi, kun luin Happosen kommentit siitä teoksen lopusta. Muumipeikko ja kultainen häntä (1958) on Tove Janssonin hyvästijättö muumisarjakuvien maailmalle. "Tarina käsittelee osuvasti julkisuuden kiroja ja sisältää viittauksia Toven omaan elämään, joissa ihailijakirjeisiin vastaaminen oli osa arkea." Tarinassa Muumipeikosta tulee kuuluisuus yhdessä yössä, kun hänen häntäänsä kasvaa kultainen tupsu. Ironisointi Toven omaan taiteilijuuteen tuntuu nyt selkeältä, kun tietää sarjakuvan taustat. Nuuskamuikkunen toimii tarinassa jälleen järjen äänenä, yrittäen pitää Muumipeikkoa maan pinnalla.

Ihmettelin albumia lukiessani, että miksi muut stripit oli allekirjoitettu pelkällä Janssonilla, kun viimeisessä tarinassa oli tuttu Tove Janssonin nimi. Muut olivat Toven ja hänen veljensä Larsin yhteistyötä ja vain viimeinen enää yksinomaan "muumimamman" tekemä.



Lars on käsikirjoittanut muiden sarjakuvien tarinat, mutta Tove on vielä piirtänyt ne tähän albumiin. Myöhemmin vastuu siirtyi kokonaan Larsille ja hän käsikirjoitti ja piirsi 16 vuotta Muumisarjakuvia. Happosen mukaan Lars toi Muumien elämään uusia maisemia ja toimintaympäristöjä, mikä näkyy tämänkin albumin tarinoissa. Muumipappa rakentaa vahingossa aikakoneen, joka kuljettaa Muumiperheen niin Villiin Länteen kuin valistusajan Ranskaan. Minulle kaikkein tärkeintä on Muumien elämänasenne ja -viisaus, joka tihkuu tarinoista ja vuorosanoista. Rakastan Muumien positiivisuutta ja elämästä nauttivaa -asennetta. Se tuntuu itselleni löytyvän helpommin näistä sarjakuvista kuin muista Muumikirjoista.

Muumimamma

Onko teillä inhokkilaaksolaista? Mie haluaisin pitää enemmän Niiskuneidistä, sillä hänessä on jotain ihastuttavaa täpäkkyyttä ja hän on aidosti itsensä, romantiikankaipuussaan ja tyttömäisyyksissään. Silti aika ajoin minua ärsyttää se, kuinka huonosti hän tuntuu kohtelevan Muumipeikkoa. Samasta syystä en lapsena pitänyt Iines Ankasta, sillä hän tuntui arvostavan Akussa aina vain ulkoisia asioita, hienoa uraa, mainetta tai kallista autoa. Kai mie olen lapsesta asti kokenut jotenkin epäreiluksi sen, että kumppaniaan haluaisi kovasti muuttaa, eikä se tunne tunnu aikuisena lukijanakaan antavan periksi.

Muumien viehätys ei onneksi katoa..

7 kommenttia :

  1. Aina niin ihanat muumit! Inhokkia ei taida löytyä muumilaakson asukkaista ainakaan näin äkkiä mietittynä.

    VastaaPoista
  2. Voi, tämä (ja vanhemmat osat) pitää hankkia ihan itselleni asti! Minulta on jossain välissä tulossa blogiini näiden sarjakuvien kolmas osa, kun lainasin sen kirjastosta äskettäin.

    Hmm, Niiskuneiti on ehkä minunkin "inhokkini". Ei missään nimessä kamala, mutta välillä kovinkin ärsyttävä :D

    VastaaPoista
  3. Laura, Mie olen kerännyt ne kaikki itselleni. Joulun alla oli kympillä kappale jossain nettikaupassa ja ostin itselleni lahjaksi. Teinkin silloin megapostauksen niistä kaikista ja oli jotenkin luonnollista, että nostan tämän "uusimmankin" esiin.

    Niiskuneiti ei ole missään nimessä niin ärsyttävä kuin kestoinhokkini Iines. :D

    VastaaPoista
  4. Muumit ovat kyllä ihania, varsinkin sarjakuvissa. Minäkin haluaisin nämä kaikki omaankin hyllyyn, nyt siellä on vasta vain yksi lahjaksi saatu ;(

    VastaaPoista
  5. Muumi-sarjakuvat ovat ihania. :)

    Minulla ei ole varsinaista inhokkilaaksolaista, mutta Haisulista en pidä. En nyt muista, minkä verran Haisuli esiintyy sarjakuvissa. Janssonin muumiromaaneissa (jotka kaikki ovat hyllyssäni :)) Haisuli ei mielestäni ole kovinkaan paljon esillä, mutta piirretyssä tv-sarjassa se koheltaa koko ajan.

    Niiskuneiti on vähän ärsyttävä, mutta tyttäreni fanittaa Niiskuneitiä niin, että minäkin olen alkanut rakastaa häntä. Vanhemmuus siis muuttaa suhtautumista tässäkin asiassa. ;) Ja onhan Niiskuneidissä oikeasti aika paljon päättäväisyyttä ja kipinääkin.

    VastaaPoista
  6. Hei kiitos muistutuksesta! Ajattelin silloin kun näitä alkoi ilmestyä hankkia kaikkia itselleni, mutta nyt on näköjään jo jäänyt kolmonen välistäkin, toivottavasti sitä vielä saa.

    Nuorena mun inhokki oli Vilijonkka, mutta nyt vanhemmiten olen alkanut ymmärtää häntä, ihan sympaattinenhan hän on kaikkine neurooseineen.

    VastaaPoista
  7. Kasvoin näiden muumi-sarjisten kanssa ja mielestäni sen elämänilon lisäksi niissä on sellaista ihanaa mystiikkaa, salaperäisyyttä ja tummuutta, mikä tekee niistä 'aikuisempia'. Pienestä saakka muistan tuon salaperäisyyden tunteen tarinoissa ja kuvituksissa. Oi kuinka rakastankaan Janssonia! Nyt isompana olen löytänyt Janssonin novellit aikuisille ja fanitus on vain kasvanut!
    PS. Uskaltauduin myös yrittämään blogia: pinonpaallimmainen.blogspot.com.au

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!