Kun kyyhkyset katosivat kirjanjulkistusjuhla

Osallistuin eilen täällä Tallinnassa Nokia-konserttisalissa järjestettyyn suureen kirjajuhlaan. Sofi Oksasella oli uskomaton päivä, hänen Viron lähimenneisyyttä käsittelevän kvartetti-sarjan kolmas osa Kun kyyhkyset katosivat (Like) julkistettiin erittäin juhlallisesti ja samana päivänä oli Puhdistus-elokuvan suomenkielinen maailmanensi-ilta. Päivä oli kyllä erikoislaatuinen myös tämän kirjafanin mielestä, sillä en usko, että koskaan on suomalaisen kirjailijan uutuusteosta juhlittu yhtä näyttävästi, enkä ole myöskään aiemmin ollut mukana elokuvan ensi-illassa.

Aloitin valmistautumisen ostamalla laivamatkalle lehtiä, joiden kantta koristi Sofin kuva. Pidin siitä, että kirjailija ei haastatteluissaan kauheasti paljastanut teoksensa aiheesta tai tapahtumista, eikä julkistamisjuhlassakaan liiemmin teosta luonnehdittu. Hyvä niin, sillä kun kirja saa näin suuren hypetyksen aikaiseksi, olisi kauhea, jos teos tuntuisi jo vanhalta ja puhkikulutetulta ennen kuin sitä on lukenut riviäkään. Nyt tiedän vain jotain yhdestä teoksen päähenkilöistä ja Edgar Meosista, todellisesta historiallisesta henkilöstä, josta on ammennettu esikuvallisia piirteitä päähenkilöön. Sofin tuotantoblogista voi lukea lisää materiaalin keräämisestä ja Meosista.

Nokia-konserttisali oli tupaten täynnä kirjanystäviä, ja kirjapinoille oli pitkä jono. Kaikille kirjoja kuitenkin nähdäkseni riitti, meidänkin talouteen kaksin kappalein. Puhdistus-elokuva oli niin väkevä, että se innosti puolisoni lukemaan myös Oksasen teoksia. Siispä tällä hetkellä kaksi kirjaa on juuri sopiva määrä, niin ei tarvitse lukea samaa kirjaa vuorotellen.

Elokuvan kipeimmät kohdat oli tehty taiten, ja sisuskaluja jäyti katsoa niitä samoja raakuuksia, jotka aiheuttivat nieleskelyä kirjaa lukiessakin. Väkevä kuvaus, huikean hyviä näyttelijöitä, erityisesti Laura Birnin suoritus nuorena Aliidena sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kirjana rakkaaksi tullut voi onnistua myös elokuvana vakuuttamaan. Tarina on tuttu, mutta ohjaaja Antti Jokinen oli keskittynyt kuitenkin enemmän kuvaamaan rakkautta, ja ainahan taidemuodosta toiseen siirryttäessä jotain matkalla häviää ja tulee tilalle. Suosittelen myös elokuvaa, mutta kirjablogistina, luonnollisesti, ensisijaisesti kirjaa.

Sofi haastatteli kirjanjulkistusjuhlassa Ruotsin virolaista toimittaja-kirjailijaa Maarja Talgrea ja historioitsija Ivo Juurveeta. Talgre on kirjoittanut teoksen Isäni Leo - virolainen vapaustaistelija (WSOY 1991) nimenmukaisesti isästään, joka joutui propagandakoneiston käsissä Kodunmaa-lehden mustamaalaamaksi. Historioitsija puolestaan kertoi enemmän Edgar Meosin taustoita ja siitä, millainen lehti Kodunmaa oikeastaan oli. Sofi kertoi, kuinka hän muistaa lapsuudestaan erityisesti lehden hajun ja sen kuinka se toi Viron mieleen. Haastattelu oli kiinnostava, sillä se oikeastaan jo valmisteli meitä lukijoita tarttumaan Kun kyyhkyset katosivat -teokseen. Suoraan ei kaikkia teemoja sanottu, mutta mielikuva valheiden, propagandan, minuuden muokkaamisen, katoamattomuuden verkosta kieputti päätäni. Jotain tällaista on siis luvassa.

Ja sitten sitä rakkautta.

Sofi pitää erityisesti rakkauskohtausten kirjoittamisesta, mutta niitä ei kovin montaa yhteen teokseen mahdu. Jotain kuitenkin. Raskaista aiheistaan huolimatta rakkaus tuo pehmeyttä, se pyöristää nurkkia, lämmittää kylmän keskellä. Rakkautta lähden teoksesta etsimään. Ja yritän muistuttaa itselleni, etten vertaisi teosta Puhdistukseen. Kirjailija itse sanoo tämän uudemman olevan edellistä parempi, mutta onko sillä lopulta väliä. Haluan, että se on riittävän hyvä. Ei parempi tai huonompi. Oma itsensä. Se on kuitenkin teos, jota on odotettu. Siinä on riittävästi paineita. Lukemisen keskellä, kirja kädessä, pakko todeta, hyvä se on.

Vaikka moni kuin odottaisi sen floppaavan, kun tätä hypetystä on niin paljon. Mikään teos ei sovi kaikille, mutta on vaikea ymmärtää karkeimpia soraääniä. Koska viimeksi tai koska seuraavaksi kirja on saanut näin paljon huomiota? Koska kansainvälinen media on odottanut suomalaisen kirjailijan teosta? Miten ihmeessä tässä on voinut olla liikaa melua ja melskettä? Onhan se niin, että huomioarvo ei korreloi tasokkuuden kanssa ja maailma on varmasti väärällään parempia teoksia, jotka kaipaisivat nostetta, mutta kyllä kiinnostukseen on hyvä vastata eikä tavan vuoksi hyssytellä ja väheksyä. Hyvänen aika, kulttuurituote Suomesta, yli miljoona myytyä Puhdistusta, vielä enemmän lukijoita, yleismaailmallinen aihe, kiinnostava erityinen kirjailija. Pitää nostaakin vähän viiriä tuulemaan.

Hyvä Sofi ja hyvä kirja!