2.7.2012

Kimppalukeminen ja teemaviikonloput

Koko lailla kirjallisesti -blogissa vietettiin viikonloppuna Märta Tikkasen kunniaksi teemalukemisen tiimityöskentelyä. Minusta oli kiinnostava lähteä mukaan jälleen uuteen lukuhaasteeseen, sillä täsmälukeminen ja yhden kirjailijan tuotantoon tutustuminen niin blogeissa kuin ihan lukemallakin teki taas lukemisesta ja kirjablogien voimasta piirun verran yhteisöllisempää. Omasta hyllystäni löytyy jonkin verran Tikkasten kirjoja (Henrikin osoitesarja on ehdottomasti rakkain lukukokemukseni kautta aikain), joten viikonloppuna ei tarvinnut muuta kuin napata mieleistä luettavaa. Innostuin kuitenkin Tikkasesta niin, että aion ehdottomasti hankkia Booksyn suosittelaman Punahilkan ja Anna Elinan vinkkauksesta Yksityisalueen. Omasta takaa minulla on jo Kaksi, Vuosisadan rakkaustarina, Emma ja Uno sekä myöhemmin omassa arviossaan käsiteltävä Miestä ei voi raiskata. Alkupään tuotannosta kaipaan hyllyyni vielä Yötäpäivää (esikoisteos) ja Kuka välittää Doris Mihailhovista.

Olen myyty. Ihana lukea samalta kirjailijalta useampaa kirjaa yhtäaikaa ja peräkkäin. Kunhan saan omistamani kirjat luettua, niin toteutan tämän lukusuman kyllä jollain toisellakin kirjailijalla. Hyllyäni vilkuiltua uskoisin sen olevan Alice Munro. Mahdollisesti voisin toteuttaa tämän kimppaluvun merkeissä yhtenä viikonloppuna. Tuleeko ensi viikonloppu kiinnostuneille liian nopeasti? Ehdittekö hankkia luettavaa ja olisiko innokkaita Munro-faneja (tai häneen mielellään tutustuvia lukijoita) silloin linjoilla? Minulla on hyllyssäni Julkisia salaisuuksia, Kerjäläistyttö ja Viha, ystävyys ja rakkaus. Aiemmin olen lukenut Liian paljon onnea -teoksen ja ihastunut. En välitä lukea pokkareita, mutta koska olen ne hyllyyni ostanut, niin hyvähän ne on myös lukea.

Tiedän myös esimerkiksi Liisan suunnittelevan samankaltaista viikonloppukimppailua Monika Fagerholmin ympärille, ja olen erittäin ilahtunut että teemaviikonloput jatkuvat. Jenni aikoo myös lomailunsa jälkeen toteuttaa uuden teemaviikonlopun, sillä niin mukava kokemus tämä oli muillekin.

Mutta kirjoja luetaan blogeissa myös pidempinä kimppajaksoina kuin viikonlopun ajan. Marjiksen Kirjamielellä-blogissa aloitetaan kimppaluku James Joycen Ulysseksesta. Monien superhaasteiden keksijä Karoliina Kirjavasta kammarista on puolestaan aiemmin vetänyt kimppaluvun Hilary Mantelin Susipalatsista. Tässä muutamia esimerkkejä, jotka tulivat mieleeni. Kirjablogit ovat täynnä lukuhaasteita, itsekin olen osallistunut ja osallistun parhaillani useimpiin, mutta viikonlopun täsmälukeminen tuntui silti raikkaalta ja uudelta tavalta lähestyä yhteisöllisempää lukemista, bloggausta ja kirjoja. On mukava lukea samalta kirjailijalta useampaa teosta ja samaan aikaan löytää muista blogeista hyviä arvioita kirjoista, joita ei vielä ehtinyt viikonloppuunsa mahduttaa. Olen miettinyt, että seuraavan kerran kun toteutan 24h-lukuhaasteen, niin luen kirjoja vain samalta kirjailijalta. Jos luin yhden vuorokauden aikana yli 1800 sivua, niin vastaavanlainen lukurupeama kartuttaisi yhden kirjailijan tuotantoon tutustumista ja mahdollisten toistuvien teemojen ja linjojen hahmottamista aika tavalla.

Kirjablogeja voi moittia monenlaisesta, mutta yhden asian takana silti seison hautaan asti (dramaattisesti): tätä tehdään rakkaudesta kirjaan. Lukeminen monipuolistuu ja yksityisestä tulee hetkittäin myös yleistä. On ihana lukea yksin, elää sitä maailmaa ja nauttia lukemisesta sellaisenaan. Sitten on aivan yhtä ihana keskustella kirjasta muiden lukijoiden kanssa, löytää kirjavinkkejä ja lukea arvioita, jos ei muuten halua osallistua blogikommentoinnin myötä keskusteluun. Kimppalukeminen viikonlopun täsmäiskuina sopii kaikille, sillä kirjailijasta saa jonkinlaisen kuvan yhdenkin kirjan perusteella, eikä haittaa, vaikkei sitäkään ehtisi lukea kunnolla, sillä varmasti herää mielenkiinto kuulla hänen tuotannostaan lisää. Kanssalukijoiden ja -blogistien avulla onnistuu kerralla laajemman kuvan hallinta. Pidemmissä kimppaluvuissa selätetään yhdessä tiiliskiviä, ja keskustelun myötä jo luettu ei painu niin helposti unholaan ja ajatuksia saa pureskella. Toiselle teos on kultakimpala, kun taas toiset voivat armotta purkaa turhautumisensa siihen.

