29.4.2013

Arkkipiispa Kari Mäkisen media-aamiainen: Keskustelua uskon kielestä kirjallisuudessa

Vappuviikko alkoi kohdallani juhlavasti. Olin aamupäivän arkkipiispa Kari Mäkisen media-aamiaisella kuuntelemassa hänen ja kahden kirjailijan, Riikka Pulkkisen ja Anna Kontulan, keskustelua uskon kielestä ja Jumalasta kirjallisuudessa. Tilaisuuden katto-otsikko oli "Jumala rivien välissä – kirjailijat kirkon kielipeliä haastamassa".

Uskomattoman hienoa päästä tilaisuuteen mukaan muun median rinnalla, ja tämä osoitti, että kirjablogeja arvostetaan yllättävilläkin tahoilla. Käyn usein kirja-alan erilaisissa tapahtumissa kuuntelemassa, oppimassa tai tekemässä blogijuttuaj, mutta tällä kertaa kutsujataho oli sen verran erityinen, että ihan jännitti, millainen keskustelu oli luvassa. En pettynyt, tilaisuus oli erittäin mielenkiintoinen ja Mäkinen on selvästi kirjallisuuden ystävä.



Erittäin hyvät kirjailijavieraat hän oli keskustelemaan kutsunut, sillä molemmat ovat käsitelleet uskon kieltä ja uskonnollisuutta uutuuskirjoissaan. Riikka Pulkkisen Vieras (Otava) ilmestyi viime syksynä, samoin tutkija ja kansanedustaja Anna Kontulan Mistä ei voi puhua: Kirja uskosta ja uskonnosta (Into). En ole lukenut vielä kumpaakaan, mutta sain tilaisuudessa ystävältäni ja kirjabloggaajakollegalta Minnalta Kontulan teoksen omakseni.

Vieras
-teoksen päähenkilö Maria on pappi, ja Pulkkinen kertoi aluksi keränneensä isoja teemoja, jotka liittyivät samaan problematiikkaan ja että hän halusi teokselleen sellaisen päähenkilön, jolla on suhde uskontoon myös aikuiselämässä. Pulkkinen on opiskellut filosofiaa yliopistossa, ja hän yhdistää uskosta puhumisen kaikkeen ihmisyyttä koskeviin kysymyksiin.

Anna Kontulan teos on dialogiromaani, ja vaikka hän painotti, että kirja on vain pieni yritys kirjoittaa uskosta. Kuten otsikkokin kuvaa, uskosta ei voi hänen mukaansa oikein puhua. Hänelle uskominen on kokemuksellisesti tapahtuva. Luterilaisuus nojaa paljon sanaan, sana on kuitenkin Kontulan mukaan hyvin köykäinen kuvaamaan uskoa. Kuitenkin hän kirjoitti teoksen, jossa yritetään sanallistaa uskoa ja hän kokikin haastavana yrittää pukea sanoiksi sellaista, mitä ei voi sanoiksi pukea. Häntä oli myös varoiteltu, että kirja voi olla polittiinen itsemurha, mutta se jää nähtäväksi tulevissa vaaleissa. Kontula naurahti myös, että kirjan myötä on selvinnyt, että vasemmistolaisten joukossa on kaappiuskovaisia ja vastavuoroisesti kirkon piirissä on kaappivasemmistolaisia. Kirjan myötä on enemmän uskallettu puhua henkilökohtaisesti uskosta myös sellaisissa tilanteissa, joissa yleensä uskosta on vaiettu.

Riikka Pulkkinen ja Anna Kontula


Uskosta puhutaan hyvin helposti taiteessa ja uskonnollissa piireissä kuin eri kielillä, eikä puhe kohtaa näiden eri ryhmien välillä riittävän hyvin. Keskustelua käydään erillään toisista. Kari Mäkinen sanoi ihan keskustelun aluksi, että hän kuuli näiden kirjailijoiden teoksissa eräänlaisen haasteen vuoropuhelun tarpeesta ja siksi hän on halunnut myös nämä kirjailijat tilaisuuteen kutsua.

Pulkkinen kertoi ihmetelleensä, että kritiikeissä ei juurikaan tartuttu Vieras-romaanin uskonnollisuuteen mutta teologit ovat kiittäneet, että kirjailija uskalsi sohia kristinuskon kysymyksiä. Muita teemoja käsiteltiin kritiikeissä paljon enemmän, ja Pulkkinen mietti, että puuttuiko kriitikoilta sko vai halu pohtia myös tätä puolta kirjassa. Ja ystäväpiirikin halusi kovasti varmistella, että mistä positiosta teos on kirjoitettu – kuin olisi tärkeä saada vahvistus sille, onko uskonkysymyksiä fiktion keinoin pohtiva kirjailija itse uskossa.

