23.2.2013

Hyvää mieltä: kesäksi Berliiniin!

Sain jonkin aikaa sitten P. S. Rakastan kirjoja -blogin ihanaiselta Saralta haasteen listata omaan blogiini hyvän mielen asioita. Sara matkustaa melkein yhtä paljon kuin hän lukee kirjoja, joten halusin toteuttaa tämän haasteen vähän samanlaisessa hengessä keskittyen tosin vain yhteen kaupunkiin.

Haasteen tarkoitus on listata kymmenen hyvän mielen asiaa, ja helpoin tapa olisi ollut tietysti kuvata kymmenen kirjaa, sillä blogini on kuitenkin keskittynyt kirjallisuuteen. Ensi kesänä kirjablogini kuvittelee olevansa hetken aikaa myös matkablogi (tosin te, jotka ette jaksa matkajuttuja, niin aion ehdottomasti kirjoittaa pääsääntöisesti edelleen kirjoista), joten haasteen muodossa on hyvä keino aloittaa.

Mie olen aina aikaisemmin ihmetellyt niitä ihmisiä, jotka haluavat kerta toisensa jälkeen mennä samaan kaupunkiin/paikkaan lomalle, maailma kun on täynnä mielenkiintoisia matkakohteita, miksi siis mennä joka kerta sinne Thaimaahan (tosin en ole siellä itse vielä käynyt) tai Kanariansaarille. Mutta sitten menin ensimmäistä kertaa Berliiniin, ja mieleni muuttui täysin. Menin sitten sinne toisenkin kerran. Ja nyt muutamme Jurin kanssa sinne koko kesäksi asumaan. Kolme kuukautta Berliinissä on unelma, joka toteutuu vihdoin.

Siksi valitsin hyvän mielen -haasteeni teemaksi Berliinin.

1. Kuvat ovat kälyni, valokuvaaja Kira Leskisen ottamia. Pyysin häneltä kuvia tätä bloggausta varten, sillä omista otoksistani en löytänyt oikein yhtään tarpeeksi laadukasta. Menemme Jurin kanssa ensi kesänä Berliinissä myös naimisiin, ja Kira on luvannut kuvata häälahjaksi tilaisuuden. Jurin toinen sisko, Irina, on muotibloggaaja, joka asuu Berliinissä poikakaverinsa kanssa. Hän on luvannut auttaa kesällä mekon valitsemisessa ja toivon mukaan myös häämeikeissä ja -kampauksessa. Meillä ei ole mitkään isot juhlat, joten on ihanaa yhdessä järjestää mukavat juhlat läheisille. Omalta siskoltani sain idean mennä ulkomailla naimisiin.

Ensimmäinen hyvän mielen asia on siis ehdottomasti häät ja ihanat "siskot".



2. Värikäs Berliini.

En edes tiedä, mikä kaupungissa vetää niin puoleensa. Onhan Berliini tosi IN, ja kaikki sinne halajavat. Joku syyhän siinä tietysti on, mutta en täysin osaa sitä sanallistaa. Berliinissä on hyvä ilmapiiri ja koko ajan riittää ihmeteltävää. Kaupunki on visuaalisesti vetovoimainen, monella tapaa rumankaunis, ja siellä tunnen oloni hyvin rennoksi, eikä kaupungille tarvitse pynttäytyä parhaimpiinsa. Jotenkin sitä vain sopii sekaan sellaisena kuin on.



3. Berliinissä on helppo liikkua paikasta toiseen.

Joukkoliikenne toimii, kyltit ohjaavat täsmällisesti matkalaista nähtävyyksien äärelle. Kadunnimiä ei tarvitse etsiä. Pidän siitä, että tiedän, missä olen ja voin luottaa siihen, että pääsen myös perille haluamaani paikkaan. Metroasemat on maalattu eri tyyleillä, ja jokaiseen paikkaan tulee täten oma tunnelmansa heti kun nousee ulos metrosta. Olen istunut junan kyydissä vain nähdäkseni maisemia – kuin ei olisi kiire minnekään siitä hetkestä pois.

