4.11.2012

Sarjakuvapäivän satoa

Olen lukenut tänään ja eilen illalla aika monta tulipahan luettua -teosta. Hyvä puoli on se, että ne sarjakuvat, jotka olen tilannut vain arvostelujen perusteella itselleni, ovat olleet ostamisen arvoisia. Kun taas näitä vähemmän mieluisia on mukava viedä kirjastoon takaisin. Enkä nyt puhu huonoista teoksista, vaan sellaisista, jotka eivät sykäyttäneet sen kummemmin.

Olen lukenut kaikki muut kuvassa näkyvät teokset kokonaan, mutta Joann Sfarin Pascinin (Huuda Huuda, 2009) jouduin jättämään kesken. Sarjakuvapäiväni alussa kerroinkin, että jätän harvoin sarjakuvia kesken, sillä niiden loppuun saattamisen ei kuitenkaan mene kauheasti aikaa ja toivon, että tympeä voi kokonaan lukemalla muuttua positiiviseksi yllätykseksi. Nyt jäi kesken, sillä pettymykseni johtui lähinnä siitä, että todelliseen henkilöön perustuva novellimainen sarjakuvateos poikkesi liikaa niistä Sfarin teoksista, Rabbin kissa ja The Professor's Daughter joista olen aiemmin nauttinut. Onhan se vähän typerää moittia teosta siitä, ettei se ole kuin tekijältä aiemmin luetut, mutta en vain jaksanut innostua elostelevan, ryypiskelevän ja jatkuvasti kaluaan esittelevän taidemaalarin edesottamuksista tuon taivaallista. Kiitän kyllä sitä, että novellien välillä on hyvin paljon tyylillistä vaihtelua. Mutta kun lukiessa mietin vain, että kumpa tämä jo loppuisi, niin sama se oli kannet sulkea ja siirtyä seuraavan pariin. Ranskalaista sarjakuvaa on päivääni mahtunut mielin määrin, vaikka yhden jätin kesken.

Esimerkiksi juuri Jean-Philippe Peyraudin Kauneuspilkkuja (WSOY, 2010) ja Sibyllinen Ensi kertaa (WSOY, 2009). Jälkimmäinen on koottu vielä kymmenestä tarinasta, joiden käsikirjoitus on Sibyllinen, mutta toteutus on ranskalaisten sarjakuvataitelijoiden. Minulle sieltä löytyi muutama tuttu nimi. Kauneuspilkkuja viehätti ideallaan. Kirja koostuu kolmesta muunnelmasta, joista kaikki alkavat niin että ex-poikaystävä laskee naisen alastomalta vartalolta kauneuspilkkuja. Heillä on ollut yhden illan juttu, vaikka he molemmat ovat jo löytäneet uudet kumppanit. Ensimmäisessä tarinassa on päädytty naisen luo, toisessa miehen ja kolmannessa hotelliin. Pidin sekä piirrosjäljestä, värityksestä että henkilöiden vuorovaikutuksesta, dialogista, joissa ei kohdata tai nostetaan vanhoja esiin yhä uudelleen. Ensi kertaa oli ensi kertani eroottisten sarjakuvien parissa. Seksiä nyt on kaikkialla, mutta tämän teoksen idea oli kuvata erilaisia eroottisia seikkailuja naisen näkökulmasta. Useammista piirtäjistä johtuva vaihteleva tyyli jaksoi viehättää, ja se toi teokselle sävyjä, tunnelmia ja ilmeitä.

