28.4.2013

Arto Salminen: Varasto

Arto Salminen: Varasto
WSOY, 1998
Sivuja: 167
Kansi: Olavi Hankimo
Suomalaista inhorealismia, yhteiskuntasatiiria, mustaa huumoria

Tämän arvion kirjoittaminen on antanut odottaa itseään viikkotolkulla, sillä luin Arto Salmisen Varaston jo maaliskuussa. Minun on kai jotenkin vaikea tunnustaa, etten pitänyt kirjasta juuri ollenkaan. Kyllähän teoksen siis ihan mielellän luki ja lainasin kuitenkin vielä Kalavaleenkin kirjastosta, sillä kirjailija on niin suosittu blogeissa – ja muuallakin! – että pakkohan on antaa toinen mahdollisuus. Tiedän monien jopa säästelevän Salmisen kirjoja, koska pitävät kirjailijan tyylistä niin paljon ja koska kirjailija on edesmennyt, ei häneltä ole uusia teoksia enää tulossa.

Minua kuitenkin häiritsi ihan tavattomasti se maailma, joka kirjasta välittyi. Ja se, että sitä katseltiin (minun mielestäni!) kuin ulkopuolelta naureskellen: katsokaa, tässä on ironista se, että tämä törkyisiä juttuja puhuva varastomies, joka huijaa ja laiskottelee töissä ja joka kutsuu naisystäväänsä mitä rumimmilla nimillä, oikeasti lukee myös kirjoja. Ja vielä häiritsi se, että minun olisi pitänyt ajatella Salmisen haastatteluiden perusteella, että kirjailija haluaa kirjoittaa työläisten arjesta, koska valtaosa suomalaisesta kirjallisuudesta on keskiluokkaisten kirjoittamaa tekstiä keskiluokkaisille. Ymmärrän, että törkyturpia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista, mutta minun on vaikeaa antaa karkkia siitä, että kuvataan duunareiden olevan pelkästään ällöttäviä. Okei okei, myönnän, kyllä päähenkilö pohti kuluttamista, ihmisten eriarvoisuutta ja muita yhteiskunnallisesti tärkeitä kysymyksiä aina välillä. 

Mutta minulle tämä ei välity, enkä jaksanut ihastella sitä, että kirjaan kirjoitetaan niin paljon inhottavia ihmisiä ja sen pitäisi olla sitten sitä oikeaa arkea tai kääntäen yhteiskuntasatiiria.

Kaikki vielä meni, kunnes päähenkilön, Anteron raskaana olevan tyttöystävän äiti ensimmäisellä visiitillä alkaa puhua sinipunaiseksi purrusta kullista ja omista alapäämehuistaan. Just just. Kukaan kirjassa ei osaa käyttäytyä hyvin, mutta annan siitä kiitosta, että on vaikuttava tehokeino tehdä kaikista henkilöistä inhottavia ja toistensa kaltaisia.

Lukiessani mietin, että kuinkahan paljon kustannustoimittaja Harri Haanpäällä oli tyyliin vaikutusta. Salmisen kirjan tyylissä on samaa, mitä Juha Seppälän ja Rosa Liksomin kirjoissa. Ehkä Haanpäälle on valikoitunut samantyylisiä kirjailijoita tai sitten hän on vaikuttanut teoksiin jonkin verran. Tiedän hänen haastatteluja lukeneena, että hän uskaltaa kyllä rohkeasti tehdä kirjoihin muutoksia. Ehkä näihin kirjoihin on sitten jotain samanlaista tullut myös kustannustoimittajan kautta. Jälkikäteen huomasin, että Mika oli omassa blogissaan pohtinut samaa. Suosittelen Mikan arvion lukemista, todella hyvä ja ihan hävettää olla tykkäämättä Varastosta. Mutta niin paljon kuin haluaisin tästä kirjasta tykätä, en voi muuksi muuttua. Hyvää voi teoksessa nähdä, vaikka lukukokemus olisi yhtä banaali kuin kirjan kuvaama maailma.

Mutta nautin kirjan jälkeen suuresti muiden arvioiden lukemisesta, tuntuu kuin olisin saanut kirjastakin enemmän irti.

Salla kuvaa teosta näin: "Salmisen kirjat ovat siitä merkillisiä, että ne ovat syvällisiä, intensiiviä ja nopealukuisia. Tarinankuljetus on juohevaa, kirjoissa on erinomainen sisäinen dramaturgia, tapahtumien koukut nappaavat lukijan otteeseensa ja näkymättömistä kuoriutuu näkyviin uusia kerroksia." Myös Salmisen kieli saa kiitosta. Jaana nostaa omassa arviossaan erittäin kauniita kohtia esiin, joista olen samaa mieltä. Onneksi niitä nimittäin oli, sillä muuten kirja olisi jäänyt minulta lyhyyestään huolimatta kesken. "Salmisen kerronta ja kieli on äärimmäisen naturalistista ja pelkistettyä, ja hän höystää sitä melko mustalla huumorilla. Seasta on kuitenkin löydettävissä myös äärimmäisen kauniita ilmaisuja, jotka kaikkien eritteiden, vittujen ja muiden keskellä jopa hieman hätkähdyttävät."

