21.5.2012

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä

Otava, 2012
El verano de los juguetes muertos, 2011
Suomennos: Taina Helkamo
Sivuja: 379
Genre: tupakantuoksuinen espanjalainen dekkari

"- Olen sinulle nyt täysin rehellinen, vaikka saatan vaikuttaa tylyltä: tämä saattaa olla yksi niitä tapauksia, joka ei ratkea koskaan. Kovin montaa ei ole tullut urallani vastaan, mutta kaikissa niissä tapauksissa ilmaan on jäänyt epäilys. Putosiko hän? Hyppäsikö hän tahallaan? Tönäistiinkö hänet? Ilman todistajia ja selviä viittauksia rikokseen tapaukset luokitellaan lopulta "tapaturmaisiksi kuolemiksi", kun muitakaan todisteita ei ole. Ja epäilys jää."

Luin lomallani kaksi dekkaria peräkkäin, joten väistämättä niitä tuli vertailtua keskenään. Tanskalaisen dekkarin Kaikella on hintansa miljöö ja henki tuntuu tutummalle, espanjalaisen psykologi-kirjailija Antonio Hillin esikoisdekkarissa Kuolleiden lelujen kesä liikutaan selvästi vieraimmilla vesillä. En osaa oikein edes paikallistaa, että miksi kirja tuntui niin eteläeurooppalaiselta. Ehkä se oli se ylenmäärätön tupakointi: kaikki henkilöt polttavat kirjan sivut sauhuten joka tilanteessa ja paikassa. Tai sitten se oli se temperamenttisuus: yhtä aikaa salataan asioita ja puhutaan suu puhtaaksi. Tai sitten se johtui vain siitä, että kuvittelin koko ajan komisario Héctor Salgadon kirjailija Antonio Hillin näköiseksi (kuvassa).

Kuolleiden lelujen kesä oli hyvä avaus uudelle dekkarisarjalle. Kustantaja vertaa teosta Stig Larssoniin, Norkku Nenä kirjassa -blogista puolestaan Henning Mankelin Wallander-sarjaan. Mie en osannut hakea lukiessani vertaavuuksia, vain vastakohtia. Olen lukenut lähinnä pohjoismaisia rikoskirjoja, enkä muista että olisin montaa espanjalaista kirjaa lukenut aiemmin, joten oli mielenkiintoista rikkoa maarajoja rikkomatta genrerajoja. Kuolleiden lelujen kesä on aika peruskauraa dekkarintuntijoille, mutta se osaa silti myös yllättää, eikä sitä malta jättää kesken. Tätä ahmismistunnetta haen dekkareista, yhteiskuntakritiikillä maustettua jännitystä. Hill on ammatiltaan psykologi ja kääntäjä, joten Hectorin terapiakäynti saa jo tästä viitekehyksestä uskottavuutta. Lukijana uskoin teoksen psykologisen tason syntyneen vaivatta. Teksti oli sujuvaa, tarina eteni ilman sudenkuoppia eteenpäin.

"Hector sytytti savukkeen ja veti kunnon savut.
- Tarjoatko minullekin yhdet? Ruth mutisi.
Hector naurahti.
- No ota hitto vie... Kun nainen sytytti savukkeen, liekki valaisi hänen kasvonsa.
- Minulla on sinuun huono vaikutus. Hector lisäsi kepeästi."

Mutta se tupakointi. En muista aiemmin kiinnittäneeni missään teoksessa näin paljon huomiota siihen, kuinka monta kertaa jännittävä juonenkuljetus katkaistaan näihin tupakoimista kuvaaviin suvantokohtiin. Tästä voi jo päätellä, etten itse polta tupakkaa, sillä minua ärsytti suunnattomasti se kaiken salliva mentaliteetti, jossa sauhutellaan missä ja milloin vain. Huomioin tämän varmasti siksikin, kun aiemmassa tanskalaisessa dekkarissa koko työryhmä tuki pomonsa terveisiin elämäntapoihin siirtymistä ja muun muassa tupakoinnin lopettamista. Tämä tällainen sivujuonne, kiinnostavaa mihin kaikkeen meillä lukijoilla tarttuukin huomio.

