29.5.2012

Mitkä pahat puheet lukemisesta ovat totta?

Tänään bussissa mietin sitä, kuinka ajattelen ja puhun lukemisesta aina kuin vastarakastunut. Minusta on ihana lukea erilaisia kirjoja ja olen hyvin onnellinen, kun saan viettää aikaa kirjallisuuden parissa niin työ- kuin vapaa-aikana. Mutta ihan huomaamattani mietiskelin, että onko lukeminen oikeastaan aina niin ihanteellista ja mitä negatiivisia mielleyhtymiä siihen on liitetty tai yhä edelleen liitetään. Joskus myös harhaudun miettimään, että lukeminen on kaikille yhtä tärkeä osa arkea kuin mitä se on itselleni, mutta tiedän monia ihmisiä, jotka ovat suoranaisen ylpeitä siitä, etteivät koskaan ole lukeneet yhtä ainutta kirjaa (vapaaehtoisesti). Lukeminen ja kirjallisuus eivät siis kiinnosta kaikkia, eikä niin toki tarvitsekaan, mutta entäs me kirjanystävät, mitkä huonot puolet lukemisessa pystymme myöntämään? Onko niitä edes?

(Disclaimer: tämä on ihan leikkimielinen kirjoitus, sillä oikeasti lukemisessa ei ole mitään pahaa!!)

Väite: Lukeminen on yksityistä ja itsekästä puuhaa.
Vaikka bloggaaminen, lukupiriitoiminta, kirjallisuuskeskustelut radiossa, lehdissä, televisioissa, kirjastoissa ja ostoskeskuksissa tuovat kirjan ja kirjailijan sekä lukemisen ja lukijan puheenaiheeksi, on itse lukemisen akti hyvin yksityinen ja sisäänpäinkääntynyt kokemus. Tietysti kirjaa voidaan lukea ääneen, mutta ainakin itse luen eniten yksikseni hiljaa. Harvemmin kukaan kysyy, että lähdettäisiinkö yhdessä lukemaan, kun taas elokuvia on mukava katsoa yhdessä samanaikaisesti. Joten voin myöntää sen, että syvä rakkauteni lukemiseen on aina jostain tai joltain pois, ja pidän tilan ja ajan hyvin yksityisenä. Onko se sitten paha asia, mutta myönnän että siihen puuhaan ajaa itsekäs haluni ollakin yksin kirjan ja sen kuvaaman maailman kanssa.

Väite: Lukeminen on laiskottelua.

No onhan lukeminen ainakin minulla melkoista pötköttelyä, mutta minua harmittaa että ihmiset hyväksyvät paremmin kaikki aktiiviset tekemiset kuin hitaammat, nautinnolliset askareet. Kyllä lukiessa pää tekee myös työtä, vaikka kroppa lepää. Tein myös pienen testin lukuhaasteeni aikoihin. Näinä extremeaikoina kuvittelin, että ei-lukevissa ihmisissä heräisi kiinnostus sosiaalisessa mediassa tekemääni lukuhaasteeseen, koska koe sisälsi kuitenkin annoksen sosiaalisuutta, typeryyttä, omien rajojen rikkomista, hassuttelua. Lukemisesta tuli haasteen myötä jotenkin aktiivista suorittamista. Poikkeuksellisesti ilmoitin haasteesta omalla facebook-seinälläni ja julkaisin myös tulokset. Sen jälkeen vähän ajan päästä julkaisin rajoitetulle yleisölle tiedon (eli suljin pois kirjaihmiset) siitä, kuinka hyvä ilma oli käydä kunnon lenkillä. Hämmennyin siitä, että lenkkeily herätti enemmän hyväksyntää kuin 1800 sivun lukeminen yhden vuorokauden aikana.

Tietysti testini ei ole aukoton, mutta vahvisti kuitenkin epäilystäni siitä, että lukeminen ei varauksetonta ihailua kaikilta ihmisiltä saa. Blogissani sen sijaan haaste kiinnosti, joten hyvillä mielin jaan harrastukseni muiden lukijoiden kanssa. Myönnän, että lukeminen on tietyllä mittarilla katsottuna laiskottelua, sillä varsinainen toiminta ja teho on piilossa.

Väite: Lukeminen on täynnä arvottamista ylhäältä alas ja viihteestä korkeaan.
Ihmiset, jotka lukevat hyvin vähän, mainistevat usein etteivät jaksaisi lukea klassikoita, koska ne ovat niin raskaslukuisia. Toisaalta monet todellisiksi kirjanystäviksi itsensä mieltävät voivat tuhahdella sille, että viihdekirjallisuus myy ja kiinnostaa ihmisiä. Eli lukeminen ja kirjallisuus ei olisi kuitenkaan tärkeintä, vaan se ettei muiden lukeminen uhkaisi omaa maailmankuvaa. Itsekin olen sortunut nenänvartta pitkin katsomiseen ja olen voinut kirjastossa ihmetellä jonkun lastaavan syliinsä kirjoja, joihin itse en jaksaisi tuhlata aikaa. Toisaalta olen törmännyt ennakkoluuloihin, joita lukemiseen liitetään ja minulta on jopa kysytty, että pidänkö itseäni jotenkin parempana kun luen paljon.

Mutta tämä kuhina tekee lukemisesta osin myös tärkeän puheenaiheen. Finlandia-raati valitsee joka vuosi väärät kirjat. Miksi Sofi Oksanen myy niin paljon? Myisivätkö runot enemmän jos niitä voisi ostaa kioskeista, kuten harlekiinikirjoja? Kuka pitää valtaa, kirjakauppias, kustantaja, kuluttaja vai kirjailija? Onko siinä jotain pahaa, että keskivertolukija haluaa ostaa ja lukea sen saman Mielensäpahoittajan tai Steve Jobsin kuin kaikki muutkin?

Väite: Helppo se sulla on...
Onhan se etuoikeutettua elää niin, että on mahdollisuus lukea, mutta uskon että valtaosalla tässä maassa olisi siihen mahdollisuus, jos lukeminen olisi ajankäytöllisesti prioriteeteissa ylempänä. Siksi en ymmärrä tätä kaunaa, jota lukemiseen liitetään. Mie lukisin noin paljon, jos minulla ei olisi näitä lapsia? Miten sinulla voi riittää aika tuohon kaikkeen? Olisipa minullakin mahdollisuus vain heittäytyä selälleni jonkun hyvän romaanin kanssa. Helppo se sulla on...

Nyt en väitä, etteivätkö lapset, työt, koti jne. veisi aikaa, en vain ymmärrä tuota asennetta, jolla asiaa lähestytään. Lapsetonkin voi olla kiireinen, ja hän joutuu ihan samalla tavalla tasapainoilemaan oman ajan, työajan ja muiden velvotteiden välillä. Tiedän myös monia äitejä, jotka lukevat paljon kirjoja, käyvät töissä ja leipovat joka perjantai mahdottomia herkkuja. Minusta kenenkään ei tarvitse lukea enempää, kun he oikeasti haluavat tai ehtivät, mutta toivon, että ne jotka mieluummin lukevat kuin katsovat esimerkiksi televisiota eivät joutuisi syyllistetyksi siitä, että heillä on jotenkin helpompaa. Meistä kukaan ei tunne toisen arkea niin hyvin, että voi päivitellä ajankäyttövalinnoilla. Aina se lukeminenkin on jostain pois, joten yritän huojentaa aina näiden "helppo se sulla on.." -tuumailijoiden mieltä sillä, että he varmaan saavat muuten elämäänsä jotain sellaista, josta mie jään paitsi. Mutta myönnän, henkilökohtaisesti tämä on helppo valinta. Valitsen usein lukemisen kuin jonkun muun vapaa-ajanviettotavan.



Mitä pahoja puheita sinulle tulee mieleen, jotka voisivat lukemisen kohdalla olla totta? Tai kumottavissa?



