Sarjakuvapäivä

Tänään on oikein otollinen päivä toteuttaa pitkään haaveilemani sarjakuvapäivä. Haluan lukea omasta hyllystäni keräilemiäni löytöjä, mutta kävin lisäksi kirjastosta etsimässä lisää luettavaa. Toteutin keväällä 24 tunnin -lukuhaasteen ja tämän päiväinen on eräänlainen jatko tälle, mutta kevyempänä versiona. Sarjakuvia on tuossa ajassa mahdollista lukea aika paljon enemmän, sehän on selvä. Mutta niihin voi käyttää myös paljon enemmänkin aikaa, jos tutkii kuvan ja tekstin suhdetta tarkemmin. Minun tarkoitus ei ole tänään tehdä näistä suoranaisesti kumpaakaan. En pyri sarjakuvien tarkkaan lähilukuun, mutta en myöskään yritä lukea mahdollisimman paljon ihan-mitä-vain.

Luen pitkin vuotta paljon sarjakuvia, mutta olen ollut nyt turhan laiska bloggaamaan niistä. Silloin tällöin bloggaan jostakin, mutta moni hyvä ja itselle tärkeä sarjakuvateos jää arvioimatta syystä tai toisesta. Yleensä syy on se, että sarjakuvateoksen arvioiminen on minulle hankalampaa ja minua nolottaa kirjoittaa epäasiantuntijaimaisemmin niistä kuin esimerkiksi proosasta. Ehkä kyseessä on riman nostaminen liian korkealle, sillä kyllä sarjakuvien lukeminenkin herättää paljon ajatuksia, onhan niissä jo muodoltaan runsaammin ainesosia kuin romaanissa. Tämänpäiväisen pienen henkilökohtaisen haasteeni tarkoitus on rikkoa näitä itsekyhättyjä bloggausmuureja. Olen kirjoittanut rohkeammin aiemmin sarjakuvista, mutta nyt kun katsoin luettujen listaani, niin hyvin suuri prosentti pitämistäni teoksista jää bloggaamatta. Maailma kyllä selviää ilman arvioitani, mutta minua itseäni tämä harmittaa.

Tänä päivänä aion siis lukea paljon sarjakuvia, mutta nimenomaisesti myös blogata niistä. En jokaista sarjakuvaa eritellen, vaan haluan nostaa esiin jotain tunnelmia ja teemoja, joita mietin niitä lukiessani. Koska viikolla huutelin fanfaareja novelleille, tänään on tarkoitus nostaa esiin sarjakuvia.

Tämä on lähinnä mukava haaste myös itselle, mutta toivon tämän päivän sarjakuvapostausten kiinnostavan myös muita.

Sen verran eilen jo malttamattomana aloittelin, että luin muun muassa Manu Larcenetin Blastin ensimmäisen osan Röykkiö ihraa (WSOY, 2011), joka on minun sarjakuvatuntumallani melkoinen tiiliskivi, sillä se on yli 200-sivuinen. Seuraavaksi aion lukea toisen osan, jonka ostin myös vähän kuin sian säkissä, sillä en ollut tutustunut ollenkaan jo omistamaani ensimmäiseen osaan. Onneksi pidin teoksesta paljon ja odotan kovasti toisen osan lukemista. Näistä luvassa siis tänään oma arvionsa.

Minua ihan nauratti, kun olin tästä sarjakuvapäivästä niin tohkeissani, etten malttanut olla eilen availematta ja lukematta jo ennakolta "tälle päivälle varattuja". Huomasin myös, että minun on helpompi jättää "huono" kirja kesken kuin epämiellyttävä sarjakuva. Ehkä se johtuu siitä, että sarjakuvan, huononkin, lukaisee verrattain nopeasti ja tuntuu typerälle jättää se kesken, mutta koin eilen niin suuren pettymyksen, että yksi "suttukasa" oli pakko jättää kesken. Tästäkin ja saman tekijän teoksista enemmän tänään.