Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja
WSOY, 2013
WSOY, 2013
Kansi ja kirjan kuvitukset: Elina Warsta
Sivuja: 134
Kotimaista huumoria, lyhytproosaa
Palaan blogin pariin parin viikon kirjoitustauon jälkeen vinkkaamalla Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirjasta. Tämä hyvänmielen teos on kokoelma fiktiivisen ammatinvalintapsykologin työelämään ja uranvalintoihin liittyviä neuvoja. Orvokki Leukaluu on Yleisradion sensuelliääninen juontaja, joka neuvoo radioon soittaneita ihmisiä oikean ammatin pariin. Tietysti ammattineuvot ovat ihan pähkähulluja, mutta parhaimmillaan niiden kautta esitetään mielenkiintoisia oivalluksia eri ammateista.
Monta juttua peräjälkeen luettuani huomasin, että vitsi väljähtää liika-annostuksella. Kirjailija pääsee minusta hyvin eri ammatteihin sisälle ja yliampuvat neuvot ovat silti yksityiskohdissaan tarkkoja ja uskottavia, mutta Orvokki ansaitsee taukoja, jotta uravinkit eivät mene läpilukemiseksi. Arvelin aluksi, että lukisin mieluiten niistä ammateista, jotka ovat minulle jollain tapaa läheisimpiä, mutta Orvokin meikkausohjeet maskeeraajille ja akvaarionhoitajan tai personal trainerin työpäivien kuvaus huvittivat yhtä lailla.
Kirjan sanoma tuntuu olevan, että hyvätkin neuvot ovat vain neuvoja ja jokaisella on oma viitekehyksensä ja elämänkokemuksensa, minkä varaan nämä neuvot rakentaa. Orvokki tarkoittaa hyvää, mutta neuvo neuvolta hänen oma itsekkyytensä ja tarpeensa saada kunniaa korostuu. Syvempi sanoma tuntuu vielä olevan, että uraa voi aina vaihtaa ja elämänsuuntaa muuttaa, jos on nykyiseen tilanteeseen tyytymätön.
Kirjan uraohjeista puolet on kuultu aiemmin radiokuunnelmina Miitta Sorvalin lukemina, mutta kirjan yhteydessä on julkaistu myös äänikirja, joten kaikki uraneuvot saa nautti Miitan kertomina. Varovaisesti (en ole siis äänikirjaa kuunnellut) kehottaisinkin tutustumaan näihin pakinoihin kuunnelmina, sillä uskoisin niihin tulevan ääninäyttelyn ansiosta lisäväriä ja -pontta. Lyhyitä uraneuvoja ehtii tosin lukaista lyhyemmissäkin pätkissä,vaikka työmatkoilla. Kuten niin monien muidenkin samantyyppisten, huumoripitoisten kertomuskokoelmien kohdalla olen aiemminkin todennut, vähemmän on enemmän. Pieninä paloina, hyvinä hetkinä, oivallinen lukuvalinta.
Supisen esikoisromaani Liha tottelee kuria on edelleen suosikkini, Apatosauruksen maa avautui uudelleenluettuna paremmin. Syksyllä ilmestyy seuraava romaani Säde, jonka aion ehdottomasti lukea.
Kirjaa on luettu Ilselässä, Kirjasfäärissä ja Kirjojen keskellä
Monta juttua peräjälkeen luettuani huomasin, että vitsi väljähtää liika-annostuksella. Kirjailija pääsee minusta hyvin eri ammatteihin sisälle ja yliampuvat neuvot ovat silti yksityiskohdissaan tarkkoja ja uskottavia, mutta Orvokki ansaitsee taukoja, jotta uravinkit eivät mene läpilukemiseksi. Arvelin aluksi, että lukisin mieluiten niistä ammateista, jotka ovat minulle jollain tapaa läheisimpiä, mutta Orvokin meikkausohjeet maskeeraajille ja akvaarionhoitajan tai personal trainerin työpäivien kuvaus huvittivat yhtä lailla.
Kirjan sanoma tuntuu olevan, että hyvätkin neuvot ovat vain neuvoja ja jokaisella on oma viitekehyksensä ja elämänkokemuksensa, minkä varaan nämä neuvot rakentaa. Orvokki tarkoittaa hyvää, mutta neuvo neuvolta hänen oma itsekkyytensä ja tarpeensa saada kunniaa korostuu. Syvempi sanoma tuntuu vielä olevan, että uraa voi aina vaihtaa ja elämänsuuntaa muuttaa, jos on nykyiseen tilanteeseen tyytymätön.
Kirjan uraohjeista puolet on kuultu aiemmin radiokuunnelmina Miitta Sorvalin lukemina, mutta kirjan yhteydessä on julkaistu myös äänikirja, joten kaikki uraneuvot saa nautti Miitan kertomina. Varovaisesti (en ole siis äänikirjaa kuunnellut) kehottaisinkin tutustumaan näihin pakinoihin kuunnelmina, sillä uskoisin niihin tulevan ääninäyttelyn ansiosta lisäväriä ja -pontta. Lyhyitä uraneuvoja ehtii tosin lukaista lyhyemmissäkin pätkissä,vaikka työmatkoilla. Kuten niin monien muidenkin samantyyppisten, huumoripitoisten kertomuskokoelmien kohdalla olen aiemminkin todennut, vähemmän on enemmän. Pieninä paloina, hyvinä hetkinä, oivallinen lukuvalinta.
Supisen esikoisromaani Liha tottelee kuria on edelleen suosikkini, Apatosauruksen maa avautui uudelleenluettuna paremmin. Syksyllä ilmestyy seuraava romaani Säde, jonka aion ehdottomasti lukea.
Kirjaa on luettu Ilselässä, Kirjasfäärissä ja Kirjojen keskellä
Huumoripläjäys tulisi tarpeeseen. Neuvomisen jalosta taidosta saa varmasti paljon irti. :)
VastaaPoistaOo hei, olin unohtanut tämän. Panin aiemmin korvan taakse, kun joku tästä puhui, mutta sitten luin Apatosauruksen maan ja Supinen alkoi vähän vierastuttaa. Ensikosketukseni Supiseen oli Liha tottelee kuria, ja siitä tykkäsin kyllä aika paljon, joten ehkäpä tämä urakirjakin aukenisi yhdelle lukukerralla meikäläisellekin. :)
VastaaPoistaNii ja piti sanomani et taas tosi mehevän väriyhdistelmän oot loihtinu kuvaan!
PoistaKiintoisaa kuulla! Kävelin tänään neljän jälkeen Rautatientorilla, jossa oli meneillään Kirjakevätkarnevaali (tai sinne päin) = iso teltta täynnä myytäviä kirjoja, ja Miina Supinen oli juuri kertomassa tästä kirjasta. Vesisade lie karsinut vieraita, koska kuulijoita istui penkeillä noin neljä kappaletta. Mutta haastattelu oli mukava, kuulemma ohjeet ovat täysin pähkähulluja eikä Orvokki oikeasti tunne ammatteja, joista puhuu, mutta pätee täysillä. Kuten Elina sanoi, siinä hyvää oppia! Uskon tuon, että monta peräkkäin voi tuntua jo tylsältä, mutta palasina luettuna tai kuunneltuna voisi olla hauska.
VastaaPoistaMinulla on vessakirjahylly, jossa on viihdyttäviä pätkäkirjaillisuuden helmiä. Pätkäkirjallisuuden siksi, ettei peräpukamia päse muodostumaan pitkillä istunnoilla. Tämä opus täydentää kokoelmaa, ellei aiheuta paskahalvausta nauruntyrskeellä.
VastaaPoistaHuisa