62 kommenttia :

  1. Lukemisen akti, tirsk! :D Yksityistähän se on, jos toisin ei haluta. Enkä yleensä kyllä haluakaan sitä jakaa. (Nytkin toivon, että lähtisi toi ukko nyt jo lenkilleen, että pääsisin rauhassa lukemaan.)

    Minusta lukemisessa on vain kaksi huonoa puolta. Joskus siihenkin kyllästyy ja joskus taas ei ehdi lukea niin paljon kuin haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, mietin noiden lisäämistä listaan, mutta halusin jättää jotain kommentoijillekin. Hih.

      Vaikka lukisin tästä ikuisuuteen, niin en ehtisi lukea kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisin lukea.

      Poista
  2. Olipas kiva kirjoitus! Olen vähän pohtinut saman suuntaista asiaa viime aikoina lukiessani Susan Cainin Hiljaisia.

    Lukeminenhan on sisäänpäinkääntynyttä ja yksityistä toimintaa, mutta en minä sitä itsekkääksi näkisi. Ennemminkin itselleni rauhallinen lukuhetki on hyvä tapa ladata akkuja. Se on minusta myös hyvä tapa rauhoittua, esim. ennen nukkumaanmenoa.

    Laiskotteluksi en lukemista sanoisi ollenkaan, aivothan siinä tekee koko ajan työtä ja parhaimmillaan siinä oppii kaikenlaista - uusia sanoja, lauserakenteita, tekstissä olleita faktoja, kieliä... Jos lukisin romaanin sijasta vaikkapa jonkin alan oppikirjaa, ajattelisiko kukaan että laiskottelen?

    Minun yläasteen liikunnanopettajani tapasi sanoa että ihminen löytää niille asioille aikaa, joille haluaa löytää. Minä luen paljon työmatkallani bussissa, mieheni kuuntelee äänikirjaa laittaessaan ruokaa. Nykuajan tekniikka tarjoaa kiireisille wannabe-lukijoillekin monenlaisia apuja.

    Itse törmään monesti siihen, että moni pitää lukemista tylsänä(!!). Ymmärrän sen että ihan kaikki eivät ehkä halua syventyä kirjailijan luomaan maailmaan, mutta joskus tekisi mieli sanoa moisen väittäjille etteivät he ole vain lukeneet sitä Oikeaa kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin lukeminen on nimenomaan rauhallinen hetki, vaikka tunneskaala hyppii seinillä ja sydänkin toisinaan hakkaa kurkussa asti, jos oikein jännittää. Silti se on myös eräänlainen riitti, joka rentouttaa ja rauhoittaa. Olin esimerkiksi tuon lukuhaasteen jäljiltä todella levoton, enkä oikein tiennyt, miten rentoutuisin, koska en malttanut käydä nukkumaan. Luin siis 24 tunnin lukuhaasteen jälkeen sarjakuvia, sillä lukeminen oli keino, jolla rentouduin lukemisen aiheuttamasta levottomuudesta. :D

      Hyvä pointti tuossa, että myös se, mitä luetaan vaikuttaa siihen vastaanottoon. Jos lukee vain viihtyäkseen kirjan äärellä, eikä siitä ole mitään varsinaista välitöntä hyötyä, voidaan lukemista pitää sivustakatsojan näkökulmasta laiskotteluna. Olen myös kuullut, että monet eivät voi lukea missään nimessä keskellä päivää, sillä se on toimeliasta aikaa, eikä omatunto antaisi periksi, jos keskittyisi lukemiseen.

      Miekin kuuntelen kirjoja ulkoillessani, nykytekniikka kyllä tuo tarinat ihmisten ulottuville mitä ihmeellisimpiiin paikkoihin. Pidän myös elokuvista ja tv-sarjoista, joten en koe että kirjat ovat jossain sodankäynnissä niiden kanssa, tyydyn vain silloin vähempään.

      Poista
  3. Tuttuja väitteitä. Minulla niin moni asia kilpailee vähäisestä vapaa-ajastani. Kirjoja pahiten uhkaa televisio ja miksei nettikin. Tarvitsen itselleni aikaa rentoutumiseen ja välillä kirja jää kakkoseksi tv:n helppouden takia. Siinä ei tarvitse muuta kuin lösähtää sohvalle ja aloittaa kanavasurffailu. Lukemista pitää erikseen hankkia. Lainata ja muistaa palauttaakin - se on minulle välillä se vaikein etappi :)

    Väite: kirjat ovat vanhentuneita jo tullessaan painosta ulos
    Nykyajan elämä on niin kiihkeätempoista, että tuoretta materiaalia ja uusia ajatusia saa ainoastaan seuraamalla sähköistä mediaa. Kirjoista ajaa aika ohitse saman tien. Oikeastaan ainoan poikkeuksen tekee historiaa luotaavat teokset, jotka nekin usein ovat vanhentuneita, koska aika ajaa kirjallisen lähdemateriaalin ohitse samantien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä väite! Tuota pohdin, mutta en saanut ajatuksesta kiinni. Mietin nimittäin myös sitä, että kirja ei mielestäni ole liian kallis, kun se on jo puolen vuoden päässä alennuksessa. Blogimaailmassa harhauduin hetkeksi myös itsekin ajattelemaan, että viimevuotinen kirja on auttamattomasti liian vanha. En halua mukaan kiihkeätempoisuuteen, mutta sorrun siihen silti.

      Poista
    2. Minä olen viime aikoina vähän ihmetellyt tuota "uutuushypetystä" kirjojen suhteen blogimaailmassa. Välillä tuntuu, että bloggaajat oikein kilpailevat siitä, kuka eniten saa uutuuksia luettua... Itse luen ihan tyytyväisenä vanhempia kirjoja. Uutuudet kun ovat minusta yleensä liian kalliita ostaa ja kirjastossa liiallisen vaivan takana (en ole tainnut varata kirjaa vuosikausiin).

      Kyllähän minä ymmärrän, että paljon lukevat innostuvat uusista, mutta maailma on täynnä kirjoja. Ainakaan minä en ole vielä lukenut edes murto-osaa lukulistalla olevista klassikoistakaan.

      Poista
    3. Minna, en miekään ole. Mie olen nyt vuoden ajan lukenut nykykirjallisuutta todella paljon, kun opintojen aikana luin vanhempaa kirjallisuutta ja nyt "vapautuneena" tenttivaatimuksista innostuin lukemaan mielin määrin uutta. Nyt on taas uusi vaihe, sillä huomaan kaipaavani vanhemman kirjallisuuden pariin. Luin uutuuksia, jotta tietäisin mitä alalla tapahtuu ja mitä kirjoja kustannetaan. Nyt haluan taas lukea niitä kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet näihin kaikkiin uusiin kirjoihin.

      Sofi Oksanen on sanonut jossakin haastattelussa, ettei ikinä haluaisi kustannustoimittajaa, joka on lukenut vähemmän kuin hän itse. Tämä on jäänyt mieleeni, sillä haluan lukea mahdollisimman monipuolisesti, että olen myös kirjailijoille hyvä kustannustoimittaja.

      Poista
    4. Tuohon, että kirjat ovat vanhentuneita, on pakko heittää väliin, että hyvä ja loistava kirja ei vanhene koskaan! Se voi antaa ajankuvan omasta kirjoitusajastaan, mutta olla yleismaailmallinen ja jokaiseen aikaan sopiva kuitenkin.

      Ja sitten tuohon uutuuksien lukemiseen: kirjallisuuden opiskelijat lukevat tosi paljon vanhempaa kirjallisuutta opiskeluaikoina. Itsekin kun olen lukenut ne pinot, niin nyt "vapaalla" haluaa lukea jo uudempaa kirjallisuutta. Ts. se vanhempi matksu on jo aika tuttua, niin sitä ei välttämättä jaksa enää lukea.

      Poista
  4. Ihana kirjoitus Hanna! Mielenkiintoinen tuo sinun Some-testisi lukumaratonin ja lenkkeilyn välillä - ja tulos on kyllä vähän masentava.