4. Minulle Berliini on rakkauden kaupunki.

Minua kosittiin siellä ja menen siellä naimisiin. Monella tapaa ne samat asiat, joita rakastan Berliinissä, löytyvät myös omasta parisuhteestani. Jännittävä, vaikka onkin rento tunnelma. Jotain kaunista löytyy hyvin tavanomaisistakin asioista. Tunnen olevani toisen seurassa turvassa, samalla täysin vapaa ja välitön. Ja vaikka olisi kuinka huono ilma, niin kulman takaa löytyy varmasti hyvätunnelmainen kahvila, missä on lämmin käpertyä omaan itseensä vain hyvä kirja ja kuuma tee seurana.

5. Berliinissä on paljon kummallisuuksia.

Kaikkialla on taidetta ja nähtävää. Patsaista, muurin pätkiä, graffiteja, katumuusikoita, outoja rakennuksia ja rakennelmia, keskeneräisyyttä, rikottua, valmista ja vanhaa. Linnoja, puistoja, museoita. On paljon sellaista, jota löytyy joka kaupungissa ja sitten paljon sellaista, joihin en ole itse muualla törmännyt. Berliini on kummallinen kaupunki täynnä salaisuuksia, joiden selvittämiseen ei yksi tai kaksi reissua riitä. Tuskin koko kesäkään, mutta jostain on hyvä jatkaa.

6. Tekemistä riittää.

Kyllä mulla riittää tekemistä kotonakin. Joka paikassa on varmasti yllin kyllin tekemistä, sehän on vain mielestä ja mielihaluista kiinni, mitä haluaa tehdä. Olen ollut myös Berliinissä vain kesäisin, ja tiedän, että Suomessakin on kesällä enemmän vireyttä puuhata ulkona kuin loskasäässä pimeällä, mutta tämän on tarkoitus keskittyä vain hyvän mielen asioihin, joten ei nurista. Tekemistä tosiaan olisi ollut vaikka kuinka, mutta aika loppui aina kesken. Nyt haluan kesällä elää myös ihan tavallista arkea, käydä kaupassa, pestä pyykkiä, lukea kirjaa puistossa. Nauttia tutuista tekemisistä vieraassa ympäristössä.

7. Berliini on mielentila.

Usko pois.

8. Berliinissä on vahvasti historia läsnä.

Toisen maailmansodan kauheuksien kanssa ollaan "takki auki rehellisiä". Olen katsonut kerran dokumentin, jossa dokumentaristi moitti sitä, kuinka Saksassa on joka paikassa muistomerkkejä, museoita, näyttelyitä ja muita paikkoja, jossa hyvät ihmiset voivat käydä kauhistelemassa juutalaisten joukkomurhilla ja tuntea olonsa hyveellisiksi. Mutta toisaalta, pitäisikö näistä asioista vaieta ja esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut vain sen takia, että jatkuvasti tapahtuu yhä edelleen ihmisoikeusrikkomuksia.

Mie olen kiertänyt näitä nähtävyyksiä ja tuntenut myös pahaa oloa ja mieltä, ehkä se tekee minusta tekopyhän, että saan samalla siitä itselleni jotain, sillä enhän muuten vaivautuisi nähtävyyksiä kiertämään. Mutta minulle Berliini edustaa parhaimmillaan myös tätä puolta, siellä on hienoja museoita ja Berliinin muuri on yksi huikeimmista nähtävyyksistä, jonka tiedän.

On vaikuttavia nähtävyyksiä muuallakin, mutta niin pitääkin. Pienenä tyttönä tunsin pyramidien juurella voimattomuutta ja ihailua samanaikaisesti, vaikka samalla olin myös janoinen ja halusin takaisin ilmastoituun bussiin. Silloin jo ymmärsin, ettei minun tarvitse olla ollut rakentamassa pyramidia ymmärtääkseni kuinka mieletön se on eikä pyramidin näkeminen muuttanut minua niin paljon, etten olisi tuntenut janoa.

Käyn katsomassa nähtävyyksiä ja luen turistioppaita, jotta tiedän enemmän siitä, miksi esimerkiksi joku rakennus on nähtävyys. Minusta on tavallaan hieno olla siten osa jatkumoa, olen vain yksi ihminen lisää, joka on nähnyt Berliinin muurin ja ottanut samat valokuvat.
 


9. Haluan lukea yhden kirjan saksaksi Saksassa.

Olen opiskellut saksaa viimeksi lukiossa. Kertaan nyt keväällä kielioppia ja sanoja. Haluan kesällä treenata enemmänkin kielen opintoja ja pyrin lukemaan kirjallisuutta myös saksaksi. Toivon, että löydän jonkun kiinnostavan kirjallisuustapahtuman, josta ymmärtäisin sen verran, että voin raportoida siitä sitten myös blogiini.

