Grace McCleen: Ihana maa

Grace McCleen: Ihana maa 

The Land of Decoration, 2012

Otava, 2013

Käännös: Marianna Kurtto

Kansi: Markus Pyörälä

Sivuja: 336

Otavan "Sininen" kirjasto, Iso-Britannia

Kiva tietää: 

Kirjailija on varttunut päähenkilön tavoin uskonnollisessa yhteisössä

"Alussa oli tyhjä huone: hieman tilaa, hieman valoa, hieman aikaa. Minä sanoin: "Nyt minä teen niittyjä", ja tein niitä pannukakuista, matoista, vakosametista ja huovasta. Sitten tein jokia kreppipaperista, muovikelmusta ja kiiltävästä alumiinifoliosta ja vuoria paperimassasta ja kaarnasta. Ja minä katsoin niittyjä ja minä katsoin jokia ja katsoin vuoria, ja minä näin, että ne olivat hyviä."

Pidän heti siitä, miten kirja alkaa. Tyttö rakentaa huoneessaan omaa pienoismalliaan luvatusta maasta, jonka avulla hän uskoo pystyvänsä tekemään ihmeitä. Kerronta mukailee Raamatun luomiskertomusta, joka osaltaan jo virittää lukijan aiheen pariin. Hyvin pian lukijalle myös selviää, millainen kertoja 10-vuotias Judith oikein on.

Vierastan usein lapsikertojia, ne ovat usein niin epäluotettavia ja epäloogisia, ettei itse tarinaan jaksa uppoutua. Tai on muuten vaikea samaistua tarinaan, kun kertoja tuntuu niin vieraalle. Judith on erilainen, ainakin minun mielestäni. Hänen naiiviutensa ei ole ärsyttävää, vaan tapa, jolla hän pohtii perhesuhteita, itseään ja uskonasioita on jotenkin vetovoimainen. Minun ei tarvitse samaistua henkilökohtaisesti hänen kokemaansa, ymmärrän ja sisäistän tunnelman kerronnan kautta.

Vaikka kirja on aiheensakin vuoksi hyvin uskonnollissävytteinen, ei teos ole kuitenkaan uskonkritiikkiä, vaikka sopivat lasit päässä sen voi toki niinkin lukea. Judith kyllä keskustelee Jumalan kanssa, hakee tästä turvaa, sillä uskonto on maailma, johon hän yksinäisyyttään uppoaa. Isä on tunneköyhä, sulkeutunut Judithin äidin kuoleman jälkeen omaan tuskansa, eikä hän osaa kommunikoida tyttärensä kanssa muutoin kuin käskyin ja kielloin. Läheisimmät hetket he viettävät päivittäisten Raamatun lukuhetkien parissa tai sunnuntaisin kirkossa. He kiertävät muiden seurakuntalaisten kanssa naapurustossa puhumassa Jumalasta, ja he yrittävät löytää lisää lampaita joukkoonsa. Judith oppii mieltämään jo varhain, että muut, vuohet, eivät kuulu heidän joukkoonsa – tai pikemminkin, että hän ei kuulu oikein minnekään.

Kirja kosketti.
Siksi siitä varmasti niin paljon pidin, sillä lapsen yksinäisyys ja mielikuvitusleikkeihin pakeneminen on kuvattu teoksessa sattuvan hyvin. Judithia revitään kolmesta suunnasta, koulussa häntä kiusataan, kotona on ankara, poissaoleva isä ja oma mieli pitää myös kovaa kuria. Ihana maa on psykologisen tarkka kuvaus siitä, miten lapsi uppoutuu näihin mielikuvitusleikkeihin suojatakseen itseään todellisuuden uhalta.

Kirja ei ole kuitenkaan ahdistava, lyhyet luvut rytmittävät mukavasti lukemista ja kielessäkin on kaunis tanssi. Lapsen raikkaat ajatukset vakavista aiheista ja pyyteettömät pyrkimykset auttaa isäänsä ja itseään tuovat perhesuhteisiin toivoa ja tarinaan rumuutta laimentavaa herkkyyttä.