16.8.2013

Syksyn teatteritärpit


Olen tänään tutkinut innoissani netistä eri teattereiden syksyn ohjelmistoja. En ole Helsinkiä kauemmas vielä päässyt, vaikkakaan ei olisi pitkä matka käväistä Espoon ja Vantaan teattereissa joskus jotain hyvää esitystä katsomassa. Ehkä joku teistä lukijoista osaa vinkata ensi syksyn ohjelmistosta myös muualta kirjallisia teatterivinkkejä?

Olen tähän kerännyt omia tärppejäni esityksistä, jotka todennäköisesti käyn tänä syksynä katsomassa. Käyn kaikkein mieluiten katsomassa teatterissa kirjoihin perustuvia sovituksia – tai ainakin niihin tulee ennakolta suurimmalla kiinnostuksella tutustuneeksi. Lista toivottavasti muistuttaa myös muille teatterinystäville tulevista, mielenkiintoisista näytöksistä ja täältä voin myös itse tarkistaa, minne syksyllä mielin.

Kansallisteatteri

Syyskuun puolen välin tienoilla suurella näyttämöllä saa ensi-iltansa Anton Tšehovin Kirsikkapuisto-komediaan perustuva Mika Myllyahon nelinäytöksinen näytelmä. Esko Salminen, hyvä tarina ja Lavaklubin tuleva teemakeskustelu (17.9. klo 17) saivat minut hankkimaan tähän näytökseen ensimmäisenä liput.

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat on kyllä pakko nähdä, vaikka en ole vielä tarkistanut lipputilannetta. Toivottavasti kaikki eivät ole jo menneet tämän syksyn osalta. Kantaesitys on vasta marraskuun lopulla, joten todennäköisesti esitykset pyörivät vielä ensi vuoden puolella, jos tälle syksylle on vaikeuksia lippuja sopivalle ajankohdalle saada. Myös tämän esityksen tiimoilta järjestetään teemakeskustelu Lavaklubilla (25.11. klo 17), jonne on vapaa pääsy.


Eniten odotan Vuosisadan rakkaustarinat -esitystä. Huomatkaa monikko, sillä Kaisa Korhosen ohjaamassa näytelmässä lavalle tuodaan kolmen sukupolven rakkaustarinat, joiden innoittajana toimivat tietysti Märta Tikkasen teokset. Hänen ja Henrik Tikkasen romaaneissa käyty "rakkaussota" kiehtoo edelleen niin minua kuin satoja muita. Tännekin on jo liput hankittu!

Amos Ozin
Tarina rakkaudesta ja pimeydestä -romaaniin perustuva dramatisointi kiinnostaa, vaikka en ole Ozin teoksia vielä ehtinyt lukea ollenkaan. Syyskuun alussa pääsisi näytelmän jo näkemään, mutta ehkä pitäisi lukea kirja kuitenkin ensin..?


Miika Nousiaisen Metsäjätistä pidin, mutta en ole vielä ehtinyt katsomaan esitystä. Syksyllä näytelmä pyörisi vielä, joten mahdollisuus nähdä tarina lavalla vielä on. Osaisiko kukaan sitä vahvasti suositella? Pitäisikö se käydä katsomassa?

Kaupunginteatteri

Helmikuussa ensi-iltansa saanut näytelmä Omatunto pyörisi vielä, mutta kävin kyllä katsomassa syksyllä Teatteri Avoimissa ovissa Juhani Ahon oman elämän kolmiodraamaan liittyvän näytelmän Raudanluja rakkaus, joka oli todella hyvä – riittävän hyvä! – joten en ole varma, haluanko nähdä aiheesta vielä lisää. Pitäisikö? Suosituksia?

Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta oli erittäin hyvä lukukokemus, joten täytyyhän tarina nähdä lavallakin. Ja niin mahtava esittelytekstikin: "Pasi Lampelan seuraava ohjaustyö käsittelee avioeroa,jossa on pohjimmiltaan kyse rakkaudesta". Syyskuussa ensi-illassa Studio Pasilassa. Sinne siis!

