12.4.2013

Katja Kallio: Elokuvamuisti


Katja Kallio: Elokuvamuisti
Otava, 2007
Kansi: Anu Ignatius (suunnittelu), Katja Lösönen (kuva)
Sivuja: 159
Lisäksi: Osta kirjan teksteistä perustuu TV-maailma-lehdessä julkaistuihin kolumneihin.
Suomalainen juttukokoelma

Haluaisin kirjoittaa juuri tällaisia juttuja kirjoista kuin Katja Kallio kirjoittaa Elokuvamuistissa elokuvista. Olen lukenut kymmenisin vuotta sitten viimeksi Kalliota, tosin sotken Sooloilua-teoksen lukukokemuksen samannimisen elokuvan katsomiseen. En muista edes, että pidinkö kirjasta kuinka paljon. Mutta vastavuoroisesti nyt voin sanoa pitäneeni Elokuvamuistista todella paljon.

"Elokuvan selittämätön paradoksi: ne ovat kokonaan ihmisen luomia maailmoja alusta loppuun. Ja kun ne ovat valmiita, ne siirtyvät kokonaan ihmisen ulottumattomiin."

Tämä pätee minusta hyvin myös kirjoihin, siksi  lukukokemukset ovat niin erilaisia ja siksi ainakin minulla nälkä kasvaa syödessä. Mitä enemmän luen, sitä enemmän luen. Elokuviakin katson mielelläni, mutta en voi väittää olevani sellainen elokuvatuntija kuin Kallio, eikä minulla valitettavasti ole niin huikeita muistoja, jossa joku tietty elokuva liittyy vahvasti tiettyyn elokuvateatteriin. En ole ulkomailla käynyt elokuvissa. Mutta monta hyvää elokuvavinkkiä kirjasta sain ja lupasin itselleni, että käyn varmasti Berliinissä ensi kesänä elokuvissa, jotta saan oman ulkomaanmakuisen elokuvamuistoni.

Woody Allenin elokuviin liittyviä juttuja on teoksessa muihin ohjaajiin verrattuna eniten. Sopivasti olenkin nauhoittanut teemalta Allenin elokuvia, sillä pääsiäisen aikoihin niitä näytettiin useampi. Elokuvamuistin hyvin kirjoitetut, lyhyet jutut ovat täynnä mielenkiintoisia näkökulmia elokuviin ja ohjaajiin. Woody Allen esimerkiksi saa ansaittua kiitosta teoksessa, vaikka Kallio kirjoittaajin tämän selvästi plagioinneen ihailemiaan ohjaajia, esimerkiksi Bergmania, ja viime aikoina myös omaa vanhaa tuotantoaan: "Vuoden 2004 Match Point oli harvinaisen tarkka remake vuoden 1190 Rikoksista ja rikkomuksista, repliikkejä myöten." Match Pointin olen nähnyt – itse asiassa kahteen kertaan – nyt pitäisi katsoa myös tämä edeltäjä ja huomata yhtäläisyydet itse.

Elokuvamuisti innostaa katsomaan elokuvia, mutta se on myös niin hyvä kokoelma, että ihan harmitti että se loppui niin nopeasti kesken. Usein huomaan tämänkaltaisia teoksia lukiessani kyllästyväni hyvän alun jälkeen tyylien ja aiheiden toisteisuuteen, mutta tätä lukiessa niin ei käynyt. Aiheet vain olivat niin yllättäviä ja nokkelia: Mille elokuvalle menetetään oikeasti neitsyys? Miksi mustasukkainen elokuvafriikki haluaa suojella parhaimpia teoksia muilta katsojilta? Miten ulkomailla nähty indie-draama muuttuu kotimaassa pierukomediaksi? Miksi Brooke on niin hyvä näyttelemään synnyttämistä?

Kepeää mutta ei höttöistä luettavaa. Lukisin mielelläni samanmoisen kirjoista.

Suosittelen tätä teille, jotka suunnittelette lukumaratonia: sopii hyvin romaanien väliin luettavaksi, nopealukuinen, sopivan kevyt ja hauska.
Suosittelen lisäksi hyvien kolumnien ja elokuvien ystäville. Tai työmatkakirjaksi!

Elokuvamuistista lisää ainakin näissä blogeissa: Luetut, lukemattomat, Lurun luvut, Aamunkajon lukukokemukset.