10. Minusta on ihana kaivata jonnekin.

Vaikka en malta odottaa, että kesä koittaa, nautin myös tästä olotilasta. Minusta on ihana odottaa kesää. Viihdyn erittäin hyvin Helsingissäkin ja pidän perusarjestani. En suunnittele – ainakaan vielä – muuttavani kokonaan pois Helsingistä, minusta on vain ihana kaivata jonnekin. En ole ollut opiskeluaikana vaihdossa, joten tavallaan tämä kesä Berliinissä edustaa myös tämmöistä erilaista irtiottoa arjesta. Pystyn tekemään samoja töitä Saksassa kuin mitä teen Suomessa, joten perusturva säilyy, ja toivon mukaan arki jatkuu yhtä hyvänä kun palaamme Suomeen.

23 kommenttia :

  1. Oih, ihana postaus ja haastevastaus! <3 <3 Huokailin ihastuksesta kälysi upeita kuvia katsellessani ja myös tekstiäsi lukiessani. Oih vielä! :)

    Kosinta ja häät Berliinissä, voi ihanuus! <3 Ja kaikenlaisia matkablogeja fanittavana minä ainakin odotan innolla tulevia Berliini-postauksiasi, toivon niitä tulevan paljon! :)

    Minulla on samankaltainen suhde Lontooseen, kuin sinulla Berliiniin. Kun matkustin sinne ensimmäistä kertaa, tunsin vihdoin tulleeni kotiin. Sittemmin olen käynyt siellä toistakymmentä kertaa, ja kun elämäntilanteeni tästä hiukan muuttuu (tämä tapahtunee viimeistään muutaman vuoden sisällä) aion muuttaa Lontooseen. Ehkä vuodeksi, ehkä loppuelämäkseni, sen näkee sitten. <3

    Saksassa olen matkustellut melko paljon, mutta enemmänkin Baijerissa. Berliini on vielä näkemättä (ja kokematta!), mutta juttusi herättää melkoista matkakuumetta tuohon kiehtovanoloiseen kaupunkiin. :) Ja luinpahan muuten hiljattain jutun jostain kirjailijasta, joka myös kokee Berliinin sielukaupungikseen, siellä hän käy kirjoittamassa. Olisikohan se ollut Outi Pakkanen, vai muistanko ihan väärin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että onnistuin toteuttamaan haastajan mielestä oivallisen vastauksen. :)
      Mie olen käynyt Lontoossa vain kerran ja sekin oli päiväreissu. Olin Brightonissa kielikurssilla ja saimme käydä päivämukin Lontoossa, nähtävyyksiä katsomassa. Minulla asuu siellä serkku perheineen, että varmasti käymme vielä kunnolla Lontoossakin. Katjallekin Lontoo on tärkeä kaupunki.

      Kiran kuvat ovat kyllä upeat.

      Poista
  2. Palasin juuri eilen Berliinistä muutaman päivän lomamatkalta (tämä oli viides kerta Berliinissä). Upeaa, että menet sinne niin pitkäksi ajaksi! Noita kuvia käy kateeksi. Omani ovat aika vaatimattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitko missäpäin Berliiniä? Minunkin kuvani ovat vaatimattomia ammattikuvaajan rinnalla, mutta aion silti ensi kesänä kuvata blogiini Berliini-otoksia.

      Olen onnellinen ja odotan ensi kesää. Meillä on jo asunto vuokrattu. Petjaa vain tulee ikävä, hän kun jää Suomeen.

      Poista
    2. Hotellini oli ihan Potsdamer Platzin vieressä ja muutenkin liikuin tällä kertaa enimmäkseen entisellä itäpuolella. Kävin myös Potsdamissa, jossa en ole tullut käyneeksi ennen.