    Minä ilmeisesti kuulun näihin ihmeihmisiin (huom. ironinen ilmaisu), jolla on pienet lapset ja talo, töitä tosin teen vain osa-aikaisesti, mutta teen kuitenkin. Kärsin samanlaisista aikatauluongelmista kuin kuka tahansa muukin ja valintoja on tehtävä, mutta ei sen kummmemmasta asiasta ole kysymys. Esimerkiksi ennen lapsia (ja blogia) käytin paljon enemmän aikaa telkkarin katseluun (katson nykyäänkin, mutta vain tietyt ohjelmat, en tuhlaa aikaa päämäärättömään kanavasurffailuun) ja netissä keikkumiseen. Toki netissä tulee oman ja toisten blogien myötä oltua nytkin, mutta ajankäyttö on tehokkaampaa.

    Mulla on onneksi ihania ystäviä, jotka lukevat paljon tai ainakin yrittävät ymmärtää lukemista, mutta kyllä moni varmasti asiaa ihmetteleekin. Ymmärrän, jos jonkun mielestä lukeminen on tylsää, mutta minulle kirjat ovat tie uusiin maailmoihin, seikkailuihin ja ihmisten päiden sisälle, ihanaa siis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, se on sikälikin masentava, että rajasin pois ne ihmiset, joka ylipäänsä minun toiminnoistani muutenkin pitävät, vaikka söisin hapankorppua kaapissa. Kirjaihmiset <3. No toisaalta mitä enemmän lukemisesta puhutaan hyvää, niin uskon, että se vaikutus ja tapa tarttuu. Ainakin oma lähipiirini on lukenut sylitolkulla enemmän kirjoja näinä vuosina kun olen blogannut (en nyt yritä vetää kiitosta itseeni, vaan ylipäänsä lukemisesta puhutaan nyt enemmän ja avoimemmin).

      Lukeminen on myös taito, joka kehittyy vain lukemalla. Ainakin itse luen koko ajan vain mielenkiintoisempia kirjoja, koska uskaltaudun kokeilemaan erilaisia mausteita kirjakeitoksissa, aiemmin luin hyvin samankaltaisia kirjoja.

      Poista
  5. Ensimmäisenä mieleen tulee vain, eikö vieläkään ole vapautta valita vapaa-aikansa viettotapoja ilman, että sitä pitää puolustella tai selitellä muille -varsinkin kun kyseessä ei ole mitään vahingollista. Itse olen saanut osakseni ainoastaan "eikö tuo ole vähän tylsää" tai "miten sie jaksat??"-kyselyitä, joihin voi onneksi vain kohauttaa olkapäitään. Sinänsä mielenkiintoista, että lukemistakin arvostellaan negatiivisesti, ,kun toiselta taholta sitä kannustetaan tekemään entistä enemmän. Esim. nykyajan nuoret taitavat valtaosin lukea aika vähän (mikä puolestaan näkyy esim. äidinkielen kirjoituksissa, josta saisi ihan oman pitkän juttunsa...)

    Itse pidän tylsänä jääkiekkoa, konsolipeleihin en oikein jaksa keskittyä ja kitaransoittoon ei riitä hermot...samoja fiiliksiä toisilla tulee kirjoista. Harrastus mikä harrastus. Kaikki kun ei vain ole kaikille tarkoitettu, mikähän siinä on niin vaikea sulattaa :D

    Erittäin hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
  6. Olipas kiinnostavaa pohdintaa! Tuo aikajuttu ja "odotahan vaan kun perustat perheen" kommentit ovat kyllä niin tuttuja! Mutta ainahan kyseessä on priorisointi, ja lähes aina olen laittanut lukemisen muiden harrastusten edelle (lukuunottamatta sitä että kun vuoden telkkarittoman olemisen jälkeen pääsi samaan talouteen telkkarin kanssa, se vähän vei mennessään... Yhtäkkiä huomasi katsovansa mm. kaikki hölmöt sisustusohjelmat mitä iltapäivisin televisiosta tulee. Toinen poikkeus on syksyisin iskevä käsityövimma.)

    Mutta useimmiten ne ihmiset jotka päivittelevät sitä miten lukemiseen voi käyttää niin paljon aikaa ovat sellaisia joilla joko on joku oma, paljon aikaa vievä harrastus tai jotka tosiaan istuvat kaikki illat television ääressä. Tai epäilevät, että edistyvätkö opiskeluni lainkaan :D

    Yksinäisyyteen liittyen mun mielestä parasta lukemista on kyllä se että lukee jonkun kanssa samaan aikaan, oli se sitten sisko auringonpaisteessa nurmikolla vieressä tai siippa illalla sängyssä. Sen lisäksi että kumpikin voi lukea hauskat kohdat ääneen, yhdessä lukemisessa on vaan jotenkin hirveän lähentävä tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisestä kappaleestasi tulikin vielä mieleen mainitsemisen arvoinen asia! Eräs tuttavani pyrkii valitettavasta sairaudestaan johtuen vahvistamaan keuhkojaan, ja lukee siipalleen ääneen. Läpi he ovat käyneet jo monta kokonaista sarjaa ja monisatasivuisiakin kirjan järkäleitä. On kuulemma ihan erityinen hetki, kun iltaisin sängyssä on "iltasadun" aika -ja keuhkot vahvistuvat samalla. Niin suloista <3 :D Kyllä lukeminen voi siis olla kahdenkeskinenkin hetki

      Poista
    2. Disa, aivan ihana esimerkki! Lukeminen ääneenluettuna tai saman äänikirjan kuuntelu mahdollistivat kirjan täysin yhtäaikaisen nauttimisen, kuten esim. elokuvan katselu, mutta Annalla oli tuossa hyvä pointti, että lukeminen itsessään voi olla lähentävä tunnelma. Miekin tykkään lukea yhdessä, en tosin koskaan samaa kirjaa, koska olen sen verran nopea lukija, että tuskastuisin, kun en saisi kääntää jo sivua.

      Poista
    3. Jep, puolison vieressä lukeminen on tosi kivaa !

      Poista
    4. Juu! Siipan kanssa lukeminen on kivaa.

      Aikanaan yhteen muuttaessa tehtiin periaatepäätös, että ei telkkaria makuuhuoneeseen. Se kun tunnetusti voi tappaa seksielämän.
      Virhe! Meillä sen pitäisi kaiketi olla, että ei kirjoja makuuhuoneseen... xD Ei se nyt tapa ihan kokonaan aviollisia kanssakäymisiä, mutta useammin sängyssä tulee luettua kuin... :D

      Poista
  7. Hyvää pohdintaa! Olen huomannut lähipiirissäni sellaisen asennoitumisen, että jos jonkun harrastus on lukeminen, siihen tuhahdetaan, että: "eli et siis harrasta mitään, ei lukeminen ole mikään harrastus!" Lukeminen tunnutaankin mieltävän jonkinlaiseksi ihmisen perustoiminnaksi, kuten vaikka syöminen, television katselu jne. Kuitenkaan monikaan ei lue ikinä kirjan kirjaa, vaikka syö joka päivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haah, tämä on niin totta. Mie en saanut nuorempana kirjoittaa edes ystäväkirjoihin, että lukeminen olisi harrastus, koska se ei ole liikkumista. Jalkapallo, voimistelu, ratsastus ja laskettelu kelpasivat.