Minulle yksi parhaimmista luentosarjoista yliopistolla oli kurssi, jonka aikana luimme miltei kokonaan Raamatun läpi – nimenomaan kirjallisena teoksena – ja sen rinnalla kaunokirjallisia teoksia, joissa on erityisen paljon tai erityisen hyvää intertekstuaalisuutta Raamattuun. Minusta on hyvä tuntea tällainenkin pohjateksti, sillä länsimaalainen kirjallisuus lainaa paljon tarinoita, lauseita ja symboleita Raamatusta. Se on minulle lukijana yksi teema muiden joukossa, mutta tämän keskustelun myötä huomasin, että uskonnollisuus kirjallisuudessa voi olla myös koko teoksen filosofia.

Kirkolla on omat konventionsa puhua uskonnosta, mutta taide voi vapaasti lähestyä tai eriytyä tästä tavasta. Mutta uskosta puhutaan kyllä kirkonkin sisällä välillä kertomusten kielten kautta: metaforilla, symboleilla, eleillä, tarinoilla. Molemmat kirjailijat puhuvat teoksissaan muun muassa ulkopuolisuudesta suhteessa uskonnolliseen yhteisöön ja samalla teoksissa kuljetaan kristillisten traditioiden sisällä. Kristinusko tunnetaan käsitteinä ja syvinä kuvina, tunnistetaan tekstistä huomaamattakin.



Kari Mäkinen avasi mielenkiintoisesti myös sitä, miten erilaisia uskon kieliä käytetään yksittäisten kirkollisten toimitusten aikana. Liturgia on toistuvaa kieltä, joka kantaa perintöä, ja se on niin hioitunutta, että merkitykset kulkevat siinä mukana, eikä niitä merktiyksiä sen kummemin siinä hetkessä mietitä. Tämän lisäksi uskontunnustusten ja Isä meidän -rukousten aikana kieli luo yhteenkuuluvutta, kun yhdessä lausutaan tuttuja sanoja. Kolmas on vahvistava kieli, jota käytetään muun muassa saarnoissa. Se on samalla kommunikaation kieli, sanotetaan se, millaista on olla ihmisenä sillä hetkellä Jumalan edessä. Lopulta on vielä sisäinen kieli, jolloin ihminen itse mielessään rukoilee tai miettii asioita. Se on haparoiva, ristiriitainen, epäilevä, vahvistava, todellinen kieli, joka on jokaisen oma uskon äidinkieli.

En ole tämänkaltaisia asioita aiemmin miettinyt ja monella tapaa tilaisuus antoi kielestä ja kirjallisuudesta kiinnostuneelle lukijalle jotain uutta. Myös molemmilta kirjailijoilta sain jotain ajateltavaa siihen, miten eri tavoin henkilöhahmojen kieli, sisäinen puhe ja ruumillisuus voi romaanissa kertoa myös uskonkriisistä.

Mukava myös, että uskosta ja uskonnollisuudesta voidaan tämänkaltaisessa tilaisuudessa puhua myös taiteen ja kulttuurin sanoilla ja keinoilla.

12 kommenttia :

  1. Piirre jonka johdosta suomalaisen kirjallisuuden arvostukseni on kovin niukkaa on kulttuuri-ilmapiirillemme tyypillinen sekulaaris-materialistisen maailmankuvan esittäminen ainoana mahdollisena.
    Kriitikot vaikenevat, kirjailijat vaikenevat ja minä luen mieluummin O'Connoria, Sparkia ja vaikka ketä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tästä puhuttiin, että uskosta on vaikea puhua ja kirjoittaa rationaaliteetin piirissä ja että on vaarallista viestittää muille, että uskoisi ihmeisiin. Jumalasta ei voi puhua kuten juomalasista, koska sitä ei voi nähdä. Mutta toisaalta kirjallisuudessa käsitellään paljon muita ei-konkreettisia asioita. Mutta toisaalta minusta uskonkysymyksiä ei mitenkään hirvittävän vähän käsitellä kirjallisuudessa, kritiikeissä varmasti vähemmän.

      Poista
  2. Hieno ja kiinnostava kirjoitus aamupäiväisestä! Kuten tiedät, olisin niin mieluusti tullut mukaan ainutlaatuiseen tilaisuuteen, mutta onneksi pääsin nyt lukemaan tarkemmin, mistä kaikesta siellä keskusteltiin. Arvostan suuresti Mäkisen mielipiteitä ja kannanottoja, olin iloinen kun hänet valittiin arkkipiispaksi. Pulkkisen kirjasta pidin, erityisesti uskonto-pohdinnoista. Ja nyt kiinnostuin Kontulan kirjastakin.

