1.9.2013

Kirja päivässä koko kuukauden -lukuhaaste

Jostain kumman syystä sain kesällä idean, että haluan kokeilla lukuhaastetta, jossa saan joka päivä luettua yhden kirjan ja vielä bloggaisin siitä heti tuoreeltaan. Päätin, että se kuukausi on syyskuu, joten loogisesti haaste alkaa tänään. Kello on melkein puolen yön, kun ehdin tätä aloitusbloggausta kirjoittaa, mutta usko on silti vielä haasteen onnistumiseen vahva. Päivän kirjaakin on vielä vain vähän jäljellä ja huomenna teen siitä sitten arvion blogiini.

Tarkoituksenani on siis saada joka päivä luettua yksi kirja. Voin aloittaa vaikka kuinka monta kirjaa samana päivänä, mutta joka päivä joku pitää myös saada yksi teos luettua. Koska haluan lukea myös vähän paksumpia teoksia, niin siksi pidän tämän option mukana, että jotain kirjaa saa lukea monta päivää. Bloggaustahtikin on kiivas, koska minua aina harmittaa, että luen enemmän kuin ehdin kirjoittaa niistä arvioita. Kokeilu siis tämäkin, sillä yleensä päivitän blogia noin kaksi kertaa viikossa.

Kokosin jo jonkinlaista kirjapinoa kuukauden varalle, mutta kovin tarkkaan en lukemisiani nyt suunnittele. Rivistä löytyy kuitenkin tietoa, proosaa, runokirjoja ja sarjakuvaromaaneja. Ostettuja, lainattuja ja muutamia kesän aikana tulleita ennakkokappaleita, joihin tekee mieli tutustua. Rivistä löytyy myös kaksi juuri painettua, vanhempaa teosta, joiden takana on kiinnostava tarina. Niistä tarkempi bloggaus lähipäivinä.

Toivottavasti jaksatte seurata tätä haastettani ja tsempata mukana. Olen kuitenkin puolivakavissani tämän haasteen kanssa. En kuitenkaan tavoittele mahdottomuuksia: jos jonain päivänä en ehdi lukea, niin sitten en ehdi ja haaste jatkuu seuraavana päivänä. Lokakuun alussa summaan sitten kaikki kokemukset haasteesta.

Minulle saa myös ehdottaa kirjoja, varsinkin hyviä lyhytromaaneja. Olen kiitollinen tällaisestakin tsempistä! Ihan jännittää miten haasteessa käy, sillä luen tekstejä jo työpäivien aikana melko lailla.

Ganbarou!

36 kommenttia :

  1. Hurrrrja haaste, mutta niinhän haasteissa pitääkin olla haastetta :) Ehdottomasti tsempataan ja jännätään mukana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitäähän se vähän tuntua haasteelta. Varsinkin tuo päivittäinen bloggaaminen jännittää, että miten ehdin.

      Poista
  2. Ihan hurja haaste! Minun pitäisi lukea kuvakirjoja, jotta tuohon pystyisin... Tsemppiä! Käyn varmasti kannustamassa!

    Vinkkinä John Galshworthyn Omenapuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että vinkkasit tuosta Omenapuusta - se oli minulle aivan tuntematon vielä pari päivää sitten, ennen kuin nostin sen mukaani paikallisen kirpputorin saa ottaa -laarista. :) Vissiin oli sitten ihan hyvä ottaa se mukaan!

      Iso tsemppi Hannalle, seuraan mielenkiinnolla.

      Poista
    2. En ole Omenapuusta kuullut tai en sitä ainakaan muista. Pitää lainata, kun se on myös sattumalta Sallan löytö. Kiitos vinkistä ja kiitos molemmille tsempistä!

      Poista
  3. Hui, onpas jännittävä haaste! Olisi kyllä ihan mielenkiintoista kokeilla, miten tuollainen onnistuisi :) tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta bloggaan eilisen kirjasta ja valitsen laukkuun mukaan tämänpäiväisen. Ehdin tosin lukea sitä vasta myöhemmin.

      Poista
  4. Nauti! Minusta idea on huima, ja haluaisin itsekin kokeilla. Pitäisiköhän aloittaa vaikka viikon testillä, kun minulla kumminkin on se syyslomakin tulossa... Jään harkitsemaan, onhan siihenkin vielä 1,5 kuukautta. ;)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Satasivuinen kirja voisi sopia päivässä luettavaksi. Friedrich Dürrenmatt: Haaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli keväällä Haaveri lainassa, mutta en ehtinyt lukea sitä ennen Berliinin-matkaa, joten jouduin palauttamaan sen.

      Täytyy siis hakea takaisin.