      Poista
  8. Tuon ensimmäisen väitteen totean kyllä pääsääntöisesti paikkansapitäväksi, lukeminen on yksityistä ja sisäänpäinkääntynyttä touhua.
    Ja kyllähän sitä arvottamistakin löytyy paljon, eri asia sitten haluaako mennä itse siihen mukaan (ja löytääkö niitä muita joilla on omintakeisia katsantokantoja, kykenevät innostumaan tuoreesti klassikoista tai poimimaan laatua myös siitä viihteestä).
    Mutta lukeminen on tosiaan useimmiten priorisointikysymys (sanoo hän joka katsoo televisio-ohjelmia silloin tällöin DVD:ltä). Toki varmasti löytyy myös niitä joilla ei ihan oikeasti ole aikaa itselleen mutta se kuulostaa kyllä muutenkin epäterveelliseltä. Tai jos työnsä puolesta joutuu lukemaan paljon ammattikirjallisuutta, raportteja tms. niin saattaa helposti haluta käyttää vapaa-aikansa johonkin ihan muuhun mutta se on sitten vain harrastuksenvalintakysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin katson tv-sarjoja DVD:ltä, juuri sairaana meni Mad meniä kaksi tuotantokautta ja yksi tuotantokausi Downton Abbeyta. Ei lukeminen ole aina se mieluisin vaihtoehto, mutta onneksi en ole vielä sortunut "lyömään" tällä vaikka himoleipureita, että miekin tekisin niitä, jos ei olisi näitä kirjoja. :D

      Mutta huomaan, että jos töissä luen paljon, ei ehkä illalla niin tee mieli lukea, paitsi sitten ihan illalla nukahtamistarkoitukseen.

      Poista
  9. Tämä liittyy jotenkin lukemiseen ja pahoihin puheisiin tai ainakin suukopuihin:

    Lainasin kirjastosta yhden novellikokoelman, joka oli kyllä tosi huonossa kunnossa. Sen päälle oli joltain kaatunut varmaan kunnon kupposellinen jotain hörpätettä. Ajattelin, että saahan tuosta tekstistä selvän eikä ollut toista samaa kirjaa hyllyssä. Lopulta luin siitä vain muutaman novellin, joista yksi oli tosi hyvä.

    Palautettuani kirjan minulta alettiin vaatia kirjan korvaamista, kun olen kerran sen tärvellyt. Kun en millään halunnut myöntää kirjaa tärvelleeni, ei kirjaston väki lopulta vaatinut minulta korvausta. Kävin muutaman sähköpostiviestin mittaisen keskustelun asiasta. Minulle väitettiin tiukkaan, ettei kirjastossa panna hyllyyn niin huonokuntoisia kirjoja. Sanoin sen kyllä hyllystä poimineeni juuri siinä kunnossa missä sen palautinkin.

    Jonkin aikaa olen nyt käynyt kaupungissa lainaamassa kirjoja. Viikko sitten kuitenkin retkahdin ja menin kotikunnan kirjastoon ja lainasin muutaman. Saa nähdä miten käy. Se Pahan kukkia on aika huonokuntoinen, sivujakin on liimailtu kiinni... Nyt on kirjojen lainaamisesta tullut minulle aika arvelluttavaa. Pesen käsiäni kuin lady Macbeth, ettei vain jää rasvaisia sormenjälkiä kirjoihin ja tule siitäkin uutta sähköpostiviestikierrosta. Silti en ole laihtunut vaikka sanovat puhtauden olevan puoli ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka hauskasti kirjoitit. :D

      Miekin olen muutaman kerran jännännyt, kun huomaan kesken lukemisen, että kirjassa onkin jotain tahroja tai sivuja lähtenyt irti, että syytetäänkö tästä nyt sitten minua palauttaessani kirjan. Onneksi olen toistaiseksi säästynyt turhilta moitteilta.

      Poista
    2. Vähän samoissa vesissä uin kuin Ketjukolaaja. Sain lapsena pienen kirjastotrauman kun kotiini lähetettiin karhukirje palauttamattomasta kirjasta. Muistin palauttaneeni kirjan äitini kanssa ja menimmekin sitten selvittämään asiaa kirjastoon. Kovaan sävyyn väittivät minun olevan väärässä, vieläpä useampaan kertaan, mutta aikamme intettyämme lähtivät tarkistamaan asiaa ja niinhän se kirja löytyi hyllystä! Onneksi en saanut syyttelystä luku/lainauskammoa, mutta sen verran kuitenkin ajatus pyörii vieläkin takaraivossa, että olen hyvin tarkka kaikista lainauksista ja palautuksista. Niinkuin myös siitä, että en lainaa varsinkaan lapsille huonokuntoisia kirjoja, en halua joutua muiden jälkiä korvaamaan.

      Mitä noihin muihin väitteisiin tulee, niin valitettavasti lukemista sillöin tällöin väheksytään tai katsotaan hieman nenänvartta pitkin. Minusta se on ihan yhtä hyväksyttävä ja hyvä harrastus kuin muutkin. On muitakin "yksilöharrastuksia", joissa ei olla niin seurallisia. Kaikki harrastukset vaativat priorisointia, eli lukeminen ei ole siinäkään suhteessa poikkeava harrastus. Minäkin voisin golfata, metsästää tai pelata konsolipelejä, mutta lukeminen vain sattuu olemaan eniten minun sydäntäni lähellä. Tuosta laiskottelusta tuli mieleeni, että harrastushan on jotain, josta ihminen saa hyvän mielen ja jota tekee mielellään, eihän (toivottavasti!) missään ole määritelty kriteeriä, että harrastuksen on pakko olla sellaista toimintaa, jossa tulee hiki tai liikutaan. Liikkuuhan lukiessakin silmät ja kädetkin saavat treeniä varsinkin tiiliskivikirjoja pidellessä ;)

      Hieno aihe, jälleen kerran :) Jätän nyt muut väitteet kommentoimatta, kun niin moni on jo niihin niin tyhjentävästi ja monipuolisesti vastannut :)

      Poista
  10. On yksi huono puoli: nykykäsityksen mukaan opiskelu, lukeminen ja siihen liittyvä vähäinen ulkoilu voivat aiheuttaa likinäköisyyttä, kuten ainakin YLE uutisoi vähän aikaa sitten.

    VastaaPoista
  11. Minä saatan joskus olla liian itsekäs lukija. Siis sillä tavalla, että kaivan kirjan esiin, kun istutaan miehen kanssa yhdessä bussissa tai autossa (silloin kun en itse aja!). Mies ärsyyntyy tuosta helposti, mutta näplää toisaalta aivan surutta älypuhelintaan seurassa, joten ärsyynnyn takaisin ärsyyntymisen epäreiluudesta. :)

    Etenkin ennen lukemista pidettiin laiskotteluna. Ehkä ei enää niin paljon (telkkarin katsominen ja sähköiset pelit ovat perineet syntisimmän ajanvietteen kruunun :)), mutta valintaa edelleen ihmetellään ja pidetään ulkoilua sekä muuta liikkumista paljon arvokkaampana. No, lukea voi kyllä ulkonakin ja äänikirjoja kuunnellessa jopa lenkkeillä tai pyöräillä tms. Jos nyt tuntuu, että kaipaa ulkoilmaa ja liikuntaa.

    Arvottaminen liittyy lukuharrastukseen, mutta sama se on oikeastaan kaikessa tekemisessä. Ilmaisemme arvojamme ja tuomitsemme muita esim. syömisten, juomisten, seurattujen tv-ohjelmien tai urheilulajienkin pohjalta. Näin se maailma rakentuu, mutta junttia on tietenkin arvostella toisten lukumieltymyksiä.

    Lukemisen ehtiminen on kyllä ihmettelyn kestoaihe. En siitä pahastu ja olen varmasti joskus vedonnut itsekin ajan puutteeseen, aikoina jolloin en lukenut yhtä paljon kuin nyt. Suurin osa tuttavapiiristä ajattelee, että luen ihan kauheasti, kun luen noin sata kirjaa viikossa. Kuitenkin laskin juuri äskettäin, että pääsen tuohon määrään lukemalla keskimäärin tunnin päivässä. Ja suomalaiset katsovat telkkaria keskimäärin kolme tuntia päivässä. Mutta ei minua siis millään tavalla haittaa, jos joku ei halua lukea tai ei ole ajatellut oikeasti, kuinka "väärä" tuo ajanpuutteeseen vetoamiskortti on. Sanon vain, etten minäkään lopulta niin järjettömän paljon aikaani kirjojen lukemiseen käytä, ja että jos oikeasti haluaa lukea vaikka pari kirjaa kuukaudessa, ei tarvitse lukea kuin noin vartti päivässä. Siihen luulisi olevan aikaa kenellä vain.