12 kommenttia :

  1. Jee! Tämä on kyllä niin hyvä kokoelma, jonka lukemisen jälkeen tekee mieli alkaa elokuvafriikiksi itsekin. Minäkin siis katson paljon elokuvia, mutta en ole friikkiydessä Kallion tasoa.

    Olen nyt sairaana kotona, enkä oikein jaksa lukea mitään, mutta tämän varmaan jaksaisin (uudelleen). Tekisi mieli. Pitäisiköhän? Luin kirjan ekan kerran viitisen vuotta sitten.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Juuri tuollaisia kirjoja tarvitsee välikirjoiksi ja työmatkakirjoiksi. Kirjoja, joista saa uusia ideoita, mutta jotka on helppo lukea ja joiden parissa viihtyy :).

    t. KaisaK

    VastaaPoista
  3. Täällä toinen työmatkalukija kiittää vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Mä olen kamalan huono katsomaan elokuvia. En ole törmännyt elämäni aikana kuin pariin sellaiseen,mistä olen oikeasti tykännyt. Hömppä eikä romantiikka kiinnosta, kauhua en pysty katsomaan ja fantasia ei vain kankaalla miellytä silmää. Leffoissa mua harmittaa myös se, miten pieni rooli katsojalle on tavallaan jätetty. Siksi katselenkin (jos katselen) vaikeaselkoisempia filmauksia, missä tarina jää avoimeksi. Vähän varaa omallekin mielikuvitukselle :)

    Mutta meni kyllä lukulistalle! Jospa mieleni avartuisi tämän myötä hieman enemmän elokuville...

    VastaaPoista
  5. Minäkin menetin sydämeni tälle kirjalle viisi kuusi vuotta sitten kun sen luin. Innostuinpa niin kovasti, että hankin kirjan omiin kokoelmiini, joten uudelleenluku on luvassa, ja ehkä juuri lukumaratonin aikana. Elokuvia on joskus tullut katsottua enemmänkin, nykyään elokuvia tulee ehkä katsastettua 5-8 parin kuukauden aikana. Katsoisin mielelläni enemmänkin, mutta kummasti se aika kuluu nykyään kirjojen parissa...

    VastaaPoista
  6. Minun siskoni tietää elokuvista vaikka mitä, joten hänelle tätä voisi suositella. Itse menen sekaisin kaikista näyttelijöistä enkä oikein ole muutamaan vuoteen jaksanut keskittyä elokuvien katsomiseen (jännä juttu, kun kuitenkin luen mielelläni paksuja tiiliskiviä ilman mitään keskittymisvaikeuksia)...

    VastaaPoista
  7. Tämä on tosiaan huippusymppis ja elokuvankatseluhimoja herättävä kirja!

    VastaaPoista
  8. Minä nappasin tämän joskus viime vuonna kirpparilta, pitäisi lukea. Muistaakseni juuri Karoliina tätä on minulle kehunut ja joku muukin taisi. Kuulostaa ihanalta. Ulkomailla en ole käynyt elokuvissa, mutta opiskeluaikoina katsottuihin elokuviin erityisesti liittyy ihania muistoja.

    VastaaPoista
  9. Oi että, olisi tosiaan ihanaa lukea vastaava kirja kirjoista. Minä pystyin elokuvafriikkinä samaistumaan elokuvamuistiin hyvin, mutta kuka kirjoittaisi yhtä hurmaavan Kirjamuistin?

    VastaaPoista
  10. Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuvafriikiksi tunnustaudun. Telkkaristakin tulee nykyään päivittäin useita mielenkiintoisia leffoja, että periaatteessa 365 elokuvaa per vuosi ei ole mikään ongelma!

    VastaaPoista
  11. Kiva kirja, sen minkä siitä muistan, harmitti jos ei tuntenut jotain siinä mainittua elokuvaa eli tosiaan edistää elokuvan asiaa myös. Kirjamuisti-kirja on loistava idea, sitä odotellessa!

    VastaaPoista
  12. Mulla on ilmeisesti ollut ihan väärä mielikuva Kalliosta kirjoittajana eli olen olettanut, etteivät hänen kirjansa voisi minua kiinnostaa. Mutta tämän kirjan talletan muistiini ja luen jossain yhteydessä. Varmasti olisi hyvä kirja esimerkiksi parin tiiliskiven välillä. Minähän tykkään katsoa elokuvia, mutten oikein osaa niitä analysoida.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!