      Poista
  3. Oi, todellakin ihana postaus. Ajatella, etten ole koskaan käynyt Berliinissä... Munchenissä ja Frankfurtissa olen viihtynyt, mutta Berliini on kokonaan kokematta. Miehen bolognalainen serkku on siellä asunut ja kaupunkiin rakastunut, en oikeastaan koskaan ymmärtänyt miksi, koska itselleni Pariisi ja New York ovat kaupunkeina aina olleet niin ylitse muiden, mutta tämä postauksesi kyllä kertoi Berliinistä todella houkuttelevalla tavalla. Muutenkin mahtava jutu, että saatte asua rakastamassanne kaupungissa pidemmän ajanjakson. Minulla on samanlainen suunnitelma joka tapauksessa niin Pariisiin, NYC:in kuin Lontoon suhteen, ja kuka tietää, vaikka joskus seikkailisin Berliinissäkin. Sitten joskus... odotan siis innolla matkaraporttia :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Olen ollut Berliinissä kerran, kuusi vuotta sitten, ja haluaisin joskus uudestaan. Berliini on juuri tuollainen rento, värikäs, historiallinen ja kiehtova kaupunki, kuin kuvailet.

    Minä taidan olla juuri sellainen ihminen, joka haluaisi usein matkustaa samoihin paikkoihin syventämään suhdetta, sen sijaan että aina matkustaisi uuteen kaupunkiin.

    Asioiden odottaminen on kyllä ihanaa - melkein puoli nautintoa. Kesästäsi tulee varmasti ikimuistoinen. :)

    VastaaPoista
  5. Berliinissä kesäkuussa pidetävällä runofestarilla tulee olemaan myös suomalaisia esiintyjiä, oisko se hyvä raportointikohde? Laitan linkin myöhemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä olisi tosi kiva bloggausaihe!!

      Poista
  6. Oi Hanna, mikä postaus♥ Hyvä etten alkanut kyynelehtimään...Berliini oli Even (mm. Rilken runojen suomentaja) toinen kotikaupunki. Sinne olimme aikeissa lähteä kera Rouhuavien Soihtujen ja Eve oppaana...

    Olen ollut Berliinissä vain syömässä ja siis läpilkulkumatkalla, mutta nyt toukokuussa viivymme siellä vuorokauden, automatkalla kohti rakasta Salzburgiamme.

    Miksi mennä aina samaan paikkaan? Miksi mennä aina samaan moneen tuttuun paikkaan? Siksi, että muistot niistä ovat niin ihania. Minulla on unelmaisia muistoja alpeilta ja Keski-Euroopasta, mutta muualta vain Irlannista. Pieni britti sisälläni kapinoi, mutta vielä vain lähden heti kun kuulen alppien kutsun. Siksi aina samaan paikkaan, mutta ei minulle etelän lomia, kiitos ei.

    Ihanaa, että Berlinistä on tullut sinulle romantiikan kaupunki♥ Donner on suurin Berliinin fanittaja, jonka tiedän ja toinen oli Marlene Dietrich.

    VastaaPoista
  7. Voihan sydän. <3

    Minä olen käynyt Berliinissä vain kerran ja siitäkin on melkein 15 vuotta aikaa. Mielelläni menisin uudelleen, pidin kaupungista tosi paljon (tosin siihen vaikutti myös matkan luonne ja porukka).

    Minusta olisi ihana ajatus palata samaan paikkaan aina uudelleen ja haaveilen usein loma- tai kakkosasunnon ostamisesta ulkomailta, mutta toisaalta tunnistan tuonkin, että aina haluaisi nähdä uuden paikan, kun maailma on ihmeellisiä asioita täynnä.

    No Birminghamiin matkustin aikanaan säännöllisesti monta kertaa vuodessa, mutta olin siellä asunutkin ennen sitä vuoden ja se tuntui jo toiselta kodilta.

    VastaaPoista
  8. Minusta on mukavaa palata tuttuihin paikkoihin, joissa on viihtynyt, mutta vain, jos välillä on päässyt käymään jossain uudessa paikassa.

    Berliinistä jäi hyvät muistot. Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja kotiutuessa, mutta sen jälkeen alkoi tuntua siltä, että Berliini on maineensa veroinen mielenkiintoisuudessaan. Historioitsijana minua kiinnosti erityisesti Berliinin historia, mutta osansa sai myös kirjallisuus, etenkin Bertolt Brechtin muodossa. Tuon reissun jälkeen olen halunnut matkustaa uudelleen Berliiniin, mutta vielä ei ole tullut tilaisuutta.