    Mutta tähän lukuharrastukseen, eli bloggaamiseen ja muiden kirjablogien seuraamiseen sekä kommentoimiseen menee kieltämättä paljon aikaa. Se ei haittaa, koska kyseessä on rakas harrastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, ei kannata kyllä lukea kommenttiaan läpi ennen lähettämistä... Siis ensinnäkään en sentään lue sataa kirjaa viikossa, vaan vuodessa. :D Toisekseen tämä lause on todella huono: "valintaa edelleen ihmetellään ja pidetään ulkoilua sekä muuta liikkumista paljon arvokkaampana". Tarkoitin tietenkin, että ulkoilua ja muuta liikkumista pidetään lukemista arvokkaampana. :)

      Poista
    2. Täällä sama ongelma älypuhelimen kanssa. Olen ihan viimeaikoina ruvennut kaivamaan repusta esiin pokkaria aina, kun puhelin pulpahtaa esiin siippasen taskusta. ^^ (Tuo oli ihan osuva rinnastus tuo kolme tuntia telkkarille.)

      Poista
    3. Karoliina: Niin totta! Meillä on sama kuvio koko ajan. Mies jonkun uuden lelunsa kimpussa vaikka keskiyöllä, mutta sitä ei sovi ihmetellä, vaan minun lukemistani;-) Ja tämä siitäkin huolimatta, että kun mentiin yhteen, ilmoitin, että 'samaan pakettiin kanssani kuuluvat kirjat ja koirat'.

      Poista
  12. Hei, todella mielenkiintoinen postaus. Harmi että on nyt niin kiire etten kerkeä kaikkia kommentteja lukemaan, vaikka mieli tekisi. Pakko kuitenkin nakata pikainen kommentti.

    Itse törmään jatkuvasti tähän negatiiviseen suhtautumiseen lukemisesta. Ennen myös hellu pyöritteli silmiä harrastukselleni, mutta tokaisin hänelle ettei se ole sen kummempi harrastus kuin hänen videopelien pelaamisensa. Ehkäpä hieman sivistyneempi harrastus kun interaktiivisesti toisten aivojen pihalle posauttelu. Loppujen lopuksi hänkin on ymmärtänyt lukemisen hienouden.

    Lukeminen on hieno tapa rentoutua ja saada ajatukset muualle. Silti huomaan kun joku soittaa minulle ja kyselee mitä hommailen ja vastaan lukevani kirjaa moni tuhahtaa: "miten sää oikein jaksat". En jaksa enään edes kiinnostua noista kommenteista, kuten en myöskään vieraiden kommenteista kuinka paljon minulla on kirjoja. Monesti kuulee myös että: "miten kukaan nykyaikana viitsi lukea..." Pakosta miettii kuinka ahdasmielisiä jotkut ihmiset ovat.

    Myönnetään että liikunnalla on positiivisia vaikutuksia terveyteen, mutta on rentoutuminenkin tärkeää. Se on jokaisen oma asia miten näkee parhaaksi vapaa-aikansa käyttää. Minä luen, joku muu voi sitten vaikka juosta maratoonin. :)

    VastaaPoista
  13. Hyvä aihe ja mielenkiintoisia kommentitkin. Aloin ajatella asiaa, ja minusta tuntuu, etten oikeastaan kauhean usein törmää harrastuksen paheksuntaan tai ihmettelyyn. Olen ammatiltani äidinkielen opettaja, ja olen itse asiassa törmännyt useammin siihen, että ihmitellään, kun en olekaan lukenut kaikkia maailman kirjoja. ("Mitä? Etkö sä ole lukenut John Irvingin Kaikki isäni hotellit? Ja sä olet ÄIKÄNOPE!") Tuttavapiirini taitaa olla poikkeuksellisen kirjallisesti suuntautunutta.

    Aloin pohtia noita lukemisen huonoja puolia. Itse myönnän seuraavat.
    1) Lukeminen on laiskottelua. Vaikka mielestäni lukeminen on totta kai sivistävä ja hyödyllinen harrastus, myönnän valitsevani lukemisen usein vaikkapa tiskaamisen sijasta. Luen vielä tämän yhden luvun ja sitten... Mutta toisaalta saatan vältellä esimerkiksi sitä tiskaamista myös netissä surffaamalla tai ihan millä muullakin verukkeella. Ja lukemisen mielestäni pitääkin olla laiskottelua, ainakin välillä. Rentoutuakseni ja viihtyäkseni minä sitä enimmäkseen harrastan.
    2) Lukeminen voi olla vaarallista terveydelle. Niska ja hartiat menee jumiin, jos lukee huonossa asennossa. Jos minun pitää valita lenkin ja lukemisen välillä, usein kirja voittaa. Painava kirja sattuu naamalle pudotessa, kun nukahtaa kirja kädessä. Kirjat painavat paljon, kun niitä raahaa mukanaan. Muuttaessa iso kirjasto ei ilahduta - tosin tämä ei ole lukemisen haitta, vaan kirjojen omistamisen.
    3) Luen aamuisin kirjoja sanomalehden asemesta. Usein tulee kiire töihin, kun ei malttaisi jättää kirjaa kesken.
    4) Lukeminen voi aiheuttaa väsymystä, kun ei illalla malta mennä nukkumaan, koska on hyvä kirja kesken.
    5)Lukeminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Aiheesta kannattaa katsoa tämä video Youtubessa: http://www.youtube.com/watch?v=sjpbxC-rJFU

    Tuohon kiireeseen ja ajan löytymiseen haluan myös kommentoida. En muista aikaa, jolloin minulla ei olisi ollut jatkuvasti jokin kirja luettavana. Luettujen kirjojen määrä on vaihdellut paljonkin, mutta "kuivimpinakin" kirjavuosina olen lukenut oli kolmekymmentä kirjaa vuodessa, parhaimpina (joskus nuorena) melkein kaksisataa. Itselle lukeminen on vain niin piintynyt tapa, ettei siitä oikein pääse eroonkaan. Kirja kulkee mukana matkustaessa, siihen tarttuu joka ilta nukkumaan mennessä. Ja onhan se niinkin, että lukunopeus oikeasti kasvaa, jos lukee paljon.

    VastaaPoista
  14. Ai miten hyvä kirjoitus ja kiinnostavaa pohdintaa!

    Lisäisin mainioon listaasi vielä yhden väitteen: Lukeminen pilaa näön. Näinhän sitä väitetään. Joku minulle kerran sanoi, että lue nyt, kun vielä näet. Lukemisella pilaat näkösi. Miten lie tämän laita, en ainakaan tiedä ketään, jolla olisi mennyt näkökyky pelkästään lukemalla. Ja miten olisi tämä: Lukeminen on nörttien puuhaa?

    Ajanpuute on osittain pään sisäinen ja valinta-asia, mutta usein on tilanteita tai vaiheita elämässä, jolloin kirjaan on vain hankalampi tarttua. Lukeminen voi vaatia aikaa ympärilleen. Kirjan maailmaan uppoutuakseen on oltava riittävästi aikaa Itselläni ajan puute tulee usein tästä. Koen, että ne pienet hetket eivät riitä tarinan vietäväksi heittäymiseen. Välillä työt puolestaan kasaantuvat ja lukeminen jää vähemmälle. Ei ole sellaista aikaa, jolloin kykenisi ajattelemaan lukiessaan. Jos on työpäivän päätteeksi ihan poikki, voi tosiaan olla mahdollista katsoa televisiota tai tehdä pieni kävelylenkki, mutta lukiessa on oltava mukana ja hereillä. Minulla usein lukeminen päättyy siihen, että kirja kopsahtaa nenälle. Kirja voi siis olla ihan positiivsessa mielessä unilääkettä.