    Kiitos siis tästä kirjoituksesta, Hanna! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Kontulan kirjan otan varmasti mukaan matkalle ja luen sen Berliinissä, ellen jo sitä ennen. Kiinnostavan kuuloinen, hän purkaa siinä sellaisia väärinkäsityksiä uskonnosta, mitä hänellä on ollut ennen kuin alkoi lukea teologiaa.

      Poista
  3. Kiitos Hanna, tämä on hieno tiivistys tuosta keskustelusta ja laitan tätä eteenpäin. Itse olen lukenut kirjat ja Pulkkisen koko tuotannon lukeneena petyin tuohon Viraaseen. Nyt kun hän kertoi kirjastaan, siihan tuli kuitenkin ihan eri sävyjä ja tasoja. Jännittävää. Kontulan kirja on minusta Piin elämän rinnakkaisteos pienoiskoossa ja pidin siitä kovasti. Dialogi ja kirjailijan etsintä ja toisaalta vastahakoisuus hengellisten asioiden suhteen tulee hienosti sanoitetuksi.

    Itse aion luultavasti kertoa usein siitä Burmalaisesta kivestä, joka näyttää leijuvan ja kaikkien länsimaisten on pakko keksiä ilmiölle mikä tahansa tieteellinen selitys. Se on kiinnostava totuus meistä länsimaisista ihmisistä.

    Mukava kun pääsit mukaan ja hienoja kuvia - tuo missä Kari hymyilee on ehkä paras hänestä näkemäni kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, ehkä paras kuva Mäkisestä ikinä eli samaa mieltä Minnan kanssa.

      Poista
  4. Mahtava raportti! Linkitän tämän oman blogini kuukausikoosteeseen.

    Komppaan Minnaa, hyvät kuvat ja tuo viimeinen on ihan erityinen, luonteva hymykuva!

    VastaaPoista
  5. Kontulan ajatukset kuulostivat niin kiinnostavilta, että liityin heti tilaisuuden jälkeen hänen kirjaansa kirjastosta jonottavien joukkoon.

    Keskustelu oli yleensäkin varsin kiinnostavaa. Omalta osaltani kiinnostuksesta kertoo sekin, että loppu tuntui tulevan aivan puun takaa juuri kun vauhtiin oli vasta päästy.

    Kiitokset Minnalle kutsusta ja Hannalle hienosta raportista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Jori!! Se Kontulan kirja on oikeastaan aika yllättävä, olisin kiinnostavaa kuulla mitä snaot siitä!

      Poista
  6. En ole ennen ajatellut asiaa, mutta on ihan totta, että uskonnosta vaietaan kirjallisuudessa. Joskus saattaa olla joitain viittauksia uskontoon, mutta uskontoa ei pohdita, eikä Jumalasta kirjoiteta. Minusta se on harmi, sillä olen kiinnostunut uskonnosta, mutta Raamatun lukeminen tuntuu silti liian raskaalta jo ajatuksissa.

    Kiitos tästä postauksesta, harmi ettei minulla ole koskaan mahdollisuutta osallistua tällaisiin tapahtumiin :/

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä raportista! Tätä oli oikein mukava lukea ja saada tuntumaa kirjallisuuden ja uskon leikkauspinnoista tässä ja nyt. Kuten kirjoitit, on Raamattu eräänlainen pohjateksti, josta länsimainen kirjallisuus lainaa paljon ilmaisuja ja kertomuksia.

    Pulkkisen kirjan olen lukenut ja se jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin. Mielestäni usko ei ollut kirjassa keskeisintä ja sikäli ymmärrän, ettei siihen ole kritiikeissä tartuttu. Ainakin itse koin, että keskeisempää kirjassa on päähenkilön oman itsen etsintä, jossa toki uskolla ja uskonnolla oli oma osuutensa. Esim. kiinnostavaa oli se, miten kärsimys ja kilvoittelu liittyi päähenkilön mielessä anoreksiaan. Kontulaa en ole lukenut, mutta nyt alkoi kyllä kiinnostaa, muun muassa siksi, miten uskonnollisuus suhteutuu länsimaiseen maailmankuvaan tai miten uskon voi sanallistaa, voiko sen sanallistaa tai tarvitseeko sitä ylipäätään sanallistaa.

    Luen juuri kirjaa Ihana maa, jossa uskonto on keskeinen teema.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!