P.Ôtie & Li Kunwu: Minun Kiinani 1. Isän aika (Wsoy, 2011)Suomentanut: Saara Pääkkönen
Sivuja: 254
Laji: Historiallinen sarjakuvaromaani
Tiivistelmä: Entisen propagandapiirtäjän kuvaus Maon Kiinasta punalipun alla kasvaneen lapsen silmin. Trilogian ensimmäisen osa.
Erikoista: Trilogialle myönnettiin parhaan historiallisen sarjakuvan palkinto Ranskassa vuonna 2010.
Pisteet: Neljä punaista tähteä
Olen suuri historiallisten ja yhteiskunnallisten sarjakuvien ystävä. Minua on kiinnostanut Maon ajan kuvaukset kirjallisuudessa siitä asti, kun luin lukiolaisena Jung Changin Villijoutsenet. Se oli ensimmäinen Kiina-aiheinen kirja ja jätti tosi syvän jäljen minuun. Aasian historiaa ehdittiin käsitellä melko pintapuolisesti tunneilla ja minusta tuntui, kun kirjan kautta olisin ymmärtänyt ja hahmottanut paljon paremmin Kiinan tapahtumia.
Minun Kiinani trilogian ensimmäisessä osassa Isän aika näyttäytyy Maon aika omaelämäkerrallisen, historiallisen sarjakuvan keinoin. Li Kunwu on piirtänyt 30 vuotta propagandaa Kiinan kommunistiselle puolueelle ja tässä Minun Kiinani -teoksessa hän hyödyntää taitojaan piirtäen ajan hulluutta lapsen näkökulmasta. Hän näyttää suuria tapahtumia ilman selittelyjä ja arvottamista: Kulttuurivallankumous, Suuri harppaus, julkiset itsekritiikkiesiintymiset näyttävät älyttömältä ilman sormenosoitteluakin. Näkökulma on teoksen parasta antia, älyttömyys näytetään alhaalta käsin. Mao pysyy etäänä, palvottuna. P.Ôtie on kymmenen vuotta Kaukoidässä asunut ranskalainen, joka on käsikirjoittanut tarinan. Kerronta pohjaa Li Kunwun tarinaan, mutta päähenkilönä on silti 1955 syntynyt Xiao Li. Luonnollisesti tämä vapauttaa tarinan fiktioksi ja historian eri vaiheita on voitu vapaammin yhdistellä muistoihin ja Lin henkilöhistoriaan.
1950- luvulla Lin isä on arvostettu puoluekaaderi ja Li sisaruksineen elää Punaisen kirjan oppien mukaisesti, eikä kukaan osaa, uskalla tai halua kritisoida ympärillä näkyvää järjetöntä nälänhätää. Kun isä lopulta alkaa epäillä omaa vallankumousvalitustaan, hän joutuu uudelleenkoulutettavaksi ja perhe hajoaa. Isän aika kuvataan Lin kautta, mutta isän rooli näkyy läpi teoksen. Alkuaikojen kasvatus ja isän vähittäinen murtuminen varjostavat pojan nuoruutta. Isän kadottua neljäksi vuodeksi, nuori piirtäjä hakee muualta miehenmalleja. Anarkia valtaa koulut ja kadut. Punakaartilaiset kulkevat ympäriinsä tuhoamassa vanhan Kiinan historiaa, taidetta ja esineitä poltettiin. Kaikkialla tuntui vallitsevan joukkohysteria ja sokea hulluus. Li lausuu ulkoa Punaisen kirjan säkeitä ja osallistuu vallankumokseen piirtämällä tuhansia kuvia Maosta. Teos tuntuu absurdille, silti aidolle.
Isän aika ei ala ilman kontekstualisointia. Ranskalainen toimittaja Pierre Haski on kirjoittanut alkusanat, jotka toisaalta valottavat pintapuolisesti aikaa ja sen tapahtumia, toisaalta tuntuvat tahattoman koomisilta. Kuvatessaan nykykiinalaisten ristiritaista suhtautumista Maoon, Haski pitää pahimpana sitä että Kansantasavallan perustajasta on tullut pilkan kohde nykytaitelijoille. Maon naama koristaa seteliä ja Taivaallisen rauhan aukiolla jököttää häntä esittävä patsas, mutta kukaan ei pidä eriskummallisena talouskasvun ihanteita. Ja kauheinta on toimittajan mukaan se, että nykytaiteilijat karrikoivat Maoa. Kummallista. Toimittajan ajatus ei auennut ainakaan minulle.