Arne Bellstorfin Baby's in Black – The Story of Astrid Kirchherr & Stuart Sutcliffe (Sammakko, 2012) oli tämän kasan paras teos, mutta se oli silti vähän liian "lälly" ollakseen ihan huippu. Teos on nimensä mukaisesti sarjakuvaromaani The Beatlesin alkuperäisen basistin Stuart Sutcliffen ja hampurilaisen Astrid Kirchherrin rakkaustarina. Bellstorf haastatteli teostaan varten Kirchherria. Rakkaustarinana teos on onnistunut, mutta Hampurin 60-luvun paheiden kuvaaminen näkyy vain sivulauseissa, vaikka suomentajan Seppo Lahtisen loppusanoissa viitataan siihen, kuinka hyvin beatlet sopeutuivat elämäänsä Saksassa Reeperbahnin hämyyn, ja kuinka he ystävystyivät baarimikkojen, transvestiittien, prostituoitujen kanssa. Huumausaineista kuvataan lähinnä tupakointia – valkoinen savujuova näkyykin sitten lähes joka kuvaruudussa. Viihdyttävä teos, jossa saksankieliset repliikit on suomennettu, mutta englanninkieliset dialogit on jätetty sikseen. Kuvituksessa minua häiritsi henkilöiden samankaltaisuus, enkä kyllä aina erottanut että kuka milloinkin oli äänessä. Varsinkin silloin kun Astrid parturoi Stuartin entisen poikaystävänsä Klausin näköiseksi. Silloin juuri repliikit pelastivat, Stuartin kanssa puhutaan englantia, Klausin kanssa suomea.

Reetta Laitisen Kirjailija ja madame (Lempo Kustannus, 2012) alkoi kiinnostaa minua, kun kuuntelin sarjakuvamessuilla tekijän haastattelun. (Tai kyseessä ei ollut kyllä haastattelu, niin valmistautumaton haastattelija oli, mutta ehkä juuri Laitisen esiintyminen epävarman haastattelijan kanssa vakuutti siitä, että hänen teoksensa minun tulee lukea.) Salla kirjoitti vielä niin kiinnostavasti Olavi Paavolaisen ja Minna Craucherin suhteeseen perustuvasta sarjakuvasta, joten tämä oli ehdoton tärppi sarjakuvapäivälleni. Minulle kävi kuitenkin niin, että olisin halunnut pitää sarjakuvasta enemmän kuin lopulta pidin.

Siinä oli hyvä idea, kieli jäljitteli hyvin 20–30-lukujen sanavalintoja (tai näin ainakin oletan, enhän ole tuolloin elänyt), mutta taidan vain pitää enemmän pitkistä sarjakuvaromaaneista. Kieltä on kiitellyt myös Reijo. Kronologia on rikottu, ja teos koostuu lyhyistä kohtauksista. Liian lyhyistä, minun mielestäni, sillä monella tapaa henkilöt jäivät liian litteiksi, eikä "pääparin" välinen kemia ehtinyt syventyä tarpeeksi. Kokonaisuudesta jäi vähän hoppuisa maku. Salla piti siitä, että teokseen jäi aukkoja lukijan mielikuvituksen täytettäväksi, mie puolestani olisin viihtynyt vähän paremmin jos teoksessa olisi ollut hitaampiakin "leikkauksia", eräänlaisia suvantopaikkoja lukea kuvia.

Luke Pearsonin Everything we miss oli pieni teos siitä kaikesta, mitä ihmiset voivat jäädä kaipaamaan tai mitä eivät elämässään huomaa. Jokin tavallaan kulkee heidän lävitseen, huomaamatta. Teoksessa tämä jokin on toteutettu hienosti mustana varjona tai huoneessa tarkkailevina otuksina.

Pinon ylimpänä oleva Tappaja on tarina palkkamurhaajasta. Näin nokkelan tyhjentävästi sanottuna. Vinkkaan Kvaakin arvosteluun lisätietojen pariin.


4 kommenttia :

  1. Ohoh! Tuo Baby's in Black kuulostaa loistavalta, koska juuri luin Piitlesistä Stun & Astridin rakkaustarinan! Mielenkiintoista että heistä on tehty oma sarjis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mie taas toivon, että pääsen lukemaan Piitlesin pian. Huomasin vasta bloggausta tehdessäni, että tuo Baby's in Black on tänä vuonna ilmestynyt Sammakolta. Yleensä olen hyvin perillä uutuuskirjoista, mutta nyt yllätti. :)

      Poista
  2. Hyvä kun varoitit tuosta Sfarista! Ei kuulosta minunkaan kirjaltani.
    Everything we miss sen sijaan kuulostaa hienolta.

    VastaaPoista
  3. Blogisi on mielestäni "a blog with substance". Lisätietoa blogistani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!