    Häiden vuoksi teille jää varmasti entistä ihanammat Berliinin muistot ja minä ainakin aion seurata silmä tarkkana Berliini-postauksiasi.

    VastaaPoista
  9. Aika monta ja isoa hyvän mielen asiaa tässä sulla tulikin!

    Onnea monesta asiasta ja ihanaa kesää Berliiniin!

    VastaaPoista
  10. Voi, kesästäsi Berliinissä tulee ikimuistoinen:)

    VastaaPoista
  11. Olipas kiva postaus, ja mahtavan kuuloinen kesä on teillä edessä <3 Odotan innolla postauksia Berliinistä, ja sitä edeltäviäkin, tietenkin.

    Minä olen käynyt Berliinissä vain kerran, läpikulkumatkalla, eikä mieleen jäänyt juuri mitään. Joskus olisi mukava päästä kunnolla tutustumaan ja löytöretkeilemään sinnekin.

    VastaaPoista
  12. Oh mikä ihana Berliini-postaus :) Olen iloinen puolestasi! Todella! Ja aion tulla kyllä Berliiniin kesällä, jolloin aion myös bongata sinutkin! Menen ensi kuussa myöskin sinne tukkaa leikkauttamaan - siellä on aivan paras parturimiekkonen.

    Mielestäni Berliini on ihan yhtä lumoava kaupunki kuin mitä tämän postauksen perusteella voi päätellä, mutta en silti haluaisi muuttaa sinne. München on vienyt niin lujasti ja vakaasti sydämeni - ja vuoret, jotka ovat tuossa lähellä. Siellä on kuitenkin mukava käydä.

    Samoin kuin mm. Prahassa, minne tulee matkattua kerran vuodessa. Jotkut paikat ovat vaan niin ihania, että niihin tahtoo palata.

    VastaaPoista
  13. <3 ! Tästä tuli hyvä mieli. Berliini vaikuttaa samalla kertaa niin rennolta ja kultturellilta, historialliselta ja boheemilta, nykyaikaiselta ja silti juhlavalta. Varmasti kaupunki, johon ei kyllästy.

    Minä olen jo kauan haaveillut matkustavani Berliiniin ja enköhän löydä itseni sieltä ensi kesänä. :)

    VastaaPoista
  14. Myös edesmennyt, mutta unohtumaton näyttelijä, laulaja ja kirjailija Hildeagrd Knef lauloi rakkaudestaan Berliiniin mm. "Ich hab so Sehnsucht nach Kurfürstendamm..." tai myös "Berlin, dein Gesicht hat Sommersprossen.." Runsas valikoima lauluja löytyy Yuo Tubesta ja laaja elämänkerta saksankielisestä WIKIPEDIAsta. Berliininlukemiseksi sopisivat vaikka "Der geschenkte Gaul" (Lahjahepo)ja "Das Urteil" (Tuomittu). Ihmisen, joka aina kaipaa ja palaa Berliiniin, on tapana ilmaista kaipauksensa sanoilla: "Ich habe einen Koffer in Berlin." Hanna, kuulut nyt sitten siihen joukkoon, joilla on kapsäkki Berliinissä.

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus :) Toivottavasti saat Berliinin kuukausilta kaiken mitä odotat ja toivot <3

    VastaaPoista
  16. Hurmaava Berliini-vastaus ja upeita kuvia Kiralta!

    Olen niin onnellinen teidän puolestanne ja kesä Berliinissä kuulostaa ihan huipulta. Itsekin haluaisin joskus mennä sinne. <3

    VastaaPoista
  17. Vau, hieno postaus! Berliini on minullekin "se kaupunki", voisin mennä sinne aina vain uudelleen. Toit esille mainioita pointteja: Berliini on värikäs, monikasvoinen, täynnä historiaa ja erikoisuuksia. Aah, nyt alkaa matkakuume nousta taas :) Kiva päästä lukemaan sitten kesällä ajastasi Berliinissä!

    VastaaPoista
  18. Ihana postaus ja ihana ajatus viettää koko kesä Berliinissä! <3 Kävin siellä viime syksynä lyhyesti ja kaupunki on kyllä aivan uskomattoman upea! <3

    VastaaPoista
  19. Luin tämän kauan sitten enkä silloin ehtinyt kommentoida kunnolla. En ehdi nytkään, mutta totean vain, että postaus nähty, luettu, nautittu ja voi jeejee :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!