    Onneksi voi lukea. Mietin silmäleikkauksessa, että kamalaa jos en enää näkisi enkä pystyisi lukemaan. Onhan tietenkin äänikirjat, mutta olisi se karmivaa menettää sellainen itselle tärkeä asia, joka on ollut lapsesta saakka osa minuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen pilaa näön -väite on tosiaan höpönlöpöä.
      Siitä lähtien, kun aloin opiskella kirjallisuutta (eli lukemaan tosi paljon), on karsastukseni parantunut todella paljon! Aiemmin karsastin hirmuisen pahasti, mutta nykyisin karsastukseni huomaa vain jos olen tosi väsynyt ja silloinkin yleensä vain ne, jotka tietävät (osaavat katsoa) karsastuksestani.

      Poista
    2. En muista kuka sanoi tai mistä luin, mutta joku fiksu (?) vertasi silmiä kameraan, kun tuli puheeksi se vanha väite, että hämärässä lukeminen pilaa silmät. Ei kamerankaan linssi mene pilalle, jos pimeässä kuvaa. Kai tätä voisi verrata, ettei silmätkään käytössä kulu? Kauas katsominen kuulemma lepuuttaa silmiä, mutta mikähän tuonkin väittämän lähde oli...

      Poista
    3. Kävin tästä asiasta silmälääkärissä pari kuukautta sitten. Koko väite on perätön. Äitini yritti saada minua kirjan äärestä 'kunnon töihin' väittämällä, että luen itseni sokeaksi. No, hänhän se oli, joka vahti huoneeni valoa ja tuli sen sammuttamaan jos luin jälkeen puolenyön ja minä jouduin sitten jatkamaan peiton alla fikkarin avulla. Olen kuullut tytöstä, joka luki peiton alla kynttilän valossa...Silmäni olvat huippukunnossa vaikka muuta luulin!

      Poista
    4. Niinpä! Ja siitäkin huolimatta väite elää. Tämä on näitä eläviä legendoja, jotka elävät omaa elämäänsä.

      Poista
  15. Hieno, pohdiskeleva ja ajattelemaan haastava teksti, Hanna! Nautin sen lukemisesta ja samoin monista kommenteista täällä.

    Minulla on ollut onni kuulua perheeseen, jossa lukemista on aina arvostettu (vaikka tulen ihan duunariperheestä), samoin mieheni. Lapsuudenkodissani lukemaan rohkaistiin, kirjastossa käytiin "aina" ja mummolassakin sain bongata lukemista kirjahyllystä aika vapaasti. Vasta aikuisena tajusin, ettei asia ollutkaan noin, vaan vapaa-ajan lukemistani ihmeteltiin. Törmäsin samaan kuin Norkku: Lukeminen onkin tylsää! Tai lukiessa ei ehdi tekemään mitään, lukeminen onkin laiskurin hommaa. Onneksi tässä iässä ei tarvitse välittää noista kommenteista, mutta olen huomannut selitteleväni lukemisiani joillekin tuttavilleni. Hassua.

    VastaaPoista
  16. Lukeminen on itsekästä, samoin kuin moni muukin asia. Lukemiseen ainakin minä keskityn 100 prossaa, joten luen silloin, kun voin keskittyä vain lukemiseen.

    "Heppohan sun on" - no niinpä! Kun sain kaksi lasta lyhyellä aikavälillä, lopetin lukemisen melkein kokonaan pariksi vuodeksi. Illat, jotka nyt käytän lukemiseen, todellakin mieluummin käytin nukkumiseen. Nykyisin kun lapset ovat ulkona, saatan ottaa kirjan mukaan; lasten ollessa pienempiä yritin edes vähän olla sosiaalinen ja jutella ulkona muiden äitien kanssa. Sitten kun lapset pystyi jättämään edes hetkeksi vahtimatta, palasinkin kirjojen pariin, ja sen jälkeen on ollut menoa...

    Musta aika moni harrastus on perheellisen näkökulmasta itsekästä, mutta toisaalta niin tarpeellista. Ei ihminen voi antaa elämäänsä toisille kokonaan, ja se mitä ihminen harrastaa, on toisen paheksuttavissa / ihailtavissa. Itse en ole saanut osakseni juuri kumpaakaan. Se vaan kuuluu mun elämääni.

    VastaaPoista
  17. Mainio teksti Hanna! Upevaa! (ja ihan mahtava tuo sinun lenkkeilytestisi :D )

    Moni täällä kommenteissa onkin jo sanonut siitä, että onhan se lukeminen siinä mielessä itsekäs harrastus mutta pitäähän ihmisellä nyt hyvänen aika olla niitä omia juttuja. Tuolle miehelle se juttu on juuri nyt se, että se saa pelata Driver San Franciscoa, minulle se että saan lukea. Joskus kun mennään yhdessä bussilla niin kysyn että saako lukea. Yleensä se sanoo että saa ja kaivaa itsekin kirjan tai näpeltää jotain puhelinjuttuja. Omat jutut pitää olla.

    Jospa vaikka myöhemmin tulisin lukemaan nämä muiden kommentit, nyt en ehdi kun pitää mennä sohvalle lukemaan :D

    VastaaPoista
  18. Loistava kirjoitus! Monet fiksut kommentoijat ovat jo sanansa sanoneet, eikä noihin paljon lisättävää ole... Voisin lisätä ehkä yhden, jota en ainakaan pikavilkaisulla huomaa vielä mainitun. Lukeminen altistaa kirjahamstraukselle, joka vaarantaa henkilökohtaisen talouskurin, tuhoaa metsät ja lisää pölyn määrää maailmassa. Moni innokas lukija tosin on tämän komplikaation ansiokkaasti välttänyt, joten ehkä geeniperimässä pitää olla hamsteritaipumuksia valmiiksi; lukuharrastus on sitten se laukaiseva tekijä. :D

    Seuraavalla kerralla lukumaraton äänikirjoilla? Statukseen teksti "Kävelen huomenna 24 h äänikirjoja kuunnellen"? (Me tullaan sitten sairaalaan sua katsomaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse surkutellut samaa ongelmaa. Kerran yrittäessäni lieventää turhaa omaisuuden (=kirjojen) haalimista löysin itseni kaavailemasta kirjahyllystäni pienkirjastoa taloyhtiön käyttöön. Mielikuvissani ovikelloni soisi iloisesti kesken ruoanlaiton ja Frank Sinatran, ja menisin päästämään sisään rappukäytävästä jonkun sukkasillaan saapuvan naapurin. Naapuri tulisi sisään, vaihdettaisiin kuulumisia samalla kun siirryttäisin kirjahyllylle, hän valitsisi nopeasti, minä kirjaisin lainaajan ja kirjan tulostettuun taulukkoon, hän livahtaisi etuovesta kohti omaa lukusoppeaan ja minä, taloyhtiön kirjastotäti, palaisin keinahtelemaan bolognesekattilani äärelle.

      Tosielämässä tapahtuu seuraavaa: kesä on tuonut kyylät koloistaan. Tuuletusparvekken väijypaikalla oli viikko sitten maanantaina setäkyylä ja tätikyylä, molemmilla hihattomat paidat ja sormet mustana Iltasanomista. Poistuessani kotoa katselivat pitkään ja hartaasti. Muutamaa päivää myöhemmin lähden taas kämpiltäni ulkomaailmaan. Tällä kertaa kynnyksen yli astuttuani huomaan, että setäkyylä on poikkeuksellisesti yksin parvekkeella. Hän istuu selkä pihaa ja kasvot portaikkoa kohti.

      *huoh*

      Poista
    2. Aivan loistava huomio tosiaan! Luksemissa voi siis olla myös taloudellinsn katastrofin ainekset!

      Poista
  19. Todella hyvä keskustelunavaus! Esitän tässä kaksi väitettä:

    - Lukemisella ei voi korvata ihmissuhteita. Vaikka mäkin usein mieluummin vetäydyn itsekseni kirjan ääreen sen sijaan että lähtisin jonnekin "ihmisten ilmoille", niin en silti haluaisi luopua sosiaalisista suhteistani vaikka voisin "vapautuvalla ajalla" lukea vain maailman parhaita kirjoja.