Hill jättää loppuun kiinnostavan cliffhangerin, joka pakottaa tarttumaan seuraavaan kirjaan. Kesä on dekkareiden kuumaa aikaa, joten jos kaipaat perusvarmaa rikosromaania, niin suosittelen suu sauhuten Kuolleiden lelujen kesää.

8 kommenttia :

  1. Kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta! Minäkään en ole lukenut espanjalaista dekkaria tai varmaan espanjalaista mitään, joten olisi kiinnostavaa laajentaa maantieteellistä otantaa. Mutta voi tuota tupakointia! Olen aina ollut niin intohimoinen tupakoinnin vastustaja, että minuakin asia varmaan häiritsisi.
    Kiinnostava huomio tuo tosiaan on ja kyllähän täällä pohjoismaissa sauhuttelu on usein "siivottu" esimerkiksi televisiosta pois, joten tuntuu varmaan siksikin nykyään oudolta.
    Toisaalta kuulostaa aika hauskaltakin, jos kesken tiiviin takaa-ajon pidetään tupakkatauko:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauhuttelu on yksi juuri näistä asioista, joka tekee kirjasta sen, minkä se on. Poliisi on myös hyväkuntoinen suhtnuori komistus, tosin avioeron käynyt läpi hänkin. Mutta yleensä olen tottunut pohjoismaisissa dekkareissa näihin äijänrähjiin (tai sellainen mielikuva minulla ainakin on). Hectorissa on tulta ja tappuraa.

      Kirjassa myös mainitaan, kuinka Ranskassa aikaa viettänyt nainen on oppinut pois aktiivisesta tupakoinnista, koska ranskalaisissa ravintolaissa ei saa polttaa. Myös raskaana oleva nainen polttelee surutta, mutta vain viisi tupakkaa päivässä.

      Poista
  2. Luin itsekin äskettäin tämän kirjan, ja tykkäsin kovasti. Niin kuin sanoitkin, perusvarma dekkari, joka on pakko ahmia:) Tupakkatauot eivät osuneet silmiin ihan noin pistävästi, enemmän taisin juuri kiinnittää huomiota raskaana olevan naisen sauhutteluun ja ajatusten pyörimiseen tupakan ympärillä. Muissa kirjoissa olen kyllä ihan äskettäin huomannut tuon saman teeman, että ensin jännitetään ja haluaisi että tarina etenee, ja sitten tuleekin joku älytön maiseman pitkällinen kuvailu:)

    VastaaPoista
  3. Minulta jäi sauhuttelu huomaamatta kokonaan :D

    Minusta Wallanderissa ja Hectorissa on tiettyä samankaltaista synkkyyttä, joskin Wallander on minusta hillitympi, skandinaavi kun on.

    VastaaPoista
  4. Edellisestä dekkarista onkin aikaa, joten pitääpä laittaa muistiin (ihan niinkuin "muista nämä kirjat"-lista ei olis kohtuuttoman pitkä jo ennestään, hehe) :D

    VastaaPoista
  5. Tämä ja jatko-osa Kauniit kuolemat ovat ehkä lempidekkareitani. En kiinnittänyt huomiota tupakointiin, mutta se johtunee siitä, että se on Espanjassa ja espanjalaisissa dekkareissa niin tavallista, etten kiinnitä siihen edes huomiota. Raskaana olevan naisen tupakoinnista ajattelin ohimennen, että tosiaan se on myös aika tavallista kaikkialla muualla, paitsi Suomessa ja Ruotsissa.
    Toinen osa päättyy äärettömän jännittävän kutkuttavasti, heti tekisi mieli aloittaa trilogian seuraava osa; mutta sitäpä ei olekaan suomennettu. Kysyin Otavalta, eivätkä kuulema ole edes suunnitelleet suomentamista lähiaikoina. Pakko siis alkaa tavaamaan vaihteeksi espanjankielellä. Hyvähän se on välillä ylläpitää kielitaitoa, mutta sitä espanjankielistä versiota ei ole täällä kirjakaupoissa. Ei edes appstoren kirjoissa ole, kuin kaksi ensimmäistä. Mutta kyllä se vielä jostakin löytyy.

    VastaaPoista
  6. Lukuvinkkinä espanjalaisista dekkareissa pitäville Alicia Giménez Bartlettin Petra Delicado -sarja. Ihan samalle tasolle se ei pääse, ei ainakaan kaikki osat, mutta minusta ehdottomasti lukemisen arvoisia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!