      Poista
  6. Vau mikä haaste! :) Nyt aion olla röyhkeä ja ehdottaa omia kirjojani: Ilmeetön mies on aika lyhyt, ja kuulemma aiheesta huolimatta varsin sujuvalukuinen (olettaen että pääsee siihen sisälle), tai nuorten puolelta Molemmin jaloin (samoin perusteluin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Ilmeettömän miehen olen halunnutkin lukea. Ei ole röyhkeää vinkata hyvistä kirjoista. :-)

      Poista
  7. Melkoinen haaste! Onnea matkaan, seuraan mielenkiinnolla. :)

    VastaaPoista
  8. Kunnianhimoista!:) Tsemppiä matkaan! Jos muutaman kirjavinkin heitän ilmoille vielä: Saat - Lasnamäen lunastaja, McEwan - Sementtipuutarha, Läckberg - Mantelintuoksua lumimyrskyssä, Gavalda - Viiniä keittiössä. Onhan noita, hyviä pienoisromaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasnamäen lunastaja ja Sementtipuutarha on luettu. En tiennyt, että Läckbergillä on lyhyempiäkin romaaneja, kiitos vinkistä!!

      Poista
  9. Onnea matkaan! :) Onkin tosiaan järkevää ottaa mukaan sarjakuvia ja runoja, muuten voisi tuntua ihan liian mahdottomalta. Lukuvinkkejä annan kaksi: Cyril Pedrosan sarjakuvan Kolme varjoa, sekä Hemingwayn klassikon Vanhus ja meri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme varjoa -sarjakuvakirjan olen lukenut, mutta en ole siitä blogannut, joten voisin toisaalta lukea sen uudelleen. Pidin kovasti. Vanhus ja meri on hyllyssä, mutta en ole vielä saanut sitä luettua. Hyvä tärppi sekin!

      Poista
  10. Voi mahoton, Hanna! Mutta hienoa kun annat palaa, pidän kyllä peukut pystyssä :)

    En itse ikinä pystyisi tähän, mutta terveellistä saattaisi olla yrittää. Kärsin joskus ihan mahdottomista jumeista kirjoittamisessa, eilenkin liukenin kymmeniä kertoja läppärin ääreltä kun olin aloittamassa bloggausta Marissan Mehrin upeasta oopperasta, ensimmäistä lausetta ei kertakaikkiaan meinannut syntyä. Sitten hammasta purren vaan hyväksyin sen ekaksi mieleentulleen ja loppu teksti syntyi ihan helposti. Tämmöinen "ylemmääräinen" kirjoittaminen saattaisi purkaa tuollaisia hölmöjä jumeja.

    Luettavaksi pieneksi helmeksi suosittelen Eeva Kilven Kuolinsiivousta, vai mahdoitko olla lukenut sen jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kokeilen tätä ylenmäärää juuri tuon kirjajumin takia. Kyllästyin siihen, että roikotan juttujen tekemistä ja moni hyvä kirja jää arvioimatta, koska en enää tule kirjoittaneeksi, kun aikaa vain kuluu.

      Olen lukenut Kuolinsiivouksen, mutta hyvä vinkki, voisin lukea sen nyt syyskuussa uudelleen.

      Poista
  11. Hieno idea, voisi joskus itsekin kokeilla, kannattanee valita suhteellisen lyhyttä ja vaihtelevaa.

    Myötätuulta :)

    VastaaPoista
  12. Mainio idea, Hanna! Minä en tähän pystyisi. Kirjoja luen helposti, mutta ne tekstit usein antavat odottaa itseään. Tsemppiä sinulle! Tiedän, että sinulta tämä onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekään ole varma, pystynkö tähän. Nimenomaan tekstit antavat odottaa itseään. Eilen kuitenkin kirjoitin kaksi pitkää juttua, josta olen jo vähän ylpeä. Tänään pitäisi kirjoittaa taas. Ja huomenna...

      Poista
  13. Komppaan Jokkea sanomalla, että hieno idea. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  14. Tässä haasteessa on tosiaan roppakaupalla haastetta! Hyvä idea myös tuo, että kirjoja voi olla useampi kesken, kunhan yksi tulee uunista ulos päivittäin.

    Jään siis mielenkiinnolla seuraamaan edistymistäsi ja bloggauksia - ja toki tsemppailen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskuussa on haasteita myös monen aikataulun kanssa, viikonloput menevät kaikki muissa touhuissa (kahdet häät ja yksi työmatka, sarjisfestarit), joten en voi silloinkaan aloittaa montaa kirjaa. Mielenkiinnolla itsekin seuraan, miten käy.

      Poista
  15. Mahtava haaste! Olisi kiva jos itsekin joskus ehtisin tällaisen suorittamaan, mutta mulla on se lukumaratonkin vielä läpikäymättä ;).

    Innolla jään seuraamaa sinun haasteesi edistymistä, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sinun pitää kyllä pitää oma lukumaraton! Sen jälkeen onkin ultramatkan aika ja kuukausihaasteen ja ja ja..

      Poista

Kiitos kommentistasi!