"Kipupiste on näytelmä Ruotsin tunnetuimmasta ja kiistanalaisimmasta vankilateatteriprojektista ja niistä traagisista käänteistä, mihin kaikki lopulta johti." 

Kipupiste pohjautuu vapaasti Elisabeth Åsbrinkin kirjaan Smärtpunkten. Se kuvaa Ruotsia kuohuttanutta Riksteaternin vankilateatteriprojektia Sju tre, jossa näytelmäkirjailija Lars Norén kirjoitti näytelmän yhdessä kolmen vankilaan tuomitun rikollisen kanssa. Kuulostaa erittäin hyvälle, vähän jännittävällekin, mutta on toistaiseksi varalla, sillä haluan ensin kuulla muiden suosituksia ja lukea arvioita/kritiikkejä näytelmästä. Syyskuussa ensi-illassa Pienellä näyttämöllä.

Boris Pasternakin klassikkoromaani ja yksi maailman rakastetuimmista elokuvista, Tohtori Zivago saa vihdoin ensi-iltansa myös näyttämöllä. Musikaalit ovat aina vähän villi kortti, niin elokuvissa kuin teatterilavalla, joten olen varovaisen kiinnostunut. Lokakuussa ensi-illassa Suurella näyttämöllä.

Teatteri Avoimet ovet

Vala kertoo voimakkaasti kokevasta ja tarkkanäköisestä yhteiskunnallisesta vaikuttajasta, runoilija Katri Valasta. Olen lukenut ennen blogiaikoja Valan runokokoelman Kaukainen puutarha, josta pidin kovasti, vaikka tunnen runoutta liian huonosti tietääkseni edes kunnolla, mistä pitäisin ja mistä en. Mutta siitä teoksesta pidin, varmasti senkin vuoksi, että luin sen niin hitaasti ja tarkkaavaisesti. Ennen Vala-esitystä pitää siis lukea lisää runoja.

Näytelmä tutuksi -työryhmä esittelee teosta 28.9, 26.10. ja 23.11. tuntia ennen esitystä, joten toivon saavani liput jollekin noista päivistä. Katri Valan maailmaa ja kirjallista tuotantoa avataan teatterin lämpiötiloissa  puolestaan keskiviikkoiltapäivisin klo 14.30–16. 23.10, 13.11. ja 27.11. Yritän ehtiä käymään tekemässä aiheesta blogijutun.

Lokakuussa pääseekin katsomaan Anja Snellmanin Pelon maantiede -romaanin perustuvan dramatisoinnin lavalla. Luvassa on esitys sukupuolesta, pelon kulttuurista ja halusta voittaa ne. Se on samaan aikaan kasvukertomus 1950-luvulta nykypäivään ja toisenlainen sightseeing Helsinkiin, sen kaduille, puistoihin ja parkkihalleihin.

Joulukuun 7. päivä järjestetään teatteritiloissa Eeva-Liisa Manner -ilta ja luvassa on runolaulua, proosaa ja sardanaa.

Ryhmäteatteri

Jäniksen vuosi on Ryhmäteatterin uusi tulkinta Arto Paasilinnan ajattomasta menestysromaanista. Ihan nolottaa myöntää, etten ole romaania lukenut, mutta tarina-aukon voisi paikata katsomosta käsin.

"Jäniksen vuosi on koominen ja koskettava kertomus meistä hurjien muutosten keskellä elävistä nisäkkäistä. Se on tarina luonnon ja ihmisen yhteiselosta maailmassa, jossa ratkaisuja kaivataan yhä enemmän, mutta vaihtoehtoja tuntuu olevan tarjolla yhä vähemmän."

Q-Teatteri

Syyskuussa ensi-illassa Juha Itkosen Hämeenlinna, "humoristinen ja karhea näytelmä Helsinkiä pienemmästä kaupungista, jossa ihmiset ihme kyllä elävät elämäänsä enemmän tai vähemmän onnellisina". Esityksiä on luvassa paljon, joten varmaan saan vielä liput.

