Tammi, 2013
Sivuja: 159
Kansi: Laura Lyytinen
Mistä: arvostelukappale
Kaunein sitaatti: "Jean on syntynyt kaksi kertaa, ensimmäisen kerran Mamille ja toisen kerran äidille".
Kotimainen romaani
Minusta tuntuu, että olen lukijana kypsynyt arvostamaan tämänkaltaisia kirjoja. Olen lukenut aiemmin Riitta Jaloselta Kuvittele itsellesi mies ja Hyvää yötä Irma Noora, mutta kumpikaan ei muistini mukaan ja noiden vanhojen arvioiden mukaan ollut mieleeni.
Tästä uusimmasta pidin valtavasti. Varmasti se on aiempia vanhempi kirja, mutta uskon myös, että lukeminen on jalostanut minua Jalosen tyyliin. Kirja on salaperäinen, ja vaikka tarina avautuu lukiessa eikä se ole yhtään vaikeaselkoinen, silti sen tiheä ilmaisu vaatii tarkkaavaisuutta. Jokaisella lauseella on painoarvoa, eikä lukijaa missään nimessä aliarvioida.
Ja se suru, joka tarinaan on imeytynyt. Se ei ole samantekevää sanahelinää, vaan kirja koskettaa, koska se on niin rehellinen.
Kirja kysyy jo otsikossaan, kuka sinut omistaa, ja koko teos vastaa tähän. Kuka omistaa lapsen? Kuka saa eniten rakastaa? Ja kenen lapsi on? Biologisen äidin vai kasvattiäidin? Kirjan nimi viittaa fiktiiviseen mutta todellisuuspohjaiseen Jean-nimiseen poikaan, joka on Heidin, kertojan, veli ja ei ole sitä kuitenkaan. Jean on sijaisperheessä kotonaan, kuin heidän oma poika. Heidin kautta välittyy, mitä tapahtuu, kun Mami käy turkki päällä vierailemassa ja katsomassa poikaansa, mitä tapahtuu, kun Mami on poissa ja kotona ollaan normaalisti, mitä keskustellaan yläkerrassa pikkumummin kanssa ja mitä naapurin Marja tekee autiotalossa.
Kaikki henkilöt ovat todentuntuisia, eikä kukaan ole ylimääräinen kirjassa. Heidi on hyvä tyttö, ja lempeästi hän kuvaakin läheisiä ihmisiä. Kirjassa on paljon lämpöä, ymmärrystä, rakkautta. Heidi havannoi, kuinka isä ei enää laula kuten ennen ja miten asioista ei puhuta enää samalla tavalla, kun Jean on poissa. Tunteista ei ääneen juuri puhuta.
Kahden lapsen kiintymys on kuvattu kirjassa sellaisella herkkyydellä, että tuntuu pahalle molempien puolesta, kun yhteydenpitoon ei ole enää mahdollisuuksia. Nämä henkilöt, sanat ja tarinapätkät ottaa omakseen, eikä kirjan soisi loppuvan, vaikka ratkaisu on selvä kaiken aikaa.
Kuka sinut omistaa on tärkeä kirja. Siinä on onnistuttu kertomaan ajatuksia herättävä, aina ajankohtainen tarina, tyylillä, jota voi vain ihailla. Lapsen mielenliikkeiden kuvaajana Jalonen on erityisen taitava. Haluan pian lukea Jalosen Todistaja Brigitin talossa -teoksen, johon Maria viittaa omassa arviossaan.
Kirjan ovat lukeneet lisäksi Katja, Marjatta, Minna.
Minä olen lukenut Jaloselta vain nuortenkirjan "Enkeliyöt", joka oli silloin nuorena niin surullinen, etten varmaan siksi ole uskaltanut koskaan lukea naiselta mitään muuta! "Enkeliyöt" kertoi (muistaakseni) teinitytöstä, joka asui psyykkisesti sairaan äitinsä kanssa ja muisteli onnellisia aikoja lastenkodissa. Sekin kirja oli siis surullinen, mutta muistoissani myös erittäin kaunis. Jotenkin se vain kosketti ja itketti niin paljon, että karkotti samalla kokonaan pois kirjailijan luota. Ehkä nyt aikuisena voisin vihdoin uskaltautua lukemaan Jaloselta jotain muutakin!
VastaaPoistaMulla on muuten todella hämärä muistikuva, että olisin lukenut Enkeliyöt yliopiston lasten ja nuorten kirjallisuuden kurssisuoritukseen, mutta en oikeasti muista siitä nyt mitään. Täytyy oikeasti lukea se ja varmistaa, olenko sen oikeasti lukenut vai luulottelenko vain.
PoistaMutta tartu tähän, minusta mielettömän hyvä.