Meillä on Jaanan kanssa sama lukunäytekin valittuna, sillä tästä pidin erityisen paljon, varsinkin lopusta:

"Lumisade ja pakkanen olivat yön aikana muuttaneet maailmaa. Mittasuhteet olivat tulleet ymmärrettäviksi ja välimatkat lyhentyneet. Äänet olivat hiljaisempia, mutta ne kuuli tarkemmin. Nastarenkaat ropisivat korvan juuressa niin, että pelkäsin niiden puraisevan palan poskesta. Menin töihin vartin liian aikaisin, sillä uusi varastomies oli tulossa. Halusin asettaa itse oman kuvani maisemaan. Ei sellaista vastuuta voinut jättää tuntemattomalle miehelle. "

Muita arvioita löytyy Ilselästä, Kaiken voi lukea -blogista, Satun luetuista, Tarukirjassa, Tavaus-blogissa ja Amman lukuhetkestä. Morre ei aio lukea Salmiselta muuta, sillä kirja ei oikein vakuuttanut häntä, taidan olla kaimaani "rohkeampi", sillä jo alussa mainitsemaani Kalavaleeseen tartun pian.

5 kommenttia :

  1. Voi harmi ettei tämä maistunut sinulle! Itse kuuluun siihen Salmisiin hurmaantuneiden joukkioon, mutta tunnistan tavallaan ongelmasi. Turvapaikka oli silti ainoa, josta tuli vähän yök-fiilis. En myöskään kokenut, että päähenkilöitä olisi näissä katsottu ulkoa tai ylhäältä päin; paremminkin tulkitsin tekstejä niin, että iva osuu omiin keskiluokkaisiin oletuksiini...

    Kiva että päätit antaa Kalavaleelle tilaisuuden, se on minusta kirjoista paras. Heh, tyyli on kyllä yhtä roisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roisi tyyli ei sinällään haittaa ja olihan tässä paljon kaunistakin. Minua just häiritsi se, et kirjaa lukiessa oli kuin otettava joku luokka. Jos ärsyynnyn, olen keskiluokkainen nirppanokka. Jos viihdyn, oletusarvoisesti olen ymmärtänyt luokkajaon. Olen itse tehnyt omanlaista duunarityötä, kun olin vuoden yhteensä kalatehtaalla töissä, ja myönnän, että sielläkin herja lensi (mutta tosin näin on käynyt kaikissa työpaikoissa), mutta tässä se ärsytti ihan kauheasti. Ehkä juuri siksi, että tämä ärsytyskynnyksen sörkkiminen oli niin alleviivaavaa. Minusta on alentavaa ajatella, että näin totta kai puhutaan varastotöissä. Nämä siis lukuprosessissa heränneitä ajatuksia, siksi kyllä vaikuttava kirja.

      Aloitan Kalavaleen n-y-t. Nyt!

      Poista
  2. Pitipä ihan käydä tarkistamassa, mitä olen kirjasta kirjoittanut. Muistelin omaa kokemusta positiivisemmaksi, mutta toisaalta nyökyttelin kiivaasti kirjoituksellesi. Minulla oli lukiessa samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, mutta ilmeisesti yhteiskuntakriittinen ote pelasti kohdallani paljon. Onpa kiinnostavaa kuulla, mitä sanot Kalavaleesta! Ps. Olin kokonaan unohtanut tuon anoppikohtauksen, olisinko järkyttynyt niin pahasti, että muisti armahti! :)

    VastaaPoista
  3. Minä en voi esiintyä minään suurena Salmisen tuotannon tuntijana, olen lukenut vain Paskateorian ja jonkin järkyttävän novellin.

    En pitänyt kummastakaan, enkä niiden yhteiskunnallisen sanomankaan kanssa oikein meinaa pysyä kartalla. Novellista, jonka nimen olen tyypillisesti unohtanut, huokui minusta naisviha, eikä Paskateoriassakaan minusta tarinan henkilöitä kunnioitettu. Ellei kunnioittamisena sitten pidetä sitä, että hölmöt, tyhmät, rumat ja ilkeät kuvataan just niinkuin ne on, kaunistelematta.

    Kirjoitin omaan arviooni Paskateoriasta olevani kai sitten liikaa kaunosielu tällaisesta tekstistä nauttiakseni, mutta en minä oikeasti kyllä itseäni kovin kaunosieluisena pidä. Tai jos pidänkin, ei se tarkoita sitä etten kestäisi härskiyttä tai kirosanoja, kyse ei ole siitä. Kyllä se häiriintyminen johtuu jostain muusta, lähinnä ehkä tästä hätkähdyttävien kuvien itsetarkoituksellisuudesta, sekä myöskin siitä kylmyydestä, jolla Salminen minusta henkilöitään käsittelee.

    VastaaPoista
  4. Kääk! Olen ollut tästä tosi kiinnostunut monen blogiarvion myötä, ja erityisesti TwAKin Noora sai minut lainaamaan kirjan kirjastosta viime vuoden puolella. En ole kuitenkaan vielä saanut aikaiseksi lukea Varastoa, olen vain uusinut lainaa kuukaudesta toiseen. :) Nyt omat odotukset muuttivat vähän muotoaan, pitänee kai lukea tämä pian, että oma mielipide selviää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!