Joka tapauksessa aion toteuttaa Alice Munro -viikonlopun, mutta toivoisin että mukaan lähtisi muitakin lukijoita. Kiinnostaisiko Munro teitä ja ehtisittekö mukaan jo ensi viikonloppuna? Mukaan voi lähteä vaikka vain yhden novellin turvin.

17 kommenttia :

  1. Kiva idea! En ole lukenut mitään Munrolta, mutta nythän senkin asian saisi korjattua. Voinen siis luvata ottavani osaa yhdellä teoksella, minkä nyt sitten satun kirjastosta löytämään. :) Ja yhteisöllisyydestä ja sen hienoudesta olen aivan samaa mieltä: perspektiivi laajenee kuin huomaamatta, ja lukemastaan löytää ihan vahingossakin aivan uusia puolia, mikäs sen mainiompaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen lukenut tosiaan vain tuon yhden kirjan. Matkustan perjantaina 14 tuntia junassa, joten saan varmasti luettua kirjan taikka kaksi jo heti alkuunsa.

      Poista
  2. Hieno idea! Ensi viikonloppu sopii mainiosti, seuraava olisikin sitten liian kiireinen. Olen lukenut Munrolta kokoelman Viha, ystävyys, rakkaus sekä Sanansaattajan, mutta Kerjäläistyttö-kokoelma odottaa lukemattomana hyllyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, meitä on siis ainakin Suketus, Kirsi ja Anni M. mukana :)

      Poista
  3. Aplodeja! Olen samaa mieltä rakkaudesta ja monipuolistumisesta ja täsmäiskuista. :-) Ehkä ensi kerralla yritän itsekin lukea monta saman kirjailijan kirjaa, vaikka epäilen että Tikkasen kaltainen vahva viini olisi suurina kerta-annoksina liikaa...

    (Tuleva viikonloppu on jo minulla buukattu Sirpa Kähköselle ja Minna Canthille, mutta toivotan hyvää Munro-kimppaulukua muille!)

    VastaaPoista
  4. Ensinnäkin, mainio kirjoitus, Hanna! :)

    Toiseksi, täällä yksi osanottaja lisää Munro-viikonloppuun. Olen lukenut jo jonkin aikaa Munron Karkulaista, pieniä palasia kerrallaan muun lukemisen rinnalla, ja nauttinut lukemastani kovasti. Olen viikonlopun (taas kerran) töissä, mutta työvuoroilta jäävän pienen vapaa-aikani voisin mielelläni viettää Munron novellien parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3

      Ihana, että osallistut myös. Sinulla on hyvä tuoda tuo Karkulainen mukaan, minulle se on uppo-outo, eikä kukaan muu ole vielä uhannut lukevansa sitä.

      Poista
  5. Omasta hyllystä löytyy lukematon Munron novellikokoelma Viha, ystävyys, rakkaus, joten mukana ollaan. Olen varmaankin mökillä ja netin ulottumattomissa, mutta ehtiihän sitä sitten kertoa kokemuksestaan maanantainakin. En omista blogia, mutta kommentoin sitten postaukseesi.

    Ai niin, ja aiemmin olen lukenut Munroa kahden kirjan verran, Kerjäläistyttö ja Liian paljon onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava, että lähdet mukaan. Miekin voisin lukea tuon Viha, ystävyys, rakkaus ainakin. :) Miekin purkaan vasta maanantaina, eli vloppu tarkoitus lukea.

      Poista
  6. Kimppalukeminen olisi uutta minulle. Kuulostaa kiehtovalta. Luin tuossa juuri keväällä Alice Munroa ja vaikutuin, joten voisin tulla mukaan. Täältä saa hänen kirjojaankin kirjastosta alkuperäiskielellä..ensi viikonloppuna en tosin ehdi vieraiden takia :/ Tosin ehtisin ehkä ennen tai jälkeen viikonlopun pari novellia vetäisemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerään viikonlopun jälkeen muiden ajatuksia ja arvioita omaan erilliseen postaukseen, voithan kirjoittaa myös muutamasta novellista. :)

      Poista
  7. Kaksi Munroa löytyy omassa hyllystä ja odottavat lukemistaan. Idea olisikin ihana, mutta minulla ei taida koko heinäkuussa olla ns. vapaata viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Täytyy korjata sen verran, että Fagerholmia on tarkoitus kimppalukea vähän hitaammin, ei yhden viikonlopun aikana :)

    Jos vain yhdelläkin novellilla voi osallistua, niin kaipa minäkin uskallan ilmottautua mukaan Munro-viikonloppuun. Kokonaista kirjaa en uskalla luvata ehtiväni lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi Liisa, olen ymmärtänyt aivan väärin. Tai sitten olin liian innokas näiden teemaviikonloppujen kanssa. Mukava kun lähdet mukaan.lukisin mielelläni arvion yhdestä novellista.

      Poista
  9. Ilmoittaudun innolla mukaan Munro-viikonloppuun! Tämä onkin hyvä syy tehdä tutustumisretki mökkitaajaman kirjastoon :)

    Erilaiset haasteet ja kimppaluvut ovat minusta hauskoja. Ne korostavat juuri sitä, miksi minäkin päätin blogini perustaa: lukeminen on mukaansatempaava harrastus ja jaettu lukukokemus on yksityistä (usein) rikkaampi. Harmittelen paraikaa sitä, etten taida ehtiä Ulysses-lukuun mukaan nyt heinäkuussa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!