Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus

Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus
The Case of the Missing Servant, 2009
Gummerus, 2013
Suomennos: Tero Valkonen
Kansi: Tuomo Parikka
Sivuja: 360
Intia, Englanti
Kiva tietää: tämä teos on ensimmäinen osa dekkarisarjaa, jossa seikkaillaan nyky-Intiassa.

Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus -teoksen takakansitekstiin on otettu lainaus Alexander McCall Smithin kehuista ja liepeissä on vielä kriitikkiote Financial Times -lehdestä, jossa Vish Puri kytketään myös Mma Ramotsween, Miss Marpleen ja Poirottiin. Joten selvää on jo lukemaan alkaessa, että Tarquin Hallin dekkari edustaa cozy mysterya intialaisittain – tai brittiläisittäin, sillä Hall on englantilainen toimittaja ja kirjailija, joka asuu perheineen nykyisin New Delhissä.

Koska "kodikas mysteeri" on suosikkini dekkarin alagenreistä ja koska olen viime aikoina pitänyt kaikista Intiaan sijoittuvista kirjoista, joita olen sattunut lukemaan, oli Vish Puri -sarjan ensimmäinen teos nappiosuma.

Päähenkilö Vish Puri "Pullukka" on, ainakin omien sanojensa mukaan, Intian paras yksityisetsivä, jota työllistävät lähinnä rikkaiden perheiden avioliittotutkimukset. Hän etsii neuvokkaiden avustajiensa kanssa ennalta niin sanotut luurangot kaapeista, jotta sovitut avioliitot voisivat onnistua, eikä suku joudu myöhemmin häpeän kohteeksi. Tässäkin teoksessa on sivujuonena tämänkaltainen tilanne, vaikka pääjuoni kulkeekin nimensä mukaisesti kadonneen palvelijattaren tapauksen parissa.

Kirja ei ole oikeastaan mitenkään jännittävä tai salaperäinen, mutta sen vetovoimaisuus ei oikeastaan ole pelkästään perinteisessä "kuka teki mitä" -kuviossa, vaan tarinassa, hahmoissa, intialaisen nykykulttuurin, tai lähinnä sen ongelmien, esittelyssä. Sivut ovat tulvillaan intialaisia ruokaan, vaatetukseen, tapoihin ja ihmisiin liittyviä sanoja, jotka voi loppuosan sanastosta kätevästi tarkistaa. Aluksi kävinkin sanoja kurkkimassa, mutta lopulta tarina vei mennessään, eikä enää huvittanut tarkistaa vieraita sanoja. Joskus tuntui, että niitä on liikaa, mutta oman erityislaatuisen mausteensa ne kirjan sivuille toivat ja yllättävän monen sanan tiesin jo muista kirjoista.

Toisinaan taas tuntui, että jokin tapahtuma tai kuvattava asia ei vienyt niinkään tarinaa eteenpäin vaan se oli puhtaasti lisätty teokseen sen edustaman asian takia. Joskus tarina jäi tarkoituksen alle. Mutta se ei oikeastaan haitannut. Tämänkaltainen dekkari on kuitenkin myös oivallinen paikka valistaa lukijaa ja näyttää esimerkiksi intialaisen oikeusjärjestelmän ongelmat, korruption tuhovoima, kastijärjestelmän toimimattomuus, rikkaiden ja köyhien eriarvoinen kohtelu millä tahansa elämänalueella. Silti kirjassa on alati leppoinen tunnelma, nokkela yksityisetsivä ylensyö rasvaisia pakoroita ja vetää teoksen lopuksi kaikkien osallisten keskuudessa loppuyhteenvedon. Kuulostaako vähän tutulta?

Vish Puri toi mieleeni Hercule Poirotin, vaikka hän ei yhtä karismaattinen henkilöhahmo olekaan. Ehkä seuraavissa teoksissa myös itse tapaukset ovat vähän visaisempia, niin Puri pääsee Poirotin tasolle myös tapausten ratkaisijana. Yhtä kaikki, aion ehdottomasti Kirsin tapaan lukea seuraavat osat Hallin dekkarisarjaa. Amma vinkkasi, että kannattaa vilkaista myös teossarjan hienoja kotisivuja.