Aleksanterin teatteri

Kävin jo loppukeväästä katsomassa Antti Leikaksen romaaniin Melominen perustuvan koomisen näytelmän. Aku Hirviniemi näyttelee yksin ja onnistuu tuomaan kirjan unenhöyryisen maailman lavalle niin että se samalla naurattaa, hirvittää ja koskettaa. Vinkkaan vain teille muillekin, että esitykset jatkuvat syksyllä!

KOM-teatterin esityksiä on syksyllä luvassa vain kiertueella. Kolme sisarta esitetään ainakin Tampereella ja Oulussa. Helsingissä voi ohjelmallisissa maanantai-illoissa käydä kuuntelemassa ainakin Veikko Huovisen tarinoista koostetun esityksen ja Aulikki Oksasen lähestyvän 70-vuotispäivien kunniaksi musiikkiesityksen Oksasen runolauluista.


Mitä muita teatteritärppejä teillä on näiden lisäksi? Kiinnostavatko nämä esitykset tai jokin näistä erityisen paljon? Onko joku jo ostanut lippuja syksyn näytöksiin?





16 kommenttia :

  1. Menossa ollaan :)

    Ainakin Valaan, Vuosisadan rakkaustarinoihin (!). Lisäksi varmaan Kirsikkapuiston käyn katsomassa ja noista Komin maanatai-illoista kiinnostaa ainakin Aale Tynni-ilta ja Aulikki Oksanen-ilta.

    Myös O-teatterin Hämeenlinna voisi olla katsomisen arvoinen.

    VastaaPoista
  2. Tuo Vuosisadan rakkaustarinat olisi ohjelmalistalla...kuten Jaanallakin :-)

    Minä pidin Omatunto-näytelmästä (tarkemmin täällä : http://eriqou.blogspot.fi/2013/03/kulturellikokelas-ja-omatunto.html ), mutta en osaa sitä verrata tuohon Raudanlujaan rakkauteen, kun sitä en sitten taas ole nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Minä odotan vielä kulttuuriseteleitä, sitten lippuja hankitaan urakalla.

    Kansiksen Kirsikkapuisto, Rakkaustarinat ja se Oz kiinnostavat kovasti, samoin Ryhmiksen Jänis ja Q:n Hämeenlinna. Ryhmikseltä aion myös käydä katsomassa Lähes onnellisen miehen ja Espoossa menee Esitystalous II joka on varmaan pakko käydä katsomassa.

    t. kirjautumaton Linnea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen myös Riston mainitsemaa Dexter Wardia, kävimme keväällä katsomassa ja se oli todella hyvä! Ihana teatterisyksy tulossa, ah.

      Poista
    2. Todella hyvä kirja- ja teatterisyksy tuloillaan. Miten ehtii muuta tehdäkään? Lähde kaveriksi katsomaan joku esitys?

      Poista
  4. Jos saa hieman puolueellisesti mainostaa (varsinkaan jos Vantaa ei ole mukavuusalueen ulkopuolella :D), niin marraskuussa pyörähtää toiselle esityskaudelleen Lovecraft-näytelmämme Charles Dexter Wardin tapaus Tikkurilan teatterissa.

    http://www.tikkurilanteatteri.fi/esitykset/charles-dexter-wardin-tapaus/

    Näytelmä perustuu siis samannimiseen H.P. Lovecraftin kirjaan, joten kirjallisuusvaatimus täyttyy :)

    Itse olen mukamas liian kiireinen käymään katsomassa muita näytelmiä, varsinkin kun se tarkoittaa lastenhoidollisia ja budjetillisia erityisjärjestelyitä, mutta pyrkimys on tässä onnistua silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, sillä Aki on ystäväni ja meidän pitäisi ehdottomasti käydä tämäkin esitys katsomassa. Vantaa ei ole mukavuusalueen ulkopuolella, ei missään nimessä. Tein listaukseni Helsinki-vinkkelistä, koska asun siellä itse ja rajaaminen on helpompaa näin. Mielelläni käyn muuallakin, jos vain aikaa on ja hyvä esitys sattuu kohdalle.