    - Lukeminen ei lisää suvaitsevaisuutta. Olen usein ajatellut, että kun lukiessa samastuin toisenlaisiin ihmisiin ja ihmiskohtaloihin, se tekee minusta arkielämässä empaattisen ja suvaitsevaisen. Kuitenkin huomaan toistuvasti olevan ennakkoluuloinen, asenteellinen, tuomitseva ja jopa ilkeä, eli ei lukemisen paljous minusta näitä ominaisuuksia karsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko mielekästä esittää näin ponnetonta teesiä, mutta sanoisin että vaikkei lukeminen automaattisesti herkistä ihmistä kanssaihmisten ongelmille, se kuitenkin voi tehdä niin. Ainakin niin halutessaan pystyy ehkä keksimään useampia selityksiä vaikkapa toisen ikävälle käytökselle. Mietin Mielensäpahoittajaa cdltä kuunnellessani kuinka jännää olisi tietää, millaisia ajatuksia se herättäisi vaikkapa yläasteikäisissä, joilla saattaa olla aika yksipuolisia käsityksiä eläkeläisistä, etenkin jos omat isovanhemmat ovat kaukana ja kuolleet. Itse muistan edelleen sen järisyttävän hetken, kun olin isoäidin luona koulun jälkeen ja tajusin yhtäkkiä, että hänelläkin on varmaan joku lempielokuva. :) Ilmeisesti olin arvellut hänen katsoneen oranssia Janne Porkkaa ja Onnenpyörää vaippaikäisestä alkaen. Muistan myös isoäidin ilahtuneen ilmeen: "Tuulen viemää. Entä sun?"

      Mietin Mielensäpahoittajaa lukiessani, että se saattaisi avartaa nuorison vanhusnäkemystä (vanhemmiten, toivottavasti, asia aukenee tosin muutenkin)... Voisi ehkä olla, ettei "lukemisen PALJOUS", kuten lopuksi sanoit, lisää suvaitsevuutta. Voisiko suvaitsevaisuuskäyrä lukuharrastuksen alkuvaiheessa ampaista ensin yläviistoon (henkilöstä ja kirjoista riippuen vähän tai paljon) ja jäädä sitten sille tasolle? Lisääkö lukeminen suvaitsevaisuutta lähinnä silloin, jos omaa elämänkokemusta ei ole vielä karttunut kovin paljon? Vai lisääkö lukeminen suvaitsevaisuutta lähinnä silloin, kun tosielämä ja kirjan tapahtumat sivuavat toisiaan niin samoihin aikoihin, että yhteys on helppo vetää ja empatiatumakkeet lähtevät hyrisemään?

      Heh, huomaan, etten haluaisi allekirjoittaa väitettäsi. :) Saatat tietysti olla oikeassakin, tiedä häntä. Jos kirjat olisivat avain konfliktien hävittämiseen maan päältä, niin luulisi jonkun sen jo havainneen!

      Poista
    2. Sen verran täydennän itseäni, että lukeminen varmaan keskiarvoisesti lisää suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta jonkun verran, mutta ei kuitenkaan pysty poistamaan suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä täysin. Taisipa olla just jossakin lehdessä, että täysipainoiseen tunne-elämään kasvaminen vaatii näitä samastumisen kokemuksia, joita taiteen kautta saa: pystyy kuvittelemaan itsensä toisen ihmisen asemaan.

      Taidan olla lähinnä pettynyt itseeni, kun en voikaan päteä olevani niin hirmuisen avarakatseinen, koska luen. Aika pikkusieluinen olen silti usein.

      Poista
  20. Ihan huippu aihe ja hienoja kommentteja!

    Minä en enää jaksa välittää lukemisharrastukseni ihmettelystä. Siinähän ihmettelevät. Minä en itse katso juuri ollenkaan telkkaria, joten jo siitä hyvästä saan "ylimääräistä" lukuaikaa. Toisaalta en juurikaan myöskään siivoa :D Ehkä siistimmät ihmiset voivatkin ihmetellä sitä, että viikossani on jotain taianomaisia ylimääräisiä lukutunteja, sillä sen ajan, minkä joku toinen käyttää imurin heiluttamiseen, minä luen.

    Mummini mielestä lukeminen on laiskuutta. Äitini kuunteli häntä koko lapsuutensa ja nuoruutensa, luki silti paljon ja antoi minunkin aina lukea juuri niin paljon kuin halusin. Hukkaan menivät "hyvät" haukut mummilta, kun niiden vastainen toiminta jatkuu jo toisessa polvessa ;)

    VastaaPoista
  21. On hassua törmätä yllättäen samoihin ajatuksiin, jotka joskus ovat häivähtäneet omassa mielessä. Minulla oli kesäisin tapana rynnätä töiden jälkeen kalliolle rauhaisaan soppeen lukemaan moneksi tunniksi, enkä vastannut puhelimeen ja ilmestyin "ihmisten ilmoille" kun joko kirja loppui tai päivä alkoi kääntyä illaksi. Olen monesti juuri kesäiseen loma-aikaan pyhittänyt aikaani kirjojen lukemiselle, ja silloin ei ole auttanut vaikka joku muu olisi tehnyt mitä kivaa, koska minulla oli "kirjojen lukemiseni aika."
    En ajattele, että lukemisessa olisi mitään negatiivista mutta omassa tavassani laittaa oma lukemiseni muiden asioiden etusijalle, antaa kyllä omalla kohdallani ajattelemise aihetta. :)

    VastaaPoista
  22. Minä rakastan lukemisen 'yksin oloa'. Olen rasittunut siitä, että viestitän tahtomattani suurempaa sosiaalista innokkuutta kuin on tottakaan.

    Lukemista ei arvosteta, se on yliliikkuminen ja huippu-urheilu, joista saa kiitosta.

    En mieti enää yhtään Finladia-raateja yms. Niistä tulee vain paha olo. Olen kumittanut koko asian elämästäni sen jälkeen kun Kätilöä ei valittu edes ehdolle. Kaikki kukat saavat kukkia ja kukin lukekoon, mitä haluaa. En lue 'mielensäpahoittajia', mutta suon muiden niitä lukea. Suomessa on aina menossa joku vouhotus duudsoneista mielensäpahoittajiin ja jossain välissä on ämmänkantoa ja saappaanheittoa.

    Minulla oli kotipitäjässäni lapsuudessa iso kivi, jolle kiipesin lukemaan. Se oli metsikössä, jossa ohi virtasi joki. Keväisin piisamit köllöttelivät vatsat kohti aurinkoa joen penkalla, kylän äänet tulivat jostain kaukaa ja oli vain minä ja kirja.

    VastaaPoista
  23. Useimmiten ne lukemismäärän ihmettelijät on sellaisia, jotka on itse priorisoineet tekevänsä jotain muuta tai eivät lyhyinä joutohetkinä nappaa kirjaa käteen. On sitä aikaa muulloinkin kuin kesälomalla, jos sen järjestää itselleen eikä lapsiperheenkään pitäisi olla este (pelkkä hidaste vaan).

    VastaaPoista
  24. Onpa täällä ihanaa keskustelua ja hyviä asioita nostettu esiin. Itse olen kai sitten niin itsekäs, että en ole edes huomannut, että joku on valittanut minulle lukemisestani :) Joskus tosin sukulaisten taholta ihmetellään, että luen kummallisia ja vaikeita kirjoja (kun en siis lue kovin paljon ns. viihdekirjallisuutta.

    Jos mietitään lukemista laiskuutena, niin se on sellaista ollut ennen, mutta sekin on ollut pitkälti yhteiskuntaluokka- ja myös sukupuolisidonnaista. Säätyläistytölle ja -rouvalle lukeminen on ollut sallittua, mutta työläistyttö- ja nainen on kyllä saanut kuulla lukemisestaan laikuutena ja ajantuhlauksena.

    Vapaa-ajan lisääntyessä lukemista alettiin arvostaa enemmän ja siitä tuli myös hyväksytympää, tosin vähän riippuen siitä, mitä luetaan ja silloin muut vapaa-ajanviettotavat, kuten esimerkiksi elokuvat, saivat kantaa "syntisen leimaa".

