29.9.2013

Arto Salminen: Kalavale

Arto Salminen: Kalavale – Kansalliseepos
Wsoy, 2005
Sivuja: 246
Kansi: ?
Mistä: kirjastosta
Kotimaista proosaa

Kalavale on toinen ja viimeinen kirja, jonka olen Arto Salmiselta lukenut. Ei viimeisin vaan viimeinen. Otan ennemmin selkääni kuin luen enää yhtään enempää Salmisen kirjoja. Varasto ei ollut mieleeni, mutta Kalavale oli kuin tikkua kynnen alle, joten tiedän nyt, että tämä tyyli ei minuun uppoa.

Ennen kuin jatkan pidemmälle, niin kerron mitä mieltä muut bloggaajat kirjasta ovat olleet, sillä huomaan, että olen soraäänieni kanssa vähemmistössä. Salla harmittelee, että kirja oli niin nopealukuinen ja halusi lukea sen heti uudelleen ja jatkaa: "Toisaalta kirja oli niin intensiivinen, että lyhyys ei haitannut. Pienessä tilassa mahtui kertomaan paljon asioita." Jori toteaa puolestaan: "Olen aiemmin maininnut, etten lue kirjoja uudestaan. Jos siihen joskus kuitenkin päädyn, niin tiedän mistä aloittaa." Booksy on aivan haltioitunut: "Arto Salminen on hyvä. Aivan helvetillisen hyvä. Niin hyvä että sieluun sattuu ja silmiä särkee ja kurkkua kaivelee kitkerä nauru." Krista antoi kirjalle täydet pisteet. Savannilla-blogissa uskotaan vahvasti teoksen kestävän aikaa. Valopolku-blogissa annetaan teokselle kansalliseepoksen arvo.

Vain Ina tuntuu olevani kanssani samoilla linjoilla: "Sanottakoon, että kirja ei mielestäni ollut ihan niin ihmeellinen ja veitsenterävä kuin odotin."

Halusin kirjata heti arvioni alkuun näitä vastakkaisia mielipiteitä, sillä omani on varsin jyrkkä, enkä voi hyvällä tahdollanikaan väittää, että löytäisin teoksesta sen satiirisen nerokkuuden ja tarinankertojan taituruuden, jonka muut ovat siinä ilmiselvästi nähneet. Minusta kirja oli ennen kaikkea todella tylsä. Vaikka siinä oli hurja aihe, groteski tunnelma, ruma dialogi, epämieluisat, ahneet ja huorahtavat henkilöt, sekä katse, joka tarkastelee kaikkia ja kaikkea armottamasti.

Silti Kalavale oli minusta tylsä kirja.

Mutta on kirjassa muutama oikein kaunis kohta. Esimerkiksi teoksen ihan ensimmäiset virkkeet: "Rikotut pullot eivät hajonneista poikenneet. Sirpaleet makasivat mykkinä bussipysäkin katoksen alla. Kohtalo niillä oli, mutta ei kieltä. Siksi niiltä jäi mennyt selittämättä, siksi niiltä jäi tuleva tekemättä.

Kauniit kohdat korostuivat kirjassa ja vaikuttivat vielä paremmilta kuin tavanomaisemman proosatekstin seassa, mutta eivät riittäneet valitettavasti korjaamaan sitä, mistä en kirjassa pitänyt. Esimerkkiotos sivulta 91:

"– Lopeta toi vittuilu, mä sanon. – Tai mä lähden. Sä saat jäädä siihen yksin nuolee rikkinäistä kynttäs.
– Joo, lähe vaan, Minttu huutaa. – Mee nuolee Hanskin munaa, mee latkii sen vanhan sian mäihää ni saat lisää fyrkkaa.
Mua rupee vituttaa Minun naama, mua rupee tosissaan vituttaa.
– Mee itte imee trokarin kyrpää, mä huudan ja mä huudan kovaa. – Ime niin saatanasti, ime niin et sperma pursuu korvista. Ime ni se antaa sulle pollee. 

– Haista sä huora vittu, Minttu huutaa. – Sä et oo yhtään sen parempi kuin mäkään. Kyl mä tiedän sun imemiset. Ja neulaa säki oot työntäny nahan alle.
– Nyt sä vittu valehtelet!"