      Mie olen nyt päättänyt satsata teatteriin enemmän, en silti usko lukemisen siitä kärsivän. :)

      Poista
  5. Kiitos tästä listauksesta! Tulen jossain vaiheessa syksyä Suomeen käymään ja kaipaan jo kovasti suomenkielistä teatteria! Joku näistä on pakko nähdä! Toi Pelon maantiede kiinnostaa kovasti! Ja tietysti Kyyhkyset ja KOhtauksia eräästä avioliitosta ja ja…!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoitahan kun tulet Suomeen, mennään vaikka yhdessä teatteriin. :)

      Poista
  6. Nyt elokuun lopussa menee vielä Nurmijärven Kivi-juhlilla kesäteatterikauden viimeiset esitykset, joita kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! Tämän vuoden esitys on nimeltään Aleksis Kivi, ja se perustuu Veijo Meren tekstiin Kiven elämästä. Sen on ohjannut Samuli Reunanen ja musiikin on Kiven teksteihin säveltänyt Iiro Ollila.

    Autolla pääsee paikalle (autenttisille Kiven leikkipaikoille Taaborinvuorelle) kätevästi (helppo, ilmainen paikoitus) ja tarvittaessa Helsingistä bussillakin. Esityksiä on ensi viikon tiistaista eteenpäin (20.-22.8., 24.-25.8. ja 27.8.).

    Kannattaa vilkaista nettisivut ja sitä kautta myös yleisön kommentteja sekä loistava Hesarin arvostelu: http://www.kivijuhlat.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Susanna Olen käynyt Nurmijärvellä kerran katsomassa teatteriesityksen, mutta nyt näihin esityksiin en millään pääse, kun asun vielä Berliinissä.

      Poista
  7. Kotkan Kaupunginteatterissa on yhden ainoan kerran 2.10. Kajaanin teatterin vierailunäytös Kiviä taskussa. Näin tämän esityksen Kajaanissa kevättalvella ja aion mennä katsomaan uudelleen Kotkaan. Muutimme pois Kainuusta 13 vuotta sitten juuri kun Smeds oli lopettamassa ojaajakauttaan siellä ja teatteri oli paljon esillä mediassa. Kajaanin Kaupunginteatteri on ollut aina kaikkien ohjaajien aikana todella ilmiömäisen tasokas.
    Kiviä taskussa on kahden näyttelijän esittämä draama siitä, mitä tapahtuu köyhässä irlantilaiskylässä, kun amerikkalainen filmiryhmä saapuu sinne ja ihmiset uskovat unelmiinsa ja pettyvät. Kari Suohonen ja Heikki Törmi, joka palkittiin maaliskuussa Thalia-gaalassa vuoden näyttelijänä, esittävät yhteensä 15 roolia niin, että roolin vaihto tapahtuu yhden askelen tai käännöksen aikana muuttamalla ryhti, puhetapa, eleet ja ilmeet. Roolit vaihtelevat lapsista naisiin. Ilmiömäistä näyttelijäntyötä!
    Huomasin, että sama näytelmä menee Helsingin Kaupunginteatterissa näyttelijöinä Suosalo ja Nuojua, mutta kannattaa silti katsoa tämä kajaanilaisten superhyvä esitys.
    Kaikki esittelemäsi kiinnostavat. Ihanaa, runsasta tarjontaa!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta muidenkin paikkakuntien esityksen esittelemisestä. Minun pitää vinkata Kajaanin Kaupunginteatterin esityksistä siskolleni, sillä hän asuu Sotkamossa.

      Poista
  8. Korjaus:Kiviä taskussa menee Kotkassa monta kertaa, la 23.11. viimeisen kerran.

    VastaaPoista
  9. Pakkohan tänne on listata Hämeenlinnan teatterin Pojat, eli Paavo Rintalan romaanista sovitettu musiikkiipitoinenkin näytelmä,ja musiikista vastaa Jarkko Martikainen. Kandee tsekata myös blogini www.teatterikarpanen.blogspot.fi, sinne tulee arviosteluja sitä mukaa kun ehdin katsomaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!