    Myönnän itse surutta arvostavani lukemisen huomattavan korkealle ja tuhahtelevani erilaisille tietokonepeleille ynnä muille vastaaville.

    VastaaPoista
  25. mahtavat väitteet ja mikä keskustelu täällä! Wau! näiden lukemiseen minulla EI kyllä ole aikaa kaikelta muulta tärkeältä ;D heh hehe. en nyt ota sitää riskiä kuitenkaan että toistan muiden juttuja, mutta on kai se varmasti mainittu, että lukevat naiset ovat vaarallisia, minun lähipiirissäni kuulee edelleen sitä "jos lukee liikaa menee sekaisin", enkä nyt usko että tällä tarkoitetaan pelkästään akateemista lukeneisuutta. joku ihme varjo lukemisen yllä häilyy - minä sanosin että liiasta tv:n katselusta menee vähintäänkin yhtä sekaisin...

    VastaaPoista
  26. Tosi hieno ja kiinnostava kirjoitus ja keskustelu tärkeästä aiheesta!

    Minäkin olen sikäli onnekas, että lukemista arvostettiin lapsuusperheessäni, mutta toisaalta se kyllä jäi kesäisin armottomasti toiseksi maalaistalon moninaisten töiden jälkeen. Siinä vaiheessa, kun töihin piti osallistua, ei illalla oikein enää jaksanut lukea, mutta talvisin sitten luin senkin edestä (etenkin ennen lukioikää). Äitini taas kertoi, että luki lapsena iltaisin salaa peiton alla taskulampun valossa, kun hänen äitinsä piti lukemista juurikin laiskotteluna (tosin mummonikin luki paljon eläkkeelle jäätyään).

    Silloin kun lapsemme olivat pieniä, oli elämä niin hektistä (lisäksi talonrakennus ja opiskelu), etten ehtinyt lukea. Paloin loppuun ja luulen, että yksi syy oli nimenomaan se, ettei ollut rauhallisia hetkiä, jolloin olisin saanut olla itsekseni kirjan kanssa. Siinä vaiheessa, kun lopulta hankin apua, psykologi sanoi, että nyt menet kirjastoon ja lainaat jotain, mitä tykkäät lukea. Siitä opin, etten minä kerta kaikkiaan voi elää ilman kirjoja enkä sen jälkeen olekaan jättänyt lukemista muiden asioiden takia.

    Minulle lukeminen on paitsi elinehto ja rentoutumista vapaa-ajalla, niin myös tapa kehittää kielellistä ilmaisua. Uskon nimittäin vakaasti, että lukemisesta on hyötyä kirjoittajalle. Sikäli siis lukeminen on tärkeää ihan ammatillisesti. Jos joskus siis erehdyn ajattelemaan, että laiskottelen lukiessani, niin perustelen lukemista itselleni juuri tällä argumentilla...

    Muuten, tapasin viime perjantain yksillä synttäreillä yhden kouluaikaisen tuttuni ja kun kerroin, missä olen töissä, hän totesi, ettei ehdi enää nykyisin lukea eikä ollut käynyt aikoihin kirjastossa (kirjastotyöstäkin esitti omituisia mielipiteitä, muttei niistä tässä sen enempää). Mietin silloin, että lukemattomuutta on hyvä perustella ajanpuutteella, mutta kummasti sitä aikaa näkyy joillakin riittävän muihin asioihin. Valintakysymyshän se on, kuten täällä on jo todettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt jäi kiinnostamaan, että minkäköhänlaisia omituisia mielipiteitä ihmiset esittävät kirjastotyöstä? :) Itse olen saanut maailman parasta palvelua juuri kirjastoissa.

      Poista
  27. Kiitos Hanna mukavasta blogista ja ennen kaikkea kirjoituksista. Näitä on mukavaa lueskella.

    Minusta lukeminen on laatuaikaa, johon kaikki eivät nykyajan kiireissään edes ehdi eivätkä välitä. Se vaatii tietynlaista luonnetta, rakkautta kirjoihin, kykyä eläytyä kirjan seikkailuihin, sanoihin. Ymmärrän kyllä toisaalta monen lapsen äidin kiireet ja toisenlaiset tarpeet, lukemiselle ei varmaankaan jää aikaa eikä energiaa päivänkodinhoito töiden jälkeen.

    Minulle kirjallisuus ja lukeminen on tärkeää, löydän sieltä ajatuksia, tunteita, sanoja omiin runoihin.

    Joskus vaikeassa tilanteessa kirjasta voi löytää tien ulos, minulle eräs hyvin tärkeä kirja oli muutama vuosi sitten Olga Tokarczukin "aika" Voi sanoa sen mullistaneen maailmani hetkeksi.

    Minusta kirjat ovat mielenpääomaa.

    Sait uuden vakituisen lukijan!

    VastaaPoista
  28. Hieno teksti ja keskustelu! Itsekkyyspuoli on toki tietyssä määrin totta ainakin omalla kohdallani; voisihan sitä välillä vaihtaa lukemisen vaikka lapsen kanssa leikkimiseen. ;) Mutta toisaalta voisin olla aika kiukkuinen äiti jos en saisi lukea!

    Olen ilmeisesti onnekas kun en juurikaan ole kuullut moitteita lukemisestani, lapsena tai aikuisena. Mies ei lue, ja saattaa joskus huomauttaa jotain, mutta harvoin kuitenkin. Lähinnä vain jos luen jotain superkoukuttavaa josta en meinaa pystyä irrottautumaan hetkeksikään. :)

    VastaaPoista
  29. Vielä.. tuli muuten mieleeni, miksiköhän koulussa oppikirjojen lukeminen oli kaikille niin vaikeaa, joillekin jopa mahdotonta. Sehän oli juuri koulun tehtävä, oppia ja kirjojen kautta sitä oppia saatiin. Ne ne harvat jotka lukivat pidettiin jotenkin epänormaaleina, pinkoina. Kaveriporukoisssa sellaista piirrettä ei ainakaan arvostettu, vaikka oppimisen kannalta sehän oli todella hyvä asia. Eli kouluaikoina lukemiseen tarvittiin vielä enemmän tahdonvoimaa, ulkopuolelta tulevan painostuksen vuoksi.

    Aikuisiälläkin ainakin IT maailmassa ohjekirjaan tarttuminen on lähes synti. Tuntuuko se jotenkin häpeälliseltä tarttua ohjekirjaan ja etsiä sieltä vastaus ongelmaan ? Yleensä kaikki yrittävät viimeiseen asti selvittää ongelmaa muutoin, ja vasta viimeisenä toimenpiteenä haetaan se ohjekirja. Aika harvalla työpaikalla muuten on mitään ohjekirjoja laitteistoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja saa tulla kommentoimaan ja liittymään jäseneksi http://kokemuksellinentunne.blogspot.com/

      Poista
  30. Hei te kirjabloggaajat! Tuli juuri mieleen kun jälleen klikkasin itseni lukemaan blogiasi, että koska näitä kirjablogeja on jo vaikka kuinka, niin kiinnostaisikohan teitä järjestää joku kesämiitti? Olen nimittäin itse mukana Nurmijärven Kivi-juhlilla (kesäteatteria Aleksis Kiven hengessä), ja meillä on menossa 60.vuotisjuhlavuosi. Tänä kesänä esitetään Seitsemän veljestä, minkä lisäksi on juhlavuoden kunniaksi muutakin ohjelmaa. Paikka on kaunis ja idyllinen, ja paikalle pääsee auton lisäksi esimerkiksi bussilla Helsingistä. Ajattelin, että aihe voisi kiinnostaa ainakin joitain kirjabloggaajia. :) Tutustukaa ihmeessä: http://www.kivi-juhlat.fi ja varailkaa lippuja jos innostutte! :)

    VastaaPoista
  31. Tästä oli apua :) saatiin meidän äidinkielen väittelyyn asiaa! Kiitos <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!