Piirustustyyli on paikoitellen hyvinkin tarkkaa ja tuttu Maon naama koristaa propagandatauluja. Toisinaan taas kovinkin tukkoista. Ruutu on täynnä katsottavaa ja tiettyyn rosoisuuteen kesti hetken tottua. Kuvat ovat silti lempeitä, raakuus tuntuu ajassa ja tarinassa, mutta kuvissa sitä ei näy.
Suosittelen teosta lämpimästi, odottelen innolla seuraavien osien suomennosta. Tartuin jo kirjahyllystäni Jung Changin Maoon, sillä Minun Kiinani toimi hyvänä yllykkeenä lukea lisää kiinalaista kirjallisuutta. Toivon kovasti, että jatkossakin käännetään lisää aasialaisia sarjakuvaromaaneja.
Kiitos hyvästä jutusta! Tämä kuulostaa ihan älyttömän kiinnostavalta; ja ehdottomasti sellaiselta sarjakuvalta, joka pitää lukea Delislen Shenzhenin rinnalla.
VastaaPoistaMä jäin oikein katselemaan tuota toista kuvaa. Kaipa sitä on eurooppalaisen kuvaston aivopesemä - jos länsimaalainen piirtää joukon kiinalaislapsia, hän piirtää kaikki aivan samannäköiseksi, tekee sellaisen identtisen lauman. Tässä kuvassa ihmiset ovat persoonallisen ja yksilöllisen näköisiä. Järkyttävää. Näin ne itsestäänselvyydet jylläävät.
VastaaPoistaKuulostipa todella kiinnostavalta, kiitos hyvästä tekstistä Hanna! Minun mielestäni hyvin tehtyjä historiallisia sarjakuvaromaaneja todellakin tarvitaan, ja tässä näyttäisi olevan yksi hyvä esimerkki miksi. Pidän ehdottomasti silmät auki tämän varalta.
VastaaPoistaKiitos tästä! Minulla tämä odottaa hyllyssä, mutta kiinnostavasta aiheesta huolimatta en ole saanut teosta vielä aloitettua - varmaan juuri sen tukkoisen piirustustyylin vuoksi. Ei vain houkuttele. Mutta aion ilman muuta jossain vaiheessa tämän lukea. Kiva kuulla, että odotettavissa on hyvää!
VastaaPoistaKiitos sarjakuvafanit! Onpa mukava, että näihin sarjakuvapostauksiinkin tulee kommentteja. Meistä jokainen kyllä on itsekin niitä tehnyt blogiinsa, joten hyvä että nämäkin kertomukset saavat blogisavuja. :)
VastaaPoistaBooksy, minusta tämä oli älyttömän kiinnostava ja virityin. Haluaisin lukea pian lisää jatko-osia.
Salla, Ajatella, etten ollut itse tajunnut edes tuota. Kuvassa on tosiaan kuvattu kaikki erinäköiseksi, kun vertaa esimerkiksi akuankkoja (heh, hyvä vertaus) niin niissä kuvattaisiin lauma aasialaisia lapsia ihan samoilla kasvoilla.
Linnea, jee. Jään odottamaan arviotasi. :)
Karoliina, mie toivonkin, että tekisit tämän pian. "Tukkoisuudesta" huolimatta tarina vei mennessään. Joku voisi myös ehkä avata tuota esipuhetta, oliko se muista yhtä höpsö.
Luin noin vuosi sitten kirjan Kiinalainen nuoruus. Se kertoo amerikkalaisen kanssa naimisiin miehen tarinan mm. kulttuurivallankumoksen ajoilta. Kirjan herätti kaikenlaisia ajatuksia en ole penkonut taustoja, kuinka luotettava kuvaus oli, mutta siinä oli kyllä jonkin verran valokuvia.
VastaaPoistaTaman suosituksen jalkeen tekee mieli saada kyseinen sarjakuvakirja luettavaksi! Olen jostain syysta kiinnostunut varsinkin juuri 1950-1970 lukujen Kiinan historiasta ja ajasta on tullut luettua jo paljon.
VastaaPoistaVillijoutsenet oli myos minulle ensimmaisia kirjoja, joilla paasin sukeltamaan kiinalaisten elamaan vaikeina aikoina.
Nyt kun asun Kiinassa niin tuntuu uskomattomalta etta nama keski-ikaiset ja vanhukset joita naen kadulla ovat itse kokeneet kaikki ne vaikeudet ja kauheudet mita tapahtui Suuress harppauksessa ja Kulttuurivallankumouksessa.
Suosittelen kaikille kiinasta kiinnostuneille teosta nimella China Witness. Siina haastatellaan naita vanhuksia ja avataan ovia ymmartamaan menneisyytta ja tata paivaa. Kaikki muutkin kirjailija Xinranin teokset ovat loistavia!