Näin keskustelevat kirjan toinen päähenkilö ja kertoja Oona ja hänen narkkarisiskonsa Minttu. Oona on tosi-tv-ohjelman juontaja ja kirjan toisen kertojan Fisu-Hanskin eräänlainen tyttöystävä. Oonalla on toinen poikaystävä, jonka kanssa hän on munanpuutteensa vuoksi, Hanski mahdollistaa puolestaan rahakkaan elämän ja työn televisiossa. Perinnönkin hän on Oonalle luvannut. Hanskin puheenvuorojen aikana "meno" on vähän leppoisampaa ja terveyden, kuoleman ja muiden ihmisten elämänmenon tarkastelussa on kirkkautta. Tämä asetelma on tuttu minulle jo Varastosta. Miehillä on jotain sanottavaa, naiset ovat tyhmiä bimboja, jotka nussivat ketä vain, jos hyötysuhde on kohdillaan.

Kirjassa seurataan Auschwitz-nimisen tosi-tv-ohjelman vaiheita. Aluksi täytyy löytää 12 kilpailijaa, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa kameran edessä. Itä-Helsingin työttömistä löytyy potentiaalisia kilpailijoita, sillä 200 000 voittorahojen edestä moni on valmis leikkimään televisiossa. Esittämään ja samalla näyttämään kaiken televisiokameroiden edessä. Ihmisluonto tuntuu olevan sellainen, ettei tuotantoyhtiön tarvitse paljoakaan maanitteluja tehdä, kun vartijat jo kiduttavat ja pahoinpitelevät vankeja. Tietysti myös kaikki harrastavat villejä yömenoja kameroiden edessä.
Lopussa kaksi yleisönsuosikkia kisaavat siitä, kumpi kestää kovempia ja pidempään sähköistuja sähkötuolissa. Yleisöä villitään lööppiuutisoinneilla. Tuotanto maksetaan sponsorointirahoilla: kondomimerkit ja stringit näytetään tarkkaan.

Vaikka selvää on, että tämänkaltaista tosi-tv-villitystä, lööppiuutisointia ja ahneutta paheksutaan, en ole silti ihan varma siitä, missä se terävin satiiri oikein on. Kierroksia on liikaa, ja minusta se vei sanalta tehoa. Runkkurealismi, vittudialogi, ylitouhukas kapitalisti, räkäidioottimainen köyhälistö, epätodentuntuinen ja sekunnissa nollasta sataan kiihdyttävä ohjelmaformaatti tuntuvat latteilta. En tunnista, kenelle tässä nauretaan, kenen pitäisi hävetä ja ketä katsomme kirjan kanssa ylhäältä alaspäin. Idiootteja totta kai, mutta ketä kiinnostaa! Varma kohde on tämä BB-todellisuus, mutta ehkä se oli suurta ennustamista vuonna 2005, mutta nyt tämän ilmiselvän maalin ampuminen lähinnä haukotuttaa.

Silti tuntuu, että näin ei saisi kirjasta ajatella. Kirjailija on edesmennyt, hänestä pitävät kriitikot ja muut lukijat, hänellä on todellisen yhteiskuntakriitikon maine. Minun on oltava silti rehellinen, sillä minusta kirjan pinta on niin höttöinen, etten jaksa kaivella liian syvältä sitä sanomaa. Näen päivänselvän vastauksen, mutta en jaksa lukea tämänkaltaisten ihmisten ajatuksia.

Kirjallisuuden mahti on siinä, että lukemalla pääsee tutustumaan itselle aivan vieraiden ja hyvin erillä tavalla ajattelevien ihmisten ajatuksia. Todella tuntemaan sen päänsisäisen pohdinnan ja oppimaan ihmisyydestä monipuolisesti. Sinä ajattelet näin, minä näin, lukemalla näen molemmat maailmat. Näiden kahden kirjan perusteella olen oppinut jotain tästä Salmisen ihmiskuvasta ja huonosti elämänsyrjässä kiinni olevien ihmisten ajattelusta. En pidä näistä ihmisistä, ja uskon kirjailijan tyylin toistuvan kirja toisensa jälkeen samankaltaisena, joten jätän loput teokset niille, jotka enemmän Salmista arvostavat.

14 kommenttia :

  1. Kiitos tästä, esität argumentteja joiden perusteella pysyy varsin epätodennäköisenä että lukisin Salmista tulevaisuudessa (ja kehujat kehuvat asioita jotka ovat minulle vähän toissijaisia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottava kuulla. Todistusaineisto on Salmisen puolesta, kahden kirjan perusteella uskon kuitenkin tietäväni omat rajani. En tarvitse tätä lajia enempää. Enkä ymmärrä, miksi erityisesti naiskuva on hänellä näin armottoman typerryttävä.

      Poista
  2. Joskus käy niin että kirja/kirjailija, josta joku toinen on aivan haltioissaan, onkin itselle ihan tuhkaa. Tulee mieleen muutama omaltakin kohdalta... Onneksi se ei haittaa kun ei ole pakko samoista tykätä! Hyvän ja reilun jutun tästä kumminkin kirjoitit. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottava kuulla, koska oikeasti pinnistelin kirjan kanssa. Tiesin jo ennalta, että Salminen on monien suosikki ja tuntui koko ajan kuin pitäisin itseäni jotenkin tyhmänä, kun en päässyt mitenkään jyvälle siitä, mikä niin mahtavaa on. Reilu halusin silti olla, niin kirjalle kuin omalle lukukokemukselle.

      Poista
  3. Runkkurealismin kohdalla repesin nauruun, sori. Olisko tämä nyt sitten sellaista jormaproosaa, hmm. Lähin kosketukseni kyseiseen "lajiin" taisi olla Nick Gaven (monen paljolti kiittelemä) Bunny Munron kuolema. Minusta se oli ällö eikä edes erityisen hyvin kirjoitettu. Tämä arviosi toi kys. kirjan mieleeni.

    Tekstinäytteen perusteella ei kamalasti innosta, mutta jokin utelias puoli minussa haluaisi tämän lukea ihan vain siksi, että voisin muodostaa mielipiteen. Ehkä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole mikään siveyden sipuli, joten ei minua liioiteltu kiroilu ja runksutus sinällään haittaa, mutta tässä sitä kaikkea oli vain yksinkertaisesti liikaa, joten se oli vain tylsää.

      Hyvähän se on, jos kirja silti voisi kiinnostaa, vaikka lähtökohta olisikin uteliaisuus. :)

      Poista
  4. Ai kamala! Pakko myöntää, ettei Salminen aiemminkaan ollut lukulistallani, mutta nyt vielä vähemmän. Uskon, että tämäkin on hyvää kirjallisuutta jollain mittarilla, mutta itse en pystyisi lukemaan. Näen maailman toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen avulla on mahdollisuus nähdä monta maailmaa, sehän meitä kaikkia kovia lukijoita puoleensa vetää. Salmisen maailma on kolea, mutta hänellä on tosiaan paremmat suosittelijat kuin mie.

      Lukukokemus oli tosiaan aika pettymyksen täyteinen, tylsistynyt, inha.

      Poista
  5. Ihanan rehellinen teksti, Hanna! Salminen ei lähtökohtaisesti minua hirveästi kiinnosta, Varaston luen ehkä joskus, mutta näin lähtökohtaisesti ahdistavuus ja vitun hokeminen eivät ole ykköslistallani mahdollisesta purevasta satiirista huolimatta. Niin tai näin, sinun tekstisi lukeminen hymyilytti ja nauratti, kiitos!

    VastaaPoista
  6. Ihanan virkistävä teksti, sopi oikein hyvin tähän sunnuntai-iltapäivän väsyneeseen tunnelmaan. Piristi!

    Minä olen lukenut Salmiselta vasta Varaston ja pidin siitä ja tarkoitukseni on ollut lukea Salmista lisää, mutta valtavat, jatkuvasti eri suuntiin leviävät kirjavuoret ovat toistaiseksi olleet tämän aikomukseni tiellä.

    VastaaPoista
  7. Hyvä teksti Hanna, on niin ihanaa kun mielipiteitä on monia. Minä tosiaan tykkäsin Kalavaleesta kuin hullu puurosta, minuun kolahti, niin kuin Paskateoriakin. Mutta onneksi on erilaisia lukijoita, varmasti lähes jokaiselle kirjalle löytyy joku joka pitää. :)

    VastaaPoista
  8. Tuo valokuva kirjasta sai jo odottamaan reipasta mielipidettä, ja hienosti perustelit miksi tämä ei kolahtanut. Jostain syystä tuo kiroilu ei itselleni ollut ongelmallista, vaikka siitä en erityisemmin kirjallisuudessa pidäkään. Arto Salmista saatan lukea vielä lisääkin, saa nähdä, vaikkakin tiettyä toistoa näiden kirjojen teemoissa kyllä on, ihan perä perää niitä ei tee mieli lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin kuvalla olla myös uskollinen Salmisen rempseälle tyylille. Kiroilu ei yleensä haittaa, mutta olen huomannut, että ainakin äänikirjoissa niistä syntyy vähän tahattoman koominen vaikutelma.

      Poista
  9. Ja taas tuli kirjastovihkooni uusi kirjailija. Jospa ennen 90-vuotispäivääni ehtisin lukea kaiken, mitä siellä jo nyt on. Kirjoitit niin hauskasti! Olen lukenut jostakin Harri Haanpään laajan muistokirjoituksen Arto Salmisesta, joka myös houkutti lukemaan. Siis uteliaisuus on noussut, vaikka ei kyllä yhtään tunnu minun(kaan) tyyliseltäni